Talous
24.10.2025 15:03 ・ Päivitetty: 24.10.2025 15:15
SKAL vetoaa viranomaisiin: Teboilin tilanne ei saa häiritä polttoainejakelua
Raskaan liikenteen polttoainejakelu on turvattava koko maassa, sanoo kuljetusalan yrityksiä edustava Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL tiedotteessaan.
STT:n tietojen mukaan Neste on keskeyttänyt polttoaineiden toimittamisen Teboilille. Teboilin jakeluverkosto on SKALin mukaan Suomen kolmanneksi laajin ja raskaassa kalustossa toiseksi laajin.
Etujärjestön mukaan polttoaineen jakeluverkosto on harventunut Suomessa viime vuosina, ja esimerkiksi Itä- ja Pohjois-Suomeen on syntymässä alueita, joissa matkat seuraavalle tankkausasemalle ovat huomattavat.
Jos tilanne näyttää johtavan raskaan liikenteen polttoainejakelun vakavaan häiriintymiseen, tulee tilanteeseen puuttua nopeasti, etujärjestö sanoo.
- Mahdollisesti syntyvä tilanne tulee pyrkiä hoitamaan ensisijaisesti markkinaehtoisesti ja siten, että polttoaineyhtiöt pystyvät halutessaan laajentamaan verkostoaan näille alueille nopeasti. Nopea toiminta on tärkeää, jotta raskaan liikenteen polttoainejakelu harvaan asutulla alueellakin säilyy kaupallisesti tuotettuna, sanoo SKALin toimitusjohtaja Anssi Kujala tiedotteessa.
Kujalan mukaan Teboililla on jakelupisteitä sellaisilla katvealueilla, joille muiden palvelut eivät tällä hetkellä yllä.
ETUJÄRJESTÖN mielestä viranomaisten pitää tarkastella polttoainejakeluverkoston toimivuutta ja tunnistaa harvaan asuttujen alueiden kriittiset raskaan kaluston polttoainejakelupisteet sekä varmistaa polttoaineen saanti.
Lisää aiheesta
Järjestö huomauttaa, että viranomaisten mahdolliset toimet eivät saa vääristää kilpailua muiden polttoaineyhtiöiden kanssa. Mikäli jokin alue Suomessa uhkaisi jäädä ilman polttoainejakelua, tulisi viranomaisen kuitenkin viime kädessä varmistaa polttoaineen saatavuus, SKAL katsoo.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Talous
24.10.2025 15:15
Teboil vaikenee tilanteestaan, yrittäjillä ristiriitaista tietoa
