Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Soini ihastui Trumpin serveri-lausuntoon – “Vielä on opittavaa”

Ulkoministeri Timo Soini (sin.) pitää Helsingin huippukokouksen saldoa Suomen kannalta hyvänä. Soinin mukaan kokouksen järjestelyjä voi pitää onnistuneina ja käytyjä keskusteluja mielenkiintoisina sekä presidenttien että ulkoministerien välillä.

– Saimme Suomen viestejä sisään ja saimme informaatiota. Varovaista toiveikkuutta on etenkin ydinasepuolella. Otin sen aika rohkaisevana kommenttina, että strategisten aseiden neuvotteluja ryhdytään viemään eteenpäin.

Soinin mukaan Krimin kysymykseen ja Itämeren alueen harjoitustoimintaan liittyvät pelot eivät toteutuneet.

– Tiedotustilaisuus oli huikeata seurattavaa politiikan ammattilaisenakin. Täytyy sanoa, että vielä on opittavaa.

Trumpin ja Putinin tiedotustilaisuutta dominoi kansainvälisten kysymysten sijaan Yhdysvaltain sisäpolitiikka ja syytökset Venäjän roolista presidentinvaaleissa.

– Tämähän on vakava kysymys, jos esitetään kysymys vaaleihin puuttumisesta. Mutta kyllä mun täytyy sanoa, että vielä on opittavaa, että tämä oli suorastaan nerokas tokaisu, että missä on serveri. Se on ihan samanlainen kuin aikanaan kysyttiin, että where is the beef. Missä on serveri, Soini toisti ja viittasi Trumpin vastaukseen, jolla hän käänsi huomion pois itsestään demokraatteihin.

Soinin mukaan Suomen toiveissa on eteneminen arktisen alueen kysymyksissä. Aihe oli esillä myös Venäjän ja Yhdysvaltain kanssa käydyissä keskusteluissa.

“Kyllä tässä aihioita oli.”

– Toivoisimme, että pääsisimme tässä eteenpäin. Se edellyttää Yhdysvalloissa ja Venäjällä korkeimman poliittisen tason ohjausta. Tässä on tehty aika pitkää vaikuttamistyötä sekä arktisen neuvoston ja etenkin presidentin taholta ja myös omalta taholta. Ehkä se niin on, että kun taivaankantta tarpeeksi taputtelee, niin sieltä voi tulla jotakin tulosta. Yritetään nyt ainakin.

Soinin mukaan ensitapaamiselta ei voi odottaa vielä valmiiden sopimusten kaltaista konkretiaa. Silti hän tunnustaa olevansa optimistinen.

– Mutta kyllä tässä aihioita oli. Uskon, että esimerkiksi Syyrian suhteen tässä on prosessi hyvinkin syntymässä. Puolustusvoimain komentajat tapasivat Suomessa jonkin aikaa sitten ja nyt he puhuivat kartoista ja katsoivat, olisiko tähän löydettävissä jotakin poliittista prosessia.

– Ydinaseasiat ovat molemmille win win -tilanne. Molemmat johtajat kaipaavat hyviä uutisia ja kansainvälistä tunnustusta. Ydinaseet ovat nousseet esiin aivan uudella tavalla. Jos vertaa omaa nuoruutta, kun ydinaseita vastaan marssitiin 80-luvulla, niin tässä on ollut pari vuosikymmentä, ettei niistä ole puhuttu oikein mitään. Nyt Pohjois-Korean kautta ja tämän kokouksen kautta tämä on nousemassa uudelleen. Tässä on molemmilla aika paljon voitettavaa ja mahdollisuus onnistua yhdessä. Siihen perustan optimismini. Arvioni on, että se lähtee eteenpäin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE