Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

8.5.2025 13:53 ・ Päivitetty: 8.5.2025 14:14

Sosiaalialan järjestöjen työehtosopimusneuvottelut maaliin – uusi sopimus syntyi noin 5000 työntekijälle

iStock
Sosiaalialan järjestöjen palveluihin kuuluvat muun muassa mielenterveyteen, yksinäisyyteen, vanhuuteen, vammaisuuteen, päihdeongelmiin ja asunnottomuuteen liittyvä tuki ja turva.

Uusi sosiaalialan järjestöjen työehtosopimus hyväksyttiin tänään, toimihenkilöliitto Erto kertoo.

Demokraatti

Demokraatti

Syntynyt sopimus koskee noin 5000 työntekijää. Erton mukaan liiton jäsenäänestyksessä hyväksytyssä sopimuksessa palkankorotukset alittavat yleisen työmarkkinalinjan kolmessa vuodessa 0,7 prosentilla, mutta sopimus ei heikennä työehtoja.

Sopimus antaa vuonna 2025 yleistä linjaa korkeamman yleiskorotuksen 2,4 prosenttia. Yhteensä yleiskorotukset ovat Erton mukaan kolmessa vuodessa 6,5 prosenttia, yleisen linjan mukaisten yleiskorotusten ollessa 6,2 prosenttia.

Sopimuksessa sovittiin myös, että työnantajan velvollisuutta keskustella palkan määrästä työtehtävien lisääntyessä vahvistetaan

Työehtosopimusratkaisu, jolla alan palkankorotukset kehittyvät yleistä työmarkkinalinjaa heikommin, on Erton mukaan alan ammattilaisten osoitus vastuullisesta työmarkkinatoiminnasta. Sopimuksen hyväksymisestä järjestettiin jäsenäänestys.

– Erton jäsenistä 65 % hyväksyi ratkaisun jäsenäänestyksessä ja 27 % jätti asian liiton ratkaistavaksi. Koska liitto ilmoitti etukäteen kannattavansa sopimuksen hyväksymistä, asettui jäsenistä siis 92 % sopimuksen hyväksymisen kannalle, Erton puheenjohtaja Juri Aaltonen kertoo tiedotteessa.

Sosiaalialan järjestöjen työehtosopimuksesta neuvottelivat Erto ja työnantajaa edustava Hyvinvointiala Hali. Osapuolet aloittivat neuvottelut maaliskuun alussa. Vapaaehtoinen sovittelu alkoi valtakunnansovittelijan johdolla 25. huhtikuuta, kun neuvottelujen nähtiin olevan kriisiytymässä.

– On hienoa, että onnistuimme saavuttamaan sovun neuvotteluissa alan haastavasta tilanteesta huolimatta. Sopimusratkaisu edellytti kompromisseja molemmilta neuvotteluosapuolilta. Olen tyytyväinen, että sosiaalialan järjestöjen vaikea taloudellinen tilanne huomioitiin ratkaisussa, Halin neuvottelujohtaja Jukka-Pekka Tyni sanoo tiedotteessa.

Hallituksen toiminta on vastuutonta saksilla ilakointia.

ERTO muistuttaa, että alalla tehdään vaativaa ja tärkeää työtä. Vapaaehtoistyön toteutumisen edellytyksenä on ammattilaisten ohjaus ja suunnittelu, liitto muistuttaa.

– Sosiaalialan järjestöjen ammattilaiset eivät ole vapaaehtoistyössä. Alan työntekijät ovat yleensä korkeasti koulutettuja asiantuntijoita ja oikeutettuja reiluihin työehtoihin. Alan keskipalkka on 3 500 euroa kuukaudessa, se alittaa 15 prosentilla valtakunnan keskipalkan 4 140 euroa, Aaltonen kertoo.

Aaltonen kritisoi tiedotteessa hallituksen Stea-tukien leikkauspäätöksiä, jotka hänen mukaansa johtavat vääjäämättä heikommassa asemassa olevien palvelujen rajuun heikentämiseen.

– Sosiaalialan järjestöt ovat tärkeä osa palvelutarjontaa. Palveluihin kuuluvat muun muassa mielenterveyteen, yksinäisyyteen, vanhuuteen, vammaisuuteen, päihdeongelmiin ja asunnottomuuteen liittyvä tuki ja turva. Tällaiset palvelut ovat nyt heikentymässä.

Hän uskoo, että Stea-tukien leikkaukset tulevat todennäköisesti näkymään kaupunkien katukuvassa.

– Syrjäytyneisyys, köyhyys, päihdeongelmat sekä niihin liian usein liittyvä asunnottomuus tulee kasvamaan ja näkymään meidän kaikkien arjen katukuvassa. Hallituksen toiminta on vastuutonta saksilla ilakointia.

Uutista täydennetty klo 17.14 Halin neuvottelujohtajan kommentilla.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU