Kotimaa

”Sosiaalisesti oikeudenmukaisin tapa ei voi olla se, että neljännes korkeakouluopiskelijoista menettää asumisen tukensa kokonaan”

Kokoomusopiskelijat vaatii opiskelijoiden siirtämistä yleisen asumistuen myöntöperusteissa yksilökohtaiseen tarkastelun piiriin.

Yleinen asumistuki myönnetään nykymuodossaan tarveharkintaisesti ja ruokakuntakohtaisesti. Yleinen asumistuki asettaa opiskelijat keskenään eriarvoiseen asemaan. Tulevassa muodossaan tuki valuu nouseviin vuokriin siellä, missä asuntojen kysyntä on jo valmiiksi korkealla tasolla, kokoomusopiskelijat sanoo. Ruokakuntakohtainen tarkastelu on heidän mukaansa ongelmallinen etenkin opiskelijapariskunnille. Arvion mukaan jopa 40 000 opiskelijaa voi menettää asumistukensa kokonaan.

“Sosiaalisesti oikeudenmukaisin tapa ei voi olla se, että neljännes korkeakouluopiskelijoista menettää asumisen tukensa kokonaan ja 27 000:lla asumisen tuki laskee. Erityisesti yhdessä asuvien tilanteen turvaamiseksi tuen saamisen tarkastelun olisi ehdottomasti tapahduttava yksilökohtaisesti, ei ruokakuntakohtaisesti”, painottaa Kokoomusopiskelijoiden puheenjohtaja Marianna Kupias.

Kokoomusopiskelijat vaatii, että asia otetaan esille syksyn budjettiriihessä.

“Opiskelijoiden siirto nykymuodossaan yleisen asumistuen piiriin oli hätiköity ratkaisu. Siirto olisi pitänyt saada kerralla valmiiksi. Varoitimme päätökseen sisältyvistä ongelmista ennen päätöstä ja myös heti päätöksen jälkeen. Opiskelijoiden edunvalvontaa ei tule tehdä poliittiset irtopisteet mielessä, vaan faktoilla ja harkittuun kokonaiskuvaan perustuen. Nyt opiskelijaliikkeellä on kiire korjata lobbaamansa päätöksen negatiivisia vaikutuksia”, Kupias summaa.

Opiskelijat siirtyvät yleisen asumistuen piiriin tänään 1.8.2017 alkaen.

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat