Näistä puheista ja kirjoituksista on osittain irtisanouduttu, mutta tosiasiassa kuitenkaan ei. Samalla somessa ja lehtien palstoilla on ryhdytty taivastelemaan, miten tällainen hallitus nyt syntyi, ja miten on sen toimintakyvyn laita kun pääministeri Orpo joutuu viikosta toiseen selittelemään ulkomailla asti mitä Suomessa tapahtuu.

Kyseessä on kuin tv:n makasiiniohjelma, jossa puidaan asiantuntijoiden ja yleisön voimin jotakin teemaa. Tässä tapauksessa kyseessä on merkittävä kansallinen kysymys eli valtaapitävien näkemykset ihmisoikeuksista ja demokratiasta. Suora lähetys on kestänyt koko kesän.

Minulle tulee mieleen vanha SVT:n viihdeohjelman satiiri tällaisesta keskusteluformaatista. ”Tänk värt” -ohjelman keskustelussa pastori Kristensson saa puheenvuoron ja ryhtyy selittämään, miten maailmassa on paljon pahuutta. Hän lohduttaa, että syypäinä emme ole me, jotka turvaamme herraan. Yleisö yhtyy ajatukseen ja ohjelma muuttuu gospelkuoron lauluksi, jossa käydään läpi kaikki maailman ongelmat lappuliisoista Afganistanin sotaan. Ja syyllinen löytyy pyhistä kirjoista: homojen syy. Hulvattoman klipin löytää vaikkapa Youtubesta hakusanalla SVT bögarnas fel.

NYT ei ole kyseessä sama selitys, mutta kotimaan keskustelu lähentelee hupailun absurdiutta: kokoomuksen spin doctorit ovat keksineet, että hallituksen ongelmiin ovat syynä demarit. Saman ajatuksen ovat ostaneet pääkirjoitustoimitusten setämiehet ja osa elinkeinoelämän edushenkilöistä. Ja se sopii myös niille, jotka toivoivat SDP:n estävän hallitusohjelman tietyt ylilyönnit.

Kupletin juoni on lyhykäisyydessään, että jos SDP olisi luopunut omista tavoitteistaan ja nöyrtynyt kokoomuksen sanelemaan ohjelmaan, ei nykyisiä ongelmia olisi.

Sen sijaan, että media olisi tehnyt työnsä ennen vaaleja ja käynyt keskustelua perussuomalaisten ajattelun premisseistä. Sen sijaan, että elinkeinoelämä tuki miljoonilla oikeistopuolueiden ehdokkaita saadakseen sopimusyhteiskunnan repivät työelämäuudistukset. Sen sijaan, että kokoomus olisi aktiivisesti neuvotellut hallitusratkaisusta SDP:n kanssa.

Juuri demareiden olisi pitänyt luopua omasta ohjelmastaan ja allekirjoittaa kokoomuksen epärealistinen ja talouskasvun vaarantava kuuden miljardin sopeutus. Sopeutuksen tarkasta luvusta ja jaksotuksesta varmaan olisi voitu aidos­ti neuvotella, jos tarjouksessa olisi ollut myös tulopuolen elementtejä. Ja keskustelua sopeutuslistan lopullisesta sisällöstä ei olisi puolueiden kahdenvälisissä neuvotteluissa kuitattu: ”kyllä se olemassa on, sen näkevät ne, jotka neuvotteluihin kutsutaan”.

Kutsuttavat oli päätetty jo ennen vaaleja. Ne työelämän heikennykset, joita ministeriöissä jo nyt hiki hatussa kirjoitetaan eivät olisi koskaan menneet SDP:n kanssa läpi.

KOKOOMUKSEN tavoite on systeeminen muutos, ja sitä on suunniteltu jo vuosikymmeniä. Sen hintana on merkittävä negatiivinen julkisuus niin hallitukselle kuin Suomelle. Mutta sen valinnan tämän vaihtoehdon puolesta tekivät muut kuin sosialidemokraatit. SDP oli ja on valmis kantamaan vastuuta.

Puolue esittelee puoluekokouksessa uudet ohjelmat ja tavalliseen tapaan syksyllä vaihtoehtobudjetin. Kansallisessa keskustelussa on helppoa ja houkuttelevaa ulkoistaa oma vastuu ja laulaa kuorossa historiasta tuttua selitystä: sossujen syy. Mutta valintoja tehneiden on otettava esiin Ruotsista jo ennen sosialidemokratiaa kulkeutunut innovaatio. Eikä se ole raamattu. Se on peili.