Mielipiteet
8.3.2019 05:54 ・ Päivitetty: 8.3.2019 05:54
Sote uhkaa demokratiaa
Olen saanut kansalaisilta valtakirjan toimia kansanedustajana, nyt jo 16 vuoden ajan. Matkan varrelle on osunut monenlaisia vaiheita sekä poliittisia suhdanteita. Työtä on tehty niin hallitusvastuusta kuin oppositiosta käsin. Myös tiukat tilanteet ja isot ongelmat ovat tulleet tutuiksi.
Tämän vaalikauden viime metreillä on kuitenkin ajauduttu tilanteeseen, jota en vielä koskaan 16 vuoden aikana ole nähnyt. Kyse on sotesta. Hallituksen toiminta asiassa asettaa vaakalaudalle sen, mistä koko kansanvaltaisessa järjestelmässä lopulta on kyse: eduskunta toimii kansan sille antamalla valtakirjalla ja kansalaisten perusoikeuksia turvaavan perustuslain puitteissa. Eduskuntaa, demokratian pyhättöä, on puolustettava, eikä sen pidä alistua hallituksen lainvalmistelun panttivangiksi.
Lainvalmistelu on hallituksen ja ministeriöiden vastuulla. Tällä hetkellä kansanedustajat on pakotettu rakoon, jossa sotessa yritetään pysyä kärryillä median välittämien uutisten kautta. Kukaan ei tiedä, mitä tapahtuu ja milloin tapahtuu. Ulospäin syntyy kuva pelaamisesta, asiantuntijoiden vähättelystä ja isosta sotkusta. Isoin huoleni ei tässä vaiheessa olekaan enää se, milloin sote tulee voimaan vaan se, ettei kansalaisten luottamukselle eduskuntaa ja edustuksellista demokratiaa kohtaan tehtäisi tässä hötäkässä peruuttamatonta vahinkoa.
Kansanvaltaisen politiikan on nyt kyettävä näkemään olennainen. Kuten urheilussa, keskeistä ei ole lopputulos, vaan pelisääntöjen mukainen toiminta. Keskustelua on syytä selkeyttää. Hallituksen sote-uudistus on tekijöidensä näköinen. Hallituksella on oikeus sitä esittää, koska se uskoo esitettyyn maakuntauudistukseen ja esitettyyn valinnanvapauteen. Painokkaasti on kuitenkin todettava, että eduskunta ei voi yksinkertaisella enemmistöllä hyväksyä lakeja, joiden se tietää olevan perustuslainvastaisia.
Jos sote-uudistus haluttaisiin tehdä hallituksen valitsemalla raiteella, siitä pitäisi säätää perustuslain säätämisjärjestyksessä. Siihen vaadittavaa kannatusta hallituksen esityksellä ei ole eduskunnassa. Sen hallitus voi todeta vetämällä esityksensä pois eduskunnasta tai tuomalla sen eduskunnan päätettäväksi perustuslain säätämisjärjestyksessä.
On hyvä muistaa, että eduskunnan perustuslakivaliokunta on jo kolme kertaa antanut korjausvaatimuksia hallituksen sote-esitykselle. On siis ilmeistä, että hallituksen sote-mallissa on isohko valuvika, jonka vuoksi sen tekeminen perustuslainmukaiseksi ei ole onnistunut. Kysymys ei ole viikon lisäajan mahdollisuudesta, vaan näiden hallituspuolueiden aikaansaaman poliittisen kompromissin ongelmallisuudesta.
Joskus pitää kaatua saappaat jalassa sen puolesta, mihin uskoo. Nyt on Sipilän hallituksen vuoro toimia niin. Kaikilla puolueilla on mahdollisuus hakea linjalleen tukea eduskuntavaaleissa, ja Suomen kansan tahto kertoo, mihin suuntaan maata seuraavien neljän vuoden aikana viedään. Tästä kansanvallassa on kysymys.
Toivon todella, että eduskunnan puhemiehistö viheltää pelin poikki vielä tänään ja siten puolustaa kansanvaltaisen järjestelmämme uskottavuutta.
Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja Kokkolasta.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.