Politiikka
12.11.2025 15:31 ・ Päivitetty: 12.11.2025 16:08
Sote-valiokunta haluaa muutoksia esitykseen paperittomien terveydenhuollosta
Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta kannattaa Suomessa laittomasti oleskelevien terveyspalvelujen rajaamista, mutta haluaa täsmennyksiä hallituksen asiaa koskevaan lakiesitykseen.
Valiokunta haluaa lakiesitykseen maininnan, että hyvinvointialueen on järjestettävä laittomasti maassa oleskelevalle hänen raskauteensa, synnytykseensä ja synnytyksen jälkihoitoon liittyvät terveyspalvelut.
Hallituksen esityksessä puhuttiin vain raskauteen liittyvistä palveluista.
Lisäksi valiokunta haluaa, että laittomasti maassa oleskelevalle vammaiselle henkilölle on järjestettävä sellaiset kiireettömät terveyspalvelut, jotka ovat välttämättömiä hänen vammaisuutensa vuoksi.
Sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintö paperittomien terveydenhoitoa koskevasta hallituksen lakiesityksestä valmistui keskiviikkona.
Mietintöön sisältyy vastalause, jonka allekirjoittivat seitsemän SDP:n, keskustan, vihreiden ja vasemmistoliiton kansanedustajaa.
HALLITUS esittää, että laittomasti Suomessa oleskelevilta EU:n ulkopuolisten maiden kansalaisilta poistetaan oikeus muihin kuin kiireellisiin sosiaali- ja terveyspalveluihin. Hyvinvointialueilla ei siis olisi jatkossa enää velvollisuutta järjestää heille välttämättömäksi arvioitua kiireetöntä hoitoa.
Laittomasti maassa oleskelevilla on hallituksen esityksen mukaan kuitenkin joissain tilanteissa oikeus myös välttämättömään kiireettömään hoitoon. Näin on, jos hoidon epääminen on kohtuutonta henkilön terveydentilan tai vamman takia tai jos se vaarantaa henkilön hoitaman alaikäisen hyvinvoinnin tai toisen henkilön terveyden.
Lisäksi laittomasti maassa oleskelevilla on edelleen oikeus raskauteen liittyviin terveyspalveluihin. Lapsille tulee järjestää tarvittavat terveydenhuollon palvelut saman laajuisina kuin hyvinvointialueen asukkaille.
Esitys on osa hallitusohjelman mukaista vapaaehtoisen paluun ja maasta poistumisen pakettia, jolla pyritään poistamaan laittoman oleskelun kannusteita, tehostamaan maasta poistumista sekä parantamaan yleistä järjestystä ja turvallisuutta.
Sosiaali- ja terveysvaliokunnan mukaan hallituksen esityksellä ei ole vaikutusta hyvinvointialueiden rahoitukseen.
”Vaikeiden eettisten ratkaisujen eteen”
MIETINTÖÖN vastalauseen jättäneet kansanedustajat katsovat, että ehdotettu sääntely ei ole tarkoituksenmukainen ihmisoikeuksien, terveyden, kustannusten eikä palveluiden järjestämisen näkökulmasta. Heidän mukaansa sääntely on epäselvää niin vaikutuksiltaan kuin kustannuksiltaankin.
Vastalauseen jättäneiden mielestä lakiesitys asettaa terveydenhuollon ja sairaanhoidon henkilöstön erittäin vaikeiden ammattieettisten ratkaisujen eteen.
- Pidämme kohtuuttomana sitä, että henkilöstö joutuu arvioimaan ulkomaalaisoikeudellisia kysymyksiä henkilön maassa oleskelun kestoa koskien arvioidessaan välttämättömän kiireettömän hoidon tarjoamista, kansanedustajat kirjoittavat vastalauseessaan.
Vastalauseen allekirjoittivat kansanedustajat Kim Berg (sd.), Bella Forsgrén (vihr.), Hilkka Kemppi (kesk.), Krista Kiuru (sd.), Aki Lindén (sd.), Ville Merinen (sd.) ja Aino-Kaisa Pekonen (vas.). Kiuru toimii sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtajana.
Asia etenee seuraavaksi eduskunnan täysistuntoon, joka käsittelee lakiehdotusta sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietinnön pohjalta.
Tuomas Savonen/STT
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
