Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Sotilaat pidättäneet Sudanin pääministerin – tämä tilanteesta tiedetään nyt

"AFP PHOTO / SUDAN TV " - LEHTIKUVA / AFP
Sudanin armeijan komentaja ja maata johtavan siirtymäajan neuvoston johtaja Abdel Fattah al-Burhan.

Sudanin armeijan komentaja ja maata johtavan siirtymäajan neuvoston johtaja Abdel Fattah al-Burhan sanoo lakkauttavansa sekä neuvoston että siirtymähallituksen ja julistavansa maahan hätätilan.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

- Korjataksemme vallankumouksen suunnan olemme päättäneet julistaa kansallisen hätätilan, Burhan sanoi televisioidussa puheessa.

Burhan ilmoitti muodostavansa maahan “pätevän” hallituksen ja kertoi Sudanin noudattavan jatkossakin allekirjoittamiaan kansainvälisiä sopimuksia.

Sudanin tiedotusministeriö kertoi aiemmin, että sotilaat ovat pidättäneet tänään siirtymäneuvoston siviilijäseniä sekä siirtymähallituksen ministereitä. Pidätettyjen joukossa on ministeriön mukaan myös maan pääministeri Abdalla Hamdok.

Pohjois- ja Keski-Afrikassa Sahelin alueella sijaitsevassa Sudanissa on ollut meneillään siirtymä demokratiaan siitä lähtien, kun armeija syrjäytti maata kolme vuosikymmentä johtaneen diktaattori Omar al-Bashirin keväällä 2019 laajojen mielenosoitusten päätteeksi.

44 miljoonan asukkaan maata on elokuusta 2019 lähtien johtanut siirtymäajan neuvosto, jossa on sekä siviilijäseniä että armeijan edustajia. Siirtymäajan jälkeen Sudanista olisi tarkoitus tulla kokonaan siviilien johtama demokratia.

Pääministeri kehotti protestoimaan rauhanomaisesti

Tiedotusministeriön mukaan pääministeri pidätettiin “sen jälkeen, kun hän kieltäytyi osallistumasta vallankaappaukseen”. Pidätetyt on viety tuntemattomaan paikkaan, ministeriö kertoi lausunnossaan.

Pääministeri kehotti omassa lausunnossaan sudanilaisia “protestoimaan kaikin mahdollisin rauhanomaisin keinoin – – ottaakseen vallankumouksensa takaisin varkailta”.

Sotilaat ovat tiedotusministeriön mukaan tunkeutuneet myös valtion tv- ja radioyhtiön tiloihin ja pidättäneet joukon työntekijöitä Omdurmanin kaupungissa. Valtion tv-kanavalla on lähetetty isänmaallisia lauluja.

Pääkaupunkiin johtavat päätiet ja sillat on AFP:n mukaan katkaistu. Internetyhteyksissä kerrotaan olevan katkoksia ympäri maata.

Kaduille on kokoontunut mielenosoittajia vastustamaan sotilaiden toimintaa. Mielenosoittajat ovat sytyttäneet autonrenkaita tuleen ja kasanneet tiiliä tiesuluiksi, uutistoimisto AFP:n kirjeenvaihtaja kertoo.

Tiedotusministeriön mukaan sotilaat ovat ampuneet laukauksia mielenosoittajia kohti armeijan päämajan lähellä pääkaupunki Khartumissa.

YK vaatii pidätettyjen vapauttamista

Muun muassa YK on tuominnut hallinnon edustajien pidätykset.

- Tuomitsen käynnissä olevan sotilasvallankaappauksen Sudanissa. Pääministeri Hamdok ja kaikki muut pidätetyt täytyy vapauttaa välittömästi, YK:n pääsihteeri Antonio Guterres sanoi Twitterissä.

Afrikan komission puheenjohtaja Moussa Faki Mahamat vaati Sudanin armeijan ja siviilien välille välittömästi keskusteluyhteyttä.

Yhdysvaltojen Afrikan sarven erikoislähettiläs Jeffrey Feltman kommentoi Yhdysvaltojen olevan “syvästi huolissaan” sotilasvallankaappaukseen viittaavista tiedoista.

- Voimakeinoin tehdyt muutokset siirtymähallintoon vaarantavat Yhdysvaltojen avun, Feltman sanoi lausunnossaan.

Myös Arabiliitto ja EU ovat ilmaisseet huolensa maanantain tapahtumista.

Vallankaappausyritys syyskuussa

Siirtymäajan hallitus kertoi noin kuukausi sitten kukistaneensa vallankaappausyrityksen. Hallituksen mukaan kaappausyrityksen takana oli Bashirin tukijoita. Hallinnon siviilijäsenten ja armeijan edustajien väliset jännitteet ovat kiristyneet entisestään syyskuun vallankaappausyrityksen jälkeen.

Sudanese Professionals Association -ryhmä on tuominnut maanantain tapahtumat, joita se kutsuu vallankaappaukseksi, ja vaatinut kansalaistottelemattomuutta. Ryhmä aloitti vuonna 2019 mielenosoitukset, joiden päätteeksi Bashir luopui vallastaan.

Pääministeri Hamdok on kuvannut siirtymähallinnon jakolinjoja “pahimmaksi ja vaarallisimmaksi kriisiksi”, joka vallan siirtymää uhkaa.

Viime viikolla kymmeniä tuhansia ihmisiä marssi kaduilla tukeakseen täyttä vallansiirtoa siviilihallinnolle. Marssit olivat vastaveto armeijan valtaan paluuta kannattaneelle istumamielenosoitukselle, joka jatkui presidentinlinnan ulkopuolella pääkaupunki Khartumissa useita päiviä.

Pääministeri kiisti lauantaina huhut, joiden mukaan hän olisi suostunut hallituskokoonpanon uudelleenjärjestelyyn.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE