Ulkomaat
21.8.2025 10:51 ・ Päivitetty: 21.8.2025 14:35
Spiegel: Italia pidätti Nord Stream -putkien räjäytyksestä epäillyn
Italiassa Riminin alueella on pidätetty ukrainalainen mies, jonka epäillään osallistuneen Nord Stream -kaasuputkien räjäyttämiseen syyskuussa 2022. Asiasta kertovat saksalaismediat.
Esimerkiksi sanomalehti Spiegel kertoo, että pidätettyä miestä kutsutaan nimellä Serhij K.
Saksalaiset syyttäjät eivät usko, että mies olisi itse sukeltanut kaasuputkien luo, mutta hänellä kuvaillaan olleen ”koordinoiva” rooli tapauksessa.
Miehen epäillään olleen osa ryhmää, jonka uskotaan asentaneen räjähteitä Venäjältä Saksaan kulkeviin Nord Stream -putkiin.
Putket vaurioituivat syyskuussa 2022 räjähdyksissä, joiden uskotaan olleen sabotaasia.
Spiegelin mukaan sukeltajat olisi kuljetettu putkilinjojen läheisyyteen tätä tarkoitusta varten vuokratulla purjeveneellä. Tämän jälkeen sukeltajat olisivat vieneet räjähteet merenpohjaan.
Saksalaistutkinnassa paljastui, että Serhij K olisi vuokrannut ukrainalaisryhmän kanssa Adromeda-nimisen veneen Rostockin satamasta ja tehnyt iskun. Saksalaissyyttäjien mukaan jahti vuokrattiin saksalaiselta yritykseltä väärennetyillä henkilöllisyystodistuksilla, jotka hankittiin välikäsien kautta.
Spiegelin mukaan ukrainalaisryhmän tavoitteena oli tuhota putkistot estääkseen Venäjää hyötymästä tulevaisuudessa kaasun myynnistä Eurooppaan.
Lännessä iskuista syytettiin alun perin Venäjää, joka puolestaan on syyttänyt länttä. Sekä Venäjä että Ukraina ovat aiemmin tiukasti kiistäneet osallisuutensa räjähdyksiin. Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi on sanonut, että hänen hallituksensa ei tiennyt mitään suunnitelmasta räjäyttää kaasuputket.
Saksan korkeimman oikeuden syyttäjävirasto on tutkinut vuodesta 2022 lähtien räjähdyksiin liittyen epäiltyä valtiosäännön vastaista sabotaasia ja räjähdyksen aiheuttamista.
Uutista täydennetty kauttaaltaan klo 17.35.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.