Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

STTK: Aktiivinen työllisyyspolitiikka tuo 10 000 työpaikkaa

STTK:n pääekonomisti Ralf Sund näkee hallituksen työllisyyspaketissa hyviä asioita.

Hallituksen julkaisemien yrittäjyys- ja työllisyyspakettien anti on monelta osin myönteinen. STTK pitää työttömyysturvan käyttöä aktiiviseen työvoimapolitiikkaan tervetulleena muutoksena. Näin saadaan luotua parin vuoden aikana yli 10 000 työpaikkaa, mikä vastaa lähes 0,5 % työllisyysasteesta.

– Työttömyysturvan kehittäminen erilaiset työnteon muodot paremmin huomioivaksi on lähtökohtaisesti kannatettavaa. STTK pitää hyvänä, että hallitus aloittaa valmistelun itsensätyöllistäjien työttömyysturvan kehittämiseksi. Jatkossa ihmiset työskentelevät entistä useammin sekä työntekijöinä ja yrittäjinä. Sosiaaliturvan ja verotuksen on tunnistettava näitä muutostilanteita nykyistä paremmin, STTK:n pääekonomisti Ralf Sund sanoo.

Riskinä on, että palvelujen hiipuessa velvollisuudesta muodostuu kannustamisen irvikuva.

Monien esitysten yksityiskohdat ovat kuitenkin monin paikoin vielä hämärän peitossa ja edellyttävät jatkovalmistelua. STTK pitää tärkeänä, että työttömyysturvaa ja työvoimapolitiikkaa koskevat uudistukset valmistellaan kolmikantaisesti.

– Hallitus on päättänyt lisätä työvoiman alueellista liikkuvuutta ja työn vastaanottamisvelvollisuutta vahvistetaan. Työttömiltä edellytetään myös entistä tiukempaa velvollisuutta osallistua kaikkiin työllistymistä edistäviin palveluihin. Samaan aikaan kuitenkin palveluihin käytettäviä määrärahoja leikataan. Riskinä on, että palvelujen hiipuessa velvollisuudesta muodostuu kannustamisen irvikuva. Nykyäänkin on työttömillä velvollisuus ottaa vastaan tarjottua työtä. Epäselväksi jää millä keinoin tätä velvollisuutta lisätään vähentyvien resurssien oloissa, Sund toteaa.

Kokeilujen käynnistäminen erilaisten työvoimapolitiikan palvelujen osalta on tärkeää, jotta edelleen kehittäminen nojaisi tutkittuun ja koettuun tietoon. Kokeiluihin liittyy tarve tukea itsehallinnollisia alueita. Tähän ajatukseen liittyy arvaamattomia riskejä. Työvoimapolitiikan toimeenpanon hajauttaminen alueilla tekee palveluista erilaatuisia. Samalla se voi vähentää työvoiman alueellista liikkuvuutta. Valmistelun yhteydessä on varmistettava riittävä työvoimapolitiikan kansallinen ohjaus tämän välttämiseksi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE