STTK:n sivuilla julkaistussa kirjoituksessa Ahtiainen vastaa ensimmäisenä väitteeseen siitä, että Suomeen ollaan tuomassa Ruotsissa ja muissa Pohjoismaissa käytössä olevaa mallia. Ahtiainen huomauttaa, että Ruotsissa malli (industriavtalet) perustuu palkansaajien ja työnantajien väliseen yhteiseen sopimukseen, ei lainsäädäntöön. Näin on myös muissa Pohjoismaissa.

Ahtiaisen mukaan Suomessa työnantajapuoli pyrkii toteuttamaan vientimallin työnantajalle sopivat osat vaikuttamalla poliittisiin päättäjiin. Hän muistuttaa, että Suomessa on aiemmin noudatettu muiden Pohjoismaiden tapaan periaatetta, jonka mukaan valtiovalta pidättäytyy puuttumasta työmarkkinaosapuolten neuvotteluihin ja toimii kaikissa tapauksissa puolueettomasti.

– Nyt maan hallitus esittää periaatteellista muutosta tähän toimintatapaan ja asettuu tukemaan työnantajapuolen tavoitteita rajaamalla lainsäädännöllä valtakunnansovittelijan edellytyksiä sovintoehdotuksen antamiseen, Ahtiainen kirjoittaa.

HALLITUS aikoo muuttaa sovitteluprosessia siten, että valtakunnansovittelija ei voisi enää antaa yleistä linjaa ylittävää sovintoehdotusta tapauksissa, joissa työriitaa ratkotaan valtakunnansovittelijan kanssa pakkosovittelussa. Toisen STTK:n Minna Ahtiaisen käsittelemän väitteen mukaan työriitalain muuttaminen ei rajoita palkankorotuksista sopimista.

– Jos lakiesitys hyväksytään, työnantajapuoli tietää etukäteen, mitä pakkosovitteluprosessista tulee, eikä sillä siten ole kannusteita sopia aikaisemminkaan neuvotteluprosessin aikana mitään muuta, Ahtiainen kirjoittaa.

– Vaikka osapuolet voivat periaatteessa sopia mitä tahansa keskinäisissä neuvotteluissaan, lainsäädäntö muuttaa neuvottelujen dynamiikkaa ratkaisevasti eikä muunlaisten sopimusten syntyminen ole todennäköistä. Esitetty lainmuutos rapauttaa luottamuksen instituution toimintaan ja puolueettomuuteen.

KOLMANNEN väitteen mukaan Ruotsissa vientimalli on parantanut palkkatasa-arvoa. Palkkaerot Ruotsissa ovat pienentyneet, mutta syyt liittyvät Ahtiaisen mukaan pääosin muihin tekijöihin kuin palkanmuodostusmalliin. Hän nostaa esiin Medlingsinstitutetin selvityksen, jonka mukaan palkkaerojen pienentymiselle on kaksi syytä.

– Toinen liittyy vuoden 2007 palkkaratkaisuun ja sen jälkeisten kolmen vuoden ratkaisujen tasoon, jotka hyvin poikkeuksellisesti ylittivät yleisen linjan. Toinen liittyy työvoiman rakenteellisiin muutoksiin (segregaation purkuun). Selvityksen mukaan arviolta 30 prosenttia palkkaeron kaventumisesta selittyi naisvaltaisten alojen miesvaltaisia aloja suuremmista palkankorotuksista ja 60 – 70 prosenttia työvoiman rakenteellisista muutoksista.

Hän muistuttaa palkanmuodostusmallin aiheuttaneen Ruotsissa säännönmukaista tyytymättömyyttä erityisesti julkisen sektorin ammattiliitoissa.

TYÖRIITALAIN muutos ei neljännen väitteen mukaan aiheuta ongelmia palkkatasa-arvon näkökulmasta. Palkkaero on Suomessa tällä hetkellä noin 16 prosenttia koko työmarkkinoilla ja se on suurempi kuin EU-maissa keskimäärin. Suomessa naisten keskiansio on noin 84 prosenttia miesten keskiansiosta.

– Yksi keskeisimmistä syistä palkkaeroille Suomessa on toimialojen voimakas eriytyminen sukupuolen perusteella. Vain noin kymmenen prosenttia palkansaajista työskenteli tasa-ammateissa, eli sellaisissa ammateissa, joissa sukupuolijakauma on melko tasainen, Ahtiainen kirjoittaa.

Jotta palkkaero kapenisi, naisten keskipalkkojen pitäisi nousta miesten palkkoja nopeammin, Ahtiainen muistuttaa. Naisia työskentelee voimakkaan eriytymisen vuoksi keskimäärin enemmän julkisella sektorilla, jossa ei ole käytetty juurikaan sopimuskorotuksen ylittäviä palkankorotuksia eli niin kutsuttuja liukumia. Näitä sen sijaan yksityisellä sektorilla käytetään säännöllisesti.

– Jos liukumien puutetta ei voida kuroa umpeen korkeammilla korotuksilla, julkisen sektorin palkkaus jää kroonisesti jälkeen yksityisestä sektorista.