Politiikka
11.2.2024 20:19 ・ Päivitetty: 11.2.2024 20:43
Stubb listasi presidentin päätehtävät – ”Sen voin taata, että tulen tekemään parhaani aivan joka ikinen päivä”
Presidentinvaalit voittanut Alexander Stubb (kok.) nosti tulevan virkansa päätehtäviksi rauhan säilyttämisen Suomessa ja Suomen viemisen maailmalle.
– Vastuu, joka tasavallan presidentillä on, se on ihmistä suurempi. Ymmärrän sen, kunnioitan sitä ja otan tehtävän nöyränä vastaan ymmärtäen sen painolastin, mikä tässä maailmanpoliittisessa tilanteessa tehtävä tuo mukanaan. Sen voin taata, että tulen tekemään parhaani aivan joka ikinen päivä. Tulen joka päivä päivä menemään Suomen, erityisesti koko Suomen etu edellä.
– Haluan korostaa, että tasavallan presidentin päätehtävä on rauhan ylläpitäminen Suomen maan päällä. Sen eteen tulen tekemään pyyteettömästä töitä seuraavat kuusi vuotta. Pidän huolen siitä, että maamme pysyy rauhallisena ja jos mahdollisuus annetaan kansainvälisesti, niin tulen rauhaa välittämään, Stubb sanoi medialle sunnuntaina.
STUBB kertoi pyrkineensä politiikassa aloittaessaan tuomaan Euroopan Suomeen.
– Nyt näen päätehtäväkseni viedä Suomea maailmalle.
Stubbilta kysyttiin myös onko hän saanut onnitteluviestiä tasavallan presidentti Sauli Niinistöltä.
– Jos te antaisitte minulle mahdollisuuden katsoa puhelintani, niin sitten tietäisin.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.