Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kirjallisuus

Stubbia kohtaan syytös – “Esti lobbausrekisterin synnyttämisen”

EU:ssa yritettiin saada aikaa pakollista lobbausrekisteriä, mutta sen synnyttämisen esti Alexander Stubb, väittää tutkiva journalisti Jaana Kivi kirjassaan Bryssel myyty – lobbausparatiisin kauppiaat.

– EU:ssa yritettiin saada aikaan pakollista ja lakisääteistä lobbausrekisteriä vuosina 2007–2008, mutta Stubb tukahdutti aloitteen. Stubb istui meppiaikanaan parlamentissa lobbausrekisterialoitteen päällä raportoijana, eikä nähnyt lobbausrekisteriä EU:n kannalta tärkeänä, Kivi sanoo.

Kivi esittää kirjassaan huolen pakollisen lobbausrekisterin puuttumisesta.

Brysselissä työskentelee 30 000 lobbaria.

– Tuntemattomaksi jäävät lobbarit vaikuttavat kaiken aikaa EU-lainsäädäntöön monien eri väylien kautta, mutta erityisesti lakifirmojen ja komission asiantuntijaryhmien. Eteenkään lakifirmat ja komissio eivät yleensä paljasta niitä lähteitä. Komissio saattaa myös itse tilata tai pyytää näitä tuntemattomiksi jääviä tahoja luomaan lakimuutosehdotuksia.

– Lakimuutosehdotukset tulevat suoraan lakifirmojen kautta komissioon, lakifirmat eivät paljasta asiakkaitaan eli niitä keiden puolesta (ja intressejä myötäillen) muokkaavat lakeja. Hyvin harvoin yksittäisen lainsäädäntöehdotuksen ollessa pöydällä tiedetään varmana, kenen lauluja lauletaan.

Kiven mukaan asia on yksinkertainen. Se, kenellä on rahaa, on valtaa vaikuttaa.

Lisää aiheesta

– Brysselissä päätöksenteon ja lainsäädännön ympärillä on tiiviisti verkostoituneena kovanluokan lobbareiden verkosto. Heillä on rahaa ja vaikutusvaltaa ostaa itsensä osaksi eurooppalaista lainsäädäntöä tai poliittista päätöksentekoa. He toimivat komission asiantuntijoina, teettävät maksettuja tutkimuksia ja luovat valmiita lakeja. Heidän kädenjälkensä vaikuttaa koko EU-politiikassa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE