Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Stubbilta meni usko Yhdysvaltoihin: “Ei kykene enää olemaan globaali johtaja”

Kokoomuksen kansanedustaja ja entinen pääministeri Alexander Stubb käytti tänään puolueensa ryhmäpuheenvuoron, kun pääministeri Juha Sipilä (kesk.) antoi eduskunnassa ilmoituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisen ja EU-toimintaympäristön muutoksista.

Puheensa aluksi Stubb totesi puhuvansa salin edestä ensi kerran kansanedustajana, jolloin hän ei ole ministeriasemassa.

Hän totesi, ettei itse usko enää siihen, että Yhdysvallat kykenee olemaan globaali johtaja.

– Maa, joka sanoo ei globalisaatiolle. Maa, joka sanoo kyllä protektionismille. Maa, joka haluaa rakentaa muureja. Maa, joka uskoo protektionismiin ei kerta kaikkiaan voi johtaa tätä. Ja silloin me ajaudumme tilanteeseen, jossa syntyy vahva tyhjiö ja tällä hetkellä on kyse siitä, kuka sen valtatyhjiön täyttää ja missä muodossa. Kykeneekö EU siihen, mitä tekee Kiina, mitä tekee vaikkapa Venäjä, kaupan saralla, turvallisuuden saralla, ilmastomuutoksen saralla? Stubb sanoi.

Hieman hänen puheensa jälkeen täysistuntosaliin tuli median kautta tieto, että USA:n presidentti Donald Trump olisi irrottautumassa Pariisin ilmastosopimuksesta.

EU:n tulevaisuudesta Stubb totesi uskovansa siihen, ettää Ranska ja Saksa tulevat muodostamaan samantyyppisen akselin, joka muodostettiin 1950-luvulla ja he tulevat pitkälti johtamaan prosessia.

– Uskon vahvasti siihen, että maahanmuuttoon, euroon, terrorisminvastaiseen taisteluun ja talouteen on vain yhteisiä ratkaisuja. Jos meillä Euroopan tasolla on yhteisiä ongelmia, niihin löytyy vain ja ainoastaan yhteisiä ratkaisuja.

Puheenvuoronsa päätteeksi Stubb kehotti puolustamaan länsimaisia arvoja, vahvistamaan kansainvälisiä instituutioita, syventämään EU-yhteistyötä, tukemaan kansainvälistä oikeutta ja rauhanvälitystä, vaalimaan hyviä kahdenvälisiä suhteita eri maiden kesken, olemaan valmis nopeaankin muutokseen ja luomaan turvallisuutta epävarmuuden aikana.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE