Ulkomaat
26.2.2026 14:58 ・ Päivitetty: 26.2.2026 14:58
Sudanin sisällissodan siviiliuhrien määrä yli tuplaantui – ”Naisten ja tyttöjen kehoja käytetään yhteisöjen terrorisoimiseksi”
Sudania riepottelevassa sisällissodassa siviiliuhrien määrä yli kaksinkertaistui vuonna 2025 verrattuna edeltävään vuoteen. Myös raiskaukset ja seksuaalinen väkivalta ovat lisääntyneet.
Asiasta kertoo YK:n ihmisoikeusvaltuutettu Volker Türk. YK:n ihmisoikeusneuvostolle puhuneen Türkin mukaan tuhansia uhreja on edelleen tunnistamatta tai kateissa.
Türk tuomitsee hirvittäviksi ja armottomiksi kuvailemansa julmuudet Sudanissa.
Ihmisoikeusvaltuutetun mukaan myös seksuaalisen väkivallan on raportoitu lisääntyneen.
- Sudanilaisnaisten ja -tyttöjen kehoja käytetään aseena yhteisöjen terrorisoimiseksi, Türk kuvaili.
Puolisotilaalliset RSF-joukot ovat olleet sodassa Sudanin asevoimia vastaan vuoden 2023 huhtikuusta lähtien.
Türk sanoo, että sekä Sudanin asevoimat että RSF-joukot ovat jatkaneet räjähteiden käyttöä tiheästi asutuilla alueilla, usein ilman varoituksia.
Lisää aiheesta
Ihmisoikeusvaltuutetun mukaan pitkän kantaman lennokkien käyttö on lisännyt siviilien kärsimystä myös kaukana rintamalinjasta sijaitsevilla alueilla, jotka ovat aiemmin välttyneet taisteluilta.
TORSTAINA Sudanin pääkaupungin Khartumin lentokentälle laskeutui ensimmäinen YK:n humanitaarinen avustuslento lähes kolme vuotta kestäneen sisällissodan alkamisen jälkeen.
YK:n humanitaarisen avun koordinaattorin Denise Brownin mukaan lento on merkittävä avustustyöntekijöille, jotka pyrkivät auttamaan miljoonia apua tarvitsevia ihmisiä Sudanissa.
Aiemmin tässä kuussa YK:n riippumaton tutkintakomitea katsoi RSF-joukkojen toiminnan Sudanin al-Fashirissa täyttävän kansanmurhan tunnusmerkit.
YK:n mukaan RSF-joukkojen tekemät rikokset al-Fashirissa ja sen ympärillä eivät ole olleet vain satunnaisia sodan ylilyöntejä. Sen sijaan rikokset ovat olleet osa suunniteltua operaatiota.
YK muun muassa katsoi, että RSF-joukkojen tekemä kaupungin valtaus Darfurin alueella aiheutti viime lokakuussa kolme päivää kestävän absoluuttisen kauhun.
YK on kuvannut Sudanin tilannetta maailman suurimmaksi pakolais- ja nälkäkriisiksi. Taisteluiden seurauksena on kuollut kymmeniätuhansia ihmisiä, ja noin 11 miljoonaa ihmistä on joutunut jättämään kotinsa.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
