Sunnuntain supertapahtuma lässähtää – ympäristöaktivisti nappaa palkinnon ryömimisestä ja nyrkkisankari vanhenemisesta

Ohjaaja Alejandro González Iñárritu ja näyttelijä Leonardo DiCaprio Oscar-gaalan ennakkosuosikin The Revenantin kuvauksissa.

Jokavuotinen Oscar-gaala järjestetään Los Angelesissa kuluvan viikon sunnuntaina. Suomessa juhlaillan televisioi Yle Teema sunnuntain ja maanantain vastaisena yönä.

Tänäkin vuonna varsinainen jännitys on vähissä ainakin palkintosarjojen tärkeimmissä kategorioissa. Se on yksi syy, miksen ole jaksanut innostua gaalasta viime vuosina. Pohjimmainen syy on tietysti ehdolla olevien elokuvien keskimäärin keskinkertainen laatu, mutta olkoon se jonkin toisen jutun juuri.

Käyn tässä lyhyesti läpi avainkategoriat ja kerron voittajat.

Parhaan elokuvan Oscareista kilpailee kahdeksan elokuvaa. Olen nähnyt ne kaikki. Elokuvat voi jakaa karkeasti kolmeen eri ryhmään.

Ensimmäisessä ovat tähtinäyttelijöillä ryyditetyt suuren luokan toiminta-, jännitys- ja seikkailufilmit: The Revenant, Mad Max: Fury Road, Yksin Marsissa ja Vakoojien silta. Niiden ohjaajat ovat jo juhlittuja konkareita: Alejandro González Iñárritu, George Miller, Ridley Scott ja Steven Spielberg.

Toisen ryhmän muodostavat tositapauksista ammentavat ”tietoelokuvat” Spotlight ja The Big Short, joiden ohjaajat Tom McCarthy ja Adam McKay ovat useimmille vieraita. Edellinen tunnetaan ehkä paremmin näyttelijänä, toinen taas Will Ferrellin kanssa tekemistään komedioista.

Kolmanteen jäävät ehdokaslistan suurimmat yllättäjät Brooklyn ja Room, joiden mahdollisuudet voittoon ovat 0%.

***

Pelin henki on selvä. Meksikolaisen Iñárritun The Revenant on ylivoimainen ennakkosuosikki, jolla on plakkarissaan jo parhaan draamaelokuvan Golden Globe -pysti. Iñárritu nappaa palkinnon myös ohjauksesta tuloksia luotettavasti ennakoivan Directors Guild of American (DGA) tunnustuksen arvovallalla.

Myös Emmanuel Lubezkin voitto kuvaajien sarjassa on kirkossa kuulutettu. Mikään elokuva tänä vuonna tuskin ravistelee kroppaa yhtä fyysisesti kuin The Revenant, vaikka sen yksioikoinen kostotarina on tuhannesti nähty.

Haastajista lähimpänä ovat Spotlight ja The Big Short, mutta niiden tietty samanlaisuus kriittisinä yhteiskunnallisina elokuvina hajottaa äänet, eikä kumpikaan nouse haastamaan ennakkosuosikkia.

Christian Bale kilpailee miessivuosan Oscarista elokuvasta The Big Short.

Yksittäisistä nimistä eniten ennen gaalaa on tainnut puhuttaa ympäristöaktivistinakin tunnettu Leonardo DiCaprio, aikamme keskeisimpiin amerikkalaisiin näyttelijöihin lukeutuva tähti, josta on tullut Robert De Niron seuraaja Martin Scorsesen elokuvien luottomiehenä. DiCaprio on ehdolla viidettä kertaa ja jo neljättä kertaa miespääosasta.

Tällä kertaa tärppää, osin siksi, että muut ehdokkaat Matt Damon, Bryan Cranston, Michael Fassbender ja Eddie Redmayne eivät ole ehdolla uransa mieleenpainuvimmasta roolista – ei edes Redmayne, joka voitti viime vuonna Stephen Hawkingin muotokuvasta.

Parhaan kommentin DiCaprion tulevasta voitosta kertoi Jussi-palkitun He ovat paenneet -elokuvan ohjaaja JP Valkeapää, joka vitsaili Twitterissä, että ”paras kivunnäyttelemis-Oscar” tai ”paras ryömimis-Oscar” olisivat luontevampia kategorioita. DiCaprio esittää hyiseen erämaahan hylättyä karhun raatelemaa miestä, joka raivaa tietään metsästä kohti tilientasausta.

Naispääosan Oscarin vie omanlaisensa yllättäjä, Suomessa hädin tuskin tunnettu Brie Larson Roomin kärsivän äidin roolista monen ylistämän Cate Blanchettin (Carol) nenän edestä.

Sivuosien sarjoissakin on sentään jotain tavallisuudesta poikkeavaa koukkua, vaikka suosikit ovat tiedossa. Alicia Vikander on erittäin lähellä palkinnon viemistä Ruotsiin roolistaan Tanskalaisessa tytössä. Carol ja Rooney Mara jäänevät nuolemaan näppejään.

Sylvester Stallone.

Lihaskimppu Sylvester Stallone oli ehdolla edellisen kerran 39 vuotta sitten. Tuolloin hän kilpaili sekä ensimmäisen Rockyn käsikirjoittajana että pääosan näyttelijänä. Nyt veteraani on saamassa pitkän uransa kruunun jo seitsemännestä tulkinnastaan nyrkkeilijä Balboana elokuvasta Creed: The Legacy of Rocky.

Hollywood rakastaa juuri tällaisia legendavirityksiä, mikä ei voi olla näkymättä sentimentaaliseen hurmokseen taipuvissa Oscar-kuvioissa, joten ”Sly” lähtee gaalasta kotiin yhtä Oskaria rikkaampana.

Vieraskielisten elokuvien sarjan voiton vie ensi viikolla Suomen ensi-iltansa saava unkarilainen keskitysleirielokuva Son of Saul, kenties jopa ansiosta. Klaus Härön Miekkailija oli melkein ehdolla.

Osgar-gaalaa varjostanut rasismikohu saattaa näkyä jotenkin sunnuntaina, koska jo toista vuotta peräkkäin kaikki ehdolla olevat näyttelijät ovat valkoihoisia. Muun muassa Will Smith ja Spike Lee boikotoivat tilaisuutta. Koomikko Chris Rock vastaa juontopuolesta, joten ans kattoo nyt.

Keskustelua aiheesta

Aku Louhimiehen ohjaama Tuntematon sotilas ohittaa tänään katsojaluvuissa historian suosituimman Uuno-elokuvan

Kuva: Foto: Juuli Aschan © Elokuvaosakeyhtiö Suomi 2017
Eero Aho ja Jussi Vatanen ovat uusimman Tuntemattoman kärsiviä sotilaita.

Aku Louhimiehen ohjaama Tuntematon sotilas on ylittänyt 750 000 katsojan rajan. Elokuvan on nähnyt 750 315 sunnuntaihin mennessä.

Jo tänään maanantaina se ohittaa kaikkien aikojen katsotuimpien kotimaisten elokuvien listalla suosituimman Uuno-elokuvan, Uuno Turhapuro armeijan leivissä (1984), jonka näki 750 965.

Kolmas Tuntematon tuli teattereihin 27.10. Se oli viikonlopun ylivoimaisesti katsotuin elokuva yli 36 000 katsojalla.

Edvin Laineen ensimmäinen versio Väinö Linnan romaanista on historian katsotuin elokuva teattereissa. Sen näki 2,8 miljoonaa katsojaa. Rauni Mollbergin tulkinnan näki 590 00 katsojaa.

Louhimiehen elokuva on matkalla katsotuimpien kotimaisten listalle ainakin sijalle kuusi, jolla on nyt Toivo Särkän Kaivopuiston kaunis Regina 760 000 katsojalla.

Helsingin Itäkeskuksessa tehdään näyttävää historiaa – mutta mitä se maksaa asiakkaille, ei ole vielä päätetty

Kuva: Kari Hulkko

Finnkino avaa Helsingin Itikseen Suomen ensimmäisen Imax-elokuvateatterin loppuvuodesta 2018. Elokuvateatteriin rakennetaan yhdeksän salia, joista yksi on Imax-sali.

Imax-salissa on suurempi valkokangas, elokuvaa katsotaan tavallista lähempää ja jyrkemmästä katsomosta. Saliin on suunnitteilla noin 315 neliömetrin kokoinen kangas sekä 12.0-kanavainen Immersive Sound System -äänentoistojärjestelmä.

Finnkinon markkinointi- ja myyntijohtaja Kalle Peltolan mukaan Imax-elokuvien lippuhintoja ei ole vielä päätetty, mutta ne ovat hänen mukaansa hieman tavallisia lippuja kalliimpia.

Finnkino Itiksen rakennesuunnittelu aloitettiin vuosi sitten. Tällä hetkellä teatterin tilalla on monttu, josta teatteri ensi vuoden aikana muotoutuu.

Itikseen rakennettavan teatterin lisäksi Pohjoismaissa on tällä hetkellä kolme Imax-teatteria.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

”Pettämätön rytmitaju” – Vesa Vierikko sai Ida Aalberg -palkinnon

Kuva: Kari Hulkko
Vesa Vierikko Don Quijoten roolissa Ryhmäteatterissa vuonna 2011.

Vesa Vierikko on saanut joka toinen vuosi jaettavan Ida Aalberg -näyttelijäpalkinnon. Palkinto on suuruudeltaan 15 000 euroa.

Palkintoraadin mukaan Vierikko on monipuolinen ja persoonallinen näyttelijä, jolla on työssään pettämätön rytmitaju ja täydellinen läsnäolo näyttämöllä. Vierikon ura pitää sisällään valtavan määrän rooleja teatterissa, televisiossa ja elokuvissa.

– Vesa Vierikko on elämää tarkkailemalla omaksunut laajan inhimillisen materiaalin, hallitsee sen ja pystyy muutamilla taitavilla vedoilla hahmottamaan rooleille olennaiset ominaisuudet. Lisäksi hänellä on erityislaatuinen taito fyysistää roolihenkilön ajatukset, raati hehkuttaa.

Nuoren näyttelijän 7 000 euron suuruinen kannustusapuraha myönnettiin Samuli Niittymäelle. Ida Aalberg -mitalin elämäntyöstään sai ohjaaja Kaisa Korhonen.

Armomurhaaja (2017): Lyhyt elokuva tappamisesta

Matti Onnismaan esittämä päähenkilö kaasuttaa kissan hengiltä elokuvan avauskohtauksessa. Jos tämän lukeminen tuntuu pahalta, en suosittele katsomaan Armomurhaajaa (2017).

Elokuva haiskahtaa ensin pikimustalta komedialta, mutta se on ohjattu, kuvattu ja äänisuunniteltu synkkiä draamasävyjä pudottelevaksi jännityselokuvaksi. Elokuva on siis muuta kuin satavuotiasta Suomea liputtava juhlateos.

Ohjaaja Teemu Nikin debyytti, komedia 3Simoa (2012) muistetaan aitona kalkkunana, ehkä koko 2000-luvun masentavimpana suomalaisena elokuvana. Nikki on onneksi huumorintajuinen: dvd-laitoksen kanteen painettiin lainaus Keskipohjanmaa-lehdessä julkaistusta murskakritiikistä, joka on hauskimpia, joita olen lukenut. Ohjaaja ei voi olla paha ihminen.

Eksentrinen nuorisoelokuva Lovemilla (2015) todistaa Nikin uskaliaan kokeilumielen, jolle Armomurhaaja on viheliäistä jatkoa. Nyt myös tuotannollinen taso on sellainen, että elokuvalle voisi löytyä otollisempaa markkinarakoa rajojemme ulkopuolelta.

Suomeen Armomurhaaja on outo ja vaikeasti pidettävä. Siinä ei ole Aku Hirviniemeä, Jussi Vatasta eikä muutakaan Putous-kaartia. Coenin veljekset voisivat arvostaa elokuvan äkkivääryyttä. Kansainvälisyyttä korostaa tietty anonymiteetti; eskaloituvien tapahtumien kulku voisi käydä missä tahansa tuppukylässä.

Elokuvasta ei löydy tunnistettavia maamerkkejä. Se on western ilman preeriaa ja maalaiskomedia ilman Reinikaista. Armomurhaajassa on Lars von Trierin eroottista kauhua. Siis sillisalaatti, joka pysyy lähes kasassa.

Tappajan näköinen Onnismaa, 58, on maan käytetyin elokuvanäyttelijä. Ihmisten lemmikkejä firaabelina lopettava Veijo Haukka on silti hänen ensimmäinen pääroolinsa. Sen nähtyään ihmettelee vielä enemmän, miksi Veikko Aaltoselle ja Aki Kaurismäellekin kelvannut näyttelijä saa sen vasta nyt. Yrmy roistomaisten sivuroolien joutomies kantaa Armomurhaajan tummanpuhuvaa kolkkoutta komealla tavalla.

Maailmalla Haukka asettuu kylmäveristen kostajien ja ehdottomien moralistien pitkään ketjuun, jossa yksinuottiset rankaisijat jakavat tuomioitaan selkärangattomille. Eläinlääkärit ja lemmikkien omistajat edustavat Haukalle mielen rappiota, jossa viis veisataan nelijalkaisten todellisista tarpeista ja perustelluista oikeuksista. Tämä päättelee lemmikkien lopettamisen olevan jalo teko, johon sielultaan turmeltuneet eivät itse pysty.

Miehen menneisyydessä kummittelee selvittämätön tragedia. Sadomasokistisesta seksistä nauttiva sairaanhoitaja läpäisee jään, mutta Haukan pinta ei sorru. Sairaalan letkuissa viruvalle isälle ei heru sääliä piirun vertaa. Koira muuttaa tilanteen, ja yhteenotto paikallisessa sisujengissä pyörivän luuserin kanssa johtaa perustellisempaan välienselvittelyyn.

Kuvissa on voimaa ja syvyyttä.

Tarina ei ole itsessään maata mullistava, ja kerronta onnahtelee paikoin, mutta liikaa ei halua valittaa. Harvoin Suomessa näkee valkokankaalla elokuvaa, jonka päähenkilö herättää näin vähän sympatiaa. Nikille ja Onnismaalle kaikki kunnia siitä, että näin on myös tarkoitus, eikä se tee hahmosta luotaantyöntävää. Kaikki kärsivät, ja sillä hyvä.

Kuvaaja Sari Aaltoselle Armomurhaaja on taiteellinen voitto, joka ennakoi potentiaalia aiempaa suurempiin tuotantoihin. Kuvissa on voimaa ja syvyyttä.

Armomurhaajan logiikassa kaikki ovat ainakin vähän syyllisiä. Jari Virmanin iso sivuosa on komedial­lisuudessaan elokuvan ongelmallisin. Ylilyönnit raapivat elokuvan muutoin yllättävän ehyeeseen pintaan häiritseviä naarmuja kuten Haukka lääkärin luksusautoon.

Elokuvan pirulliseksi viestiksi kiteytyy se, ettei kukaan voi paeta ansaitsemaansa kohtaloa. Lyhyt elokuva tappamisesta on tyly ja nopeasti ohi.

ELOKUVA:
Armomurhaaja
Ohjaus: Teemu Nikki
Pääosissa: Matti Onnismaa, Jari Virman, Hannamaija Nikander, Heikki Nousiainen, Pihla Penttinen
2017, 83 minuuttia
★★★☆☆

Keskustelua aiheesta

Suomalainen huippumuusikko: ”Kun yksi juopottelee bändissä, loput kärsivät ja huolehtivat”

Muusikko Jussi Kinnunen läträsi ja sekoili vuositolkulla viinan ja huumeiden kanssa, kunnes sisuskalujen täydellinen pettäminen laittoi miehen katsomaan omaa päihderiippuvuutta ja elämää silmästä silmään.

Juomisesta tuli Kinnuselle synonyymi kuolemalle. Tämän oivaltaminen oli tie raittiuteen.

Nykyisin hän työskentelee päihdeterapeuttina ja muutosvalmentajana, jonka vastaanotolle hakeutuvat ongelmissaan jopa kokonaiset yhtyeet.

Päihdeongelmien peruskaava menee yhtyeissä samankaltaisesti kuin perheissä, työpaikoilla ja missä vain pienyhteisöissä. Kun yksi juo, muut kärsivät ja yrittävät paikkailla juomisen ikäviä seurauksia.

– Yksi bändissä dokaa paljon ja muut hermostuvat, kun tämä yksi jatkuvasti tyrii, vaikka muut panostavat bändiin. Jokaisella on siinä kuviossa omat vakiintuneet roolinsa. Yhtyeissä on monesti myös yksi superhuolehtija, joka hoitaa, paikkaa ja
selittää juopon mokaamat asiat parhain päin. Siitä tulee se perheen lapsenvahti, Kinnunen naurahtaa.

Teksti: Janne Ora

Jussi Kinnusen laaja haastattelu ilmestyy Demokraatin viikkolehdessä torstaina 16. marraskuuta ja verkkoversio jutusta keskiviikkona 15. marraskuuta

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta