x

Sunnuntain supertapahtuma lässähtää – ympäristöaktivisti nappaa palkinnon ryömimisestä ja nyrkkisankari vanhenemisesta

Ohjaaja Alejandro González Iñárritu ja näyttelijä Leonardo DiCaprio Oscar-gaalan ennakkosuosikin The Revenantin kuvauksissa.

Jokavuotinen Oscar-gaala järjestetään Los Angelesissa kuluvan viikon sunnuntaina. Suomessa juhlaillan televisioi Yle Teema sunnuntain ja maanantain vastaisena yönä.

Tänäkin vuonna varsinainen jännitys on vähissä ainakin palkintosarjojen tärkeimmissä kategorioissa. Se on yksi syy, miksen ole jaksanut innostua gaalasta viime vuosina. Pohjimmainen syy on tietysti ehdolla olevien elokuvien keskimäärin keskinkertainen laatu, mutta olkoon se jonkin toisen jutun juuri.

Käyn tässä lyhyesti läpi avainkategoriat ja kerron voittajat.

Parhaan elokuvan Oscareista kilpailee kahdeksan elokuvaa. Olen nähnyt ne kaikki. Elokuvat voi jakaa karkeasti kolmeen eri ryhmään.

Ensimmäisessä ovat tähtinäyttelijöillä ryyditetyt suuren luokan toiminta-, jännitys- ja seikkailufilmit: The Revenant, Mad Max: Fury Road, Yksin Marsissa ja Vakoojien silta. Niiden ohjaajat ovat jo juhlittuja konkareita: Alejandro González Iñárritu, George Miller, Ridley Scott ja Steven Spielberg.

Toisen ryhmän muodostavat tositapauksista ammentavat ”tietoelokuvat” Spotlight ja The Big Short, joiden ohjaajat Tom McCarthy ja Adam McKay ovat useimmille vieraita. Edellinen tunnetaan ehkä paremmin näyttelijänä, toinen taas Will Ferrellin kanssa tekemistään komedioista.

Kolmanteen jäävät ehdokaslistan suurimmat yllättäjät Brooklyn ja Room, joiden mahdollisuudet voittoon ovat 0%.

***

Pelin henki on selvä. Meksikolaisen Iñárritun The Revenant on ylivoimainen ennakkosuosikki, jolla on plakkarissaan jo parhaan draamaelokuvan Golden Globe -pysti. Iñárritu nappaa palkinnon myös ohjauksesta tuloksia luotettavasti ennakoivan Directors Guild of American (DGA) tunnustuksen arvovallalla.

Myös Emmanuel Lubezkin voitto kuvaajien sarjassa on kirkossa kuulutettu. Mikään elokuva tänä vuonna tuskin ravistelee kroppaa yhtä fyysisesti kuin The Revenant, vaikka sen yksioikoinen kostotarina on tuhannesti nähty.

Haastajista lähimpänä ovat Spotlight ja The Big Short, mutta niiden tietty samanlaisuus kriittisinä yhteiskunnallisina elokuvina hajottaa äänet, eikä kumpikaan nouse haastamaan ennakkosuosikkia.

Christian Bale kilpailee miessivuosan Oscarista elokuvasta The Big Short.

Yksittäisistä nimistä eniten ennen gaalaa on tainnut puhuttaa ympäristöaktivistinakin tunnettu Leonardo DiCaprio, aikamme keskeisimpiin amerikkalaisiin näyttelijöihin lukeutuva tähti, josta on tullut Robert De Niron seuraaja Martin Scorsesen elokuvien luottomiehenä. DiCaprio on ehdolla viidettä kertaa ja jo neljättä kertaa miespääosasta.

Tällä kertaa tärppää, osin siksi, että muut ehdokkaat Matt Damon, Bryan Cranston, Michael Fassbender ja Eddie Redmayne eivät ole ehdolla uransa mieleenpainuvimmasta roolista – ei edes Redmayne, joka voitti viime vuonna Stephen Hawkingin muotokuvasta.

Parhaan kommentin DiCaprion tulevasta voitosta kertoi Jussi-palkitun He ovat paenneet -elokuvan ohjaaja JP Valkeapää, joka vitsaili Twitterissä, että ”paras kivunnäyttelemis-Oscar” tai ”paras ryömimis-Oscar” olisivat luontevampia kategorioita. DiCaprio esittää hyiseen erämaahan hylättyä karhun raatelemaa miestä, joka raivaa tietään metsästä kohti tilientasausta.

Naispääosan Oscarin vie omanlaisensa yllättäjä, Suomessa hädin tuskin tunnettu Brie Larson Roomin kärsivän äidin roolista monen ylistämän Cate Blanchettin (Carol) nenän edestä.

Sivuosien sarjoissakin on sentään jotain tavallisuudesta poikkeavaa koukkua, vaikka suosikit ovat tiedossa. Alicia Vikander on erittäin lähellä palkinnon viemistä Ruotsiin roolistaan Tanskalaisessa tytössä. Carol ja Rooney Mara jäänevät nuolemaan näppejään.

Sylvester Stallone.

Lihaskimppu Sylvester Stallone oli ehdolla edellisen kerran 39 vuotta sitten. Tuolloin hän kilpaili sekä ensimmäisen Rockyn käsikirjoittajana että pääosan näyttelijänä. Nyt veteraani on saamassa pitkän uransa kruunun jo seitsemännestä tulkinnastaan nyrkkeilijä Balboana elokuvasta Creed: The Legacy of Rocky.

Hollywood rakastaa juuri tällaisia legendavirityksiä, mikä ei voi olla näkymättä sentimentaaliseen hurmokseen taipuvissa Oscar-kuvioissa, joten ”Sly” lähtee gaalasta kotiin yhtä Oskaria rikkaampana.

Vieraskielisten elokuvien sarjan voiton vie ensi viikolla Suomen ensi-iltansa saava unkarilainen keskitysleirielokuva Son of Saul, kenties jopa ansiosta. Klaus Härön Miekkailija oli melkein ehdolla.

Osgar-gaalaa varjostanut rasismikohu saattaa näkyä jotenkin sunnuntaina, koska jo toista vuotta peräkkäin kaikki ehdolla olevat näyttelijät ovat valkoihoisia. Muun muassa Will Smith ja Spike Lee boikotoivat tilaisuutta. Koomikko Chris Rock vastaa juontopuolesta, joten ans kattoo nyt.

Keskustelua aiheesta

”Ihmiset tykkäävät syödä ja juoda sosiaalisissa tilanteissa” – teatterit alkaneet tarjoilla apetta esityksen aikana

Kuva: lehtikuva / timo heikkala
Oulun kaupunginteatterin Pikisalissa toimii bistroravintola teatterin Rakastaa -esitysten aikana.

Matkoilla moni suomalainen on tottunut ostamaan teatterin aulasta oluttuopin ja tallustelemaan sen kanssa saliin. Kotimaassa ilmiö on vielä uusi.

Vasta kourallinen elokuvateattereita hankkii lisätuloja myymällä elokuvaesityksen yhteydessä muutakin kuin popcornia, sipsejä ja karkkia.

Viime vuoden lopulla ovensa avannut Kallion Riviera sai paljon mediahuomiota alkoholitarjoilun vuoksi.

– Teimme taustatyötä ja tutustuimme maailmalla käytössä oleviin konsepteihin, kertoo Atte Laurila, yksi elokuvateatterin perustajista.

– Halusimme, että elokuvissa käyminen on sosiaalinen kokemus, ja ihmiset tykkäävät syödä ja juoda sosiaalisissa tilanteissa.

Alkoholin lisäksi Rivierasta saa tapas-tyyppistä syötävää ja perinteisiä leffanaposteltavia. Ruuan on Laurilan mukaan oltava helposti nautittavassa muodossa, jotta elokuvakokemus ei kärsi.

– Meillä on karkkia kipoissa, jotka eivät rapise, Laurila sanoo.

– Elokuvan pitää olla pääosassa.

Suomen suurin elokuvateatteriketju Finnkino ei suunnittele lämpimän ruuan tai alkoholin tarjoilua saleihin ainakaan lähiaikoina, vaikka toiveita asiakkailta on tullut.

– Olemme tietoisia kasvavasta kiinnostuksesta tällaisia palveluja kohtaan, sanoo toimitusjohtaja Veronica Lindholm.

Hän lisää, että ”kokonaisvaltaisempia elokuvakokemuksia” mietitään uusien rakennushankkeiden yhteydessä.

Bistro teatterissa.

Oulun kaupunginteatteri avasi alkuvuodesta yhden saleistaan uudistettuna bistroksi, jolla on A-oikeudet. Se oli vastaus yleisön pyyntöihin.

– Toiveita oli tullut jo pidemmän aikaa, sanoo teatterin viestintäsuunnittelija Päivi Vuoti-Karvonen.

Hän kuvailee Pikisalin katsomon uutta ulkoasua klubimaiseksi. Bistro avataan kolme varttia ennen esitystä ja pidetään avoinna sen loppuun saakka.

Samantyyppistä toimintaa on harjoitettu esimerkiksi Oulun Teatteri Riossa ja Tampereen Palatsiteatterissa, jossa katsomo koostuu ravintolapöydistä ja ohjelmisto pitkälti musikaaleista.

Keskustelua aiheesta

Paljastaako opettajamiehen loukattu kunnia Oscar-voittajassa, kuinka ohutta on kulttuuriväen kuviteltu sivistys?

Paljastaako opettajamiehen loukattu kunnia Oscar-voittajassa, kuinka ohutta on kulttuuriväen kuviteltu sivistys?

Arthur Millerin kirjoittama Kauppamatkustajan kuolema (1949) kuvaa omiin päähänpinttymiinsä takertuvaa epäonnistunutta myyntimiestä Willy Lomania. Näytelmän teemana on monimielisesti käsitetty amerikkalainen unelma, sen luhistuminen.

Pulitzerilla palkittu näytelmäteksti tuotiin valkokankaalle nopeasti, jo vuonna 1951. Parhaana vieraskielisenä elokuvana tämän vuoden Oscar-gaalassa palkittu The Salesman (2016) käyttää näytelmää varsinaisen juonensa heijastuspintana.

Opettajapäähenkilö valmistelee vaimonsa kanssa teatteriesitystä, mutta heidän uudessa kodissaan sattuva välikohtaus vaarantaa näytelmän esittämisen ja avioparin onnellisuuden. Elokuvan teemana ovat elämän sattumanvaraisuus ja kuvitelmat, jotka suistavat miehisen kunnian sijoiltaan.

Salakavala ja konkreettinen

Elokuvan iranilainen ohjaaja Ashgar Farhadi ilmoitti tammikuussa jättävänsä väliin palkintojuhlan Yhdysvalloissa. Syyksi hän mainitsi presidentti Donald Trumpin asettaman pahamaineisen maahantulokiellon, joka koski suurimpien musmilimaiden kansalaisia.

Altavastaajana siihen asti pidetty ohjaus sai mitä ilmeisimmin akatemiajäsenten Trumpin vastustuksesta ulkoelokuvallista nostetta, kuten läpeensä kaupallisissa palkintomyllyissä on tapana. Voittajasuosikkina pidetty Isäni Toni Erdmann ei ainakaan hyötynyt saksalaisuudestaan oikeistopopulismin nousun amerikkalaisella aallonharjalla.

Voitto on jo toinen Farhadin uralla (Nader ja Simin: ero palkittiin vuonna 2012). Cannesin elokuvajuhlilla käsikirjoituksesta ja miespääosasta palkittu uutuus on hänen Suomessa levitetyistä menestyselokuvistaan yksinkertaisin, vaatimattominkin. Se tapailee arkisen jännärin sävyä, mutta lataus ei ole lähelläkään Menneisyyden (2013) atmosfääriä.

 

Salakavalasti poliittinen Farhadi on kuitenkin visualistina ja kertojana konkreettinen, jota voinee kutsua toisinaan osoittelevaksikin. Menneisyyden avausjaksossa henkilöt katsovat auton ikkunasta taaksepäin. The Salesmanin aviomies ei saa rauhaa vaimonsa hyvinvoinnin vaarantaneelta tunkeilijalta vaan alkaa jäljittää tätä amatööridekkarina.

Farhadi alleviivaa Willy Lomanin ja opettajan yhteyttä näytelmäkatkelmien ja salapoliisijuonen vuorottelulla. Niiden rinnastaminen ei vain ole riittävän kiehtovalla tavalla jännitteinen. Ikääntynyt Loman on teatterin lavalla pettynyt ja tuskainen, hahmoa esittävä nelikymppinen opettaja omassa elämässään enenevästi patologinen – entä sitten?

Nainen on elokuvan uhri, mutta The Salesman tuntuu miehen tragedialta.

Elokuvan muussa yhteiskunnallisuudessa on enemmän särmää. Keskiluokkaisen kulttuuriperheen niin sanotun pään sovinnaisuus puskee pintaan mitä sinnikkäämmin mies lukkiutuu pakkomielteeseen tuntemattoman uhan tunnistamisesta ja rankaisemisesta.

Ehkä Teheranissa kuvattu The Salesman onkin tarkoitettu itsekriittiseksi reflektoinniksi vapaamielisenä itseään mieluusti pitävästä, läntiseen taiteeseenkin suuntautuneesta iranilaisesta kulttuuriväestä, jonka sivistyksen pinnan ohuus paljastuu henkilökohtaisen kriisin hetkellä. Enää vaimolla ei ole sananvaltaa edes ruokapöydässä, kun loukattu maskuliininen itsetunto ajaa metsästäjän saaliin kimppuun.

Farhadi malttaa olla täsmentämättä, mitä kylpyhuoneessa lopulta tapahtui. Nainen on elokuvan uhri, mutta The Salesman tuntuu miehen tragedialta. En ole varma, kuinka onnistuneena lopulta pidän näkökulmaa.

ELOKUVA:
The Salesman
Pääosissa: Shahab Hosseini ja Taraneh Alidoosti
2016, 124 minuuttia
★★★☆☆

Rane Aunimo

Aki Kaurismäki tekee historiaa

Kuva: Lehtikuva

Aki Kaurismäen Berliinin elokuvajuhlilla palkittu Toivon tuolla puolen -elokuva on saamassa ennätyksellisen laajan levityksen ulkomailla. Elokuvan levitysoikeudet on myyty nyt 81 maahan, ja siitä on tulossa Kaurismäen myydyin elokuva kautta historian.

Toivon tuolla puolen saa ensi-iltansa useimmissa Euroopan maissa vielä tämän kevään aikana. Euroopan lisäksi elokuvan esitysoikeudet on myyty Pohjois-Amerikkaan, Lähi-itään, Pohjois-Afrikkaan sekä useisiin maihin Aasiassa ja Etelä-Amerikassa.

Suomalaisen kauppamatkustajan ja syyrialaisen pakolaisen risteävistä poluista kertovan elokuvan pääosassa nähdään Sherwan Hajin lisäksi Sakari Kuosmanen, ja sen on kuvannut Timo Salminen.

Elokuva sai ensi-iltansa Suomessa 3. helmikuuta, ja se on kerännyt tähän mennessä lähes 43 000 katsojaa.

Toivon tuolla puolen on osa Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaa.

AVAINSANAT

Ahneesta kullanetsijästä kertova Gold ammentaa Matthew McConaugheyn kaljusta ja kaljamahasta sekä Wall Street -kuplasta

Ahneesta kullanetsijästä kertova teos ammentaa Matthew McConaugheyn kaljusta ja kaljamahasta sekä Wall Street -kuplasta.

Monien muiden amerikkalaisten elokuvahankkeiden tavoin myös Patrick Massettin ja John Zinmanin käsikirjoitus pölyttyi usean ohjaajan pöydällä ennen päätymistään kuvattavaan kuntoon vuonna 2015.

Elämänsä kultasuonta kaukomailta etsivästä eksentrisestä liikemiehestä kertovaa skenaariota tarjottiin ensin toimintaelokuvien ekspertille Michael Mannille ja hänen vetäytymisensä jälkeen rotupoliittisilla julistuksilla maineensa luoneelle Spike Leelle. Lopulta pyöröovesta ilmestyi Stephen Gaghan, jonka omituiseen uraan pelkistyy sikäläisen elokuvabisneksen arvaamattomuus.

Viimeksi mainittu nappasi vuosituhannen alussa itselleen himoitun Oscar-patsaan huume-eepos Trafficin (2000) käsikirjoituksesta. Sen jälkeen Gaghanilla oli tarpeeksi nimeä ensimmäiseen omaan ohjaukseen, mutta jännäriä tapailevasta teoksesta muodostui haukuttu floppi Abandon (2002).

Vasta öljyteollisuuden armottomuutta kuvaava monisyinen verkostoelokuva Syriana (2005) lunasti lupaukset. Sen menestyksestä huolimatta meni yli kymmenen vuotta ennen kuin palkitulta käsikirjoittaja-ohjaajalta saatiin uusi valkokangasohjaus.

Myyttinen paluu vai väsynyt huti?

Tästä taustasta ponnistaa siis arvovaltaisten Weinsteinin veljesten ja Paul Haggisin tuottajanimien siunaama Gold (2016), mutta onko se Veteen piirretyn viivan (1998) kaltainen myyttinen paluu huipulle vai pelkkä muiden käsistä syliin tippunut väsynyt huti, jossa kissankullasta koetetaan kiillottaa aitoa tavaraa.

Elokuva on saanut ”innoituksensa tositapauksesta”, kuten pahaenteinen amerikkalainen vastuuvapauslauseke kuuluu. Herää epäilys ”oikei­den tapahtumien” raskaasta vääristelystä, jossa tapauksen kontekstikin menettää merkityksensä. Tiettävästi elokuva yhdistelee useita eri tapauksia ja ihmisiä.

Viime vuosina fyysistä ulkonäköään usein muovannut Matthew McConaughey esittää opportunistista kullanetsijää Kenny Wellsia, joka kaivaa uutta huomista Indonesian syvistä viidakoista. Hän muotoilee härskistä bisnesmiehestä sutkin velmun ja rakastettavan luuserin, jolla on suuri maha ja kalju päälaki. Paljasta takamustakin esitellään toisella puoliskolla.

Mitä kerrotaan, ja miten

Gold on etenkin alkupuolellaan enemmän veijarikomedia kuin vakava draama tai synkkä satiiri käsistä karkaavista unelmista. Paha vain, että elokuvataide on hienoimmillaan liikettä ja hiljaisuuden voimaa, mutta Gaghanin teoksessa kohtaukset seisovat ja huutavat.
Eniten ääntä pitää lähes kaikissa kohtauksissa suvereenisti vääntelevä Wells, joka on menettää henkensäkin ennen onnistumistaan uhkapelissä. Mutta sokaisevatko suunnattomat rikkaudet rakkaudelta, oikealta ystävyydeltä ja totuudelta?

Aiheesta pilkistää myös ajankohtainen tendessi, vaikka tarina sijoittuu 1980-luvulle ja juppiaikaan. Pörssimarkkinoiden huipulle nousevasta limanuljaskasta kertova elokuva versioi Talking Headsin tekemää Wall Streetin (1987) tunnuskappaletta ja tapailee The Wolf of Wall Streetin (2013) iskevää lurjusmaisuutta, mutta yrityksestä puuttuu vimma ja aatteen palo.

Mitä oikeastaan halutaan sanoa ja kuinka vakuuttavasti?

Tyylien sillisalaatti vie puhdin komedialta ja saa traagisemmat sävyt maistumaan väkinäisiltä. Wellsistä itsestään muodostuu outo väliinputoaja, joka ei ole kumpaakaan: sankari tai konna.

Onnellisen lopun pakollisuus vääntää juonen muotoon, josta ei tunnista sen tarkoitusta.

ELOKUVA:
Gold
Ohjaus: Stephen Gaghan
Pääosissa: Matthew McConaughey, Edgar Ramírez, Bryce Dallas Howard, Corey Stoll
2016, 121 minuuttia
★★☆☆☆

Rane Aunimo
Demokraatti

”Kaksi miestä saunassa ilman naamioita” – Elina Hirvoselle palkinto elokuvasta Kiehumispiste

Kuva: Kuvakaappaus Kiehumiste-elokuvan trailerilta
Elina Hirvonen: Kiehumispiste.

Kirkon mediasäätiön palkinto Tampereen elokuvajuhlilla 2017 on myönnetty ohjaaja Elina Hirvoselle dokumenttielokuvasta Kiehumispiste.

Tänä vuonna ensimmäistä kertaa jaetun palkinnon saajan valitsi dokumenttiohjaaja Jean Bitar.

— Elokuva, joka tasapuolisesti käsittelee suomalaista todellisuutta ja sen haavoja, ja jossa on annettu tilaa eri näkökannoille. Olen itse maahanmuuttaja, joka on asunut Suomessa yli kolmekymmentä vuotta ja siten mielestäni pystyn tarkastelemaan tätä kysymystä sekä maahanmuuttajana että suomalaisena.

— Siksi näen, että tällaisia puheenvuoroja tarvitaan, puheenvuoroja joissa ihmiset puhuvat toisilleen toisiaan kunnioittaen. Kaksi miestä saunassa ilman naamioita, ilman erilaisia tunnuksia, toisiaan kuunnellen ja toisiaan kunnioittaen, se on kuva sellaisesta Suomesta, jonka haluaisin voimistuvan, Bitar sanoo.

Kirkon mediasäätiön palkinto on suuruudeltaan 1500 euroa. Se jaetaan yhdelle kotimaiselle elokuvalle kerrallaan, ja se myönnetään elokuvan ohjaajalle. Palkinnon myöntämisperusteissa painotetaan elokuvien teknistä ja taiteellista korkealaatuisuutta sekä sellaisia teemoja, jotka kutsuvat katsojat pohtimaan kristillistä arvomaailmaa.

Kirkon Mediasäätiö on perustettu vuonna 2005. Sen tarkoituksena on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon arvoperustalta lähtien tukea ja edistää uskontoa ja elämänkatsomusta käsittelevien ohjelmien tekemistä, levittämistä ja esittämistä valtakunnallisissa medioissa.

Kiehumispiste / Boiling Point TRAILER from Kiehumispiste on Vimeo.

Keskustelua aiheesta