Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Suomessa iloitaan Ranskan vaalituloksesta: “Avoimuus voitti”

Emmanuel Macronin kannattajat ottivat ilon irti heti ennusteen tullessa.

Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) mukaan Ranskan presidentinvaalitulos on positiivinen uutinen Euroopan unionille. Sipilän mukaan Ranska on Suomelle äärimmäisen tärkeä partneri EU:ssa monissa kysymyksissä, viimeksi EU:n puolustusyhteistyön syventämisessä.

Sipilän mukaan myönteistä on myös Ranskan Eurooppa-linjan jatkuvuus.

Sipilä sanoo, että Ranskan politiikan tulevat haasteet ovat sisäpolitiikassa ja erityisesti talouspolitiikassa. Sipilän mukaan uuden presidentin Emmanuel Macronin suurin haaste on saada talous kasvamaan ja työttömyys pienenemään.

Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) arvioi Twitterissä, että ranskalaiset valitsivat tulevaisuuden, johon ei kuulu protektionismi tai sulj rajat.

– EU:n puolestapuhujille on taas kysyntää.

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne iloitsi Twitterissä, että avoimuus ja eurooppalainen yhteistyö voittivat.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE