Hiljaisella viikolla, pääsiäisen edellä Suomessa myydään puolet koko vuoden lampaanlihamyynnistä.

Kun uuhta, pässiä ja vuonaa päätyy lautasille henkeä kohden noin 500 grammaa vuodessa, on pääsiäisen ruokapöytien osuus tästä yhteensä runsaat miljoona kiloa.

Mikä selittää muutamaan päivään tiivistyvän massiivisen lihan kulutuksen?

Lähtökohtaisesti on hyvä huomata, että lampaat ja paimentaminen asuvat syvällä läntisessä kulttuurissa. Piispoilla on paimensauvat ja pastori tarkoittaa kirjaimellisesti paimenta.

Kristityt ovat lampaita, mutta pääsiäisen päähenkilö Jeesus on hieman hämmentävästi paitsi paimen myös uhrattava karitsa.

LAMPAAN matka suomalaiseen pääsiäispöytään alkaa kaukaa, tuhansia vuosia vanhasta juutalaisesta perinteestä.

Suomen sana pääsiäinen on Agricolan keksintöä ja viittaa paastosta pääsemiseen. Juhlan alkuperäinen nimi, heprean kielen pesah viittaa ohi kulkemiseen. Sana on peräisin juutalaisen Tooran (Vanhan testamentin Mooseksen kirjojen) kertomuksesta, jossa Jumala suostuttelee Egyptin faaraon vapauttamaan juutalaiset orjansa.

Suostuttelun keinoina Jumala käyttää vitsauksia, joista viimeisin on egyptiläisten esikoispoikia surmaavan enkelin lähettäminen.

Esikoisten surmaaminen taivuttaa faaraon vapauttamaan juutalaiset. Sitä ennen juutalaiset ovat suojanneet omat lapsensa enkeliltä sivelemällä ovenpielensä karitsan (lammas mainittu) verellä. Enkeli on ohittanut (pesah) verellä merkityt talot ja säästänyt niiden asukkaat.

Temppeliajan juutalaisuudessa lampaita uhrattiin pääsiäisenä kiitokseksi Egyptin orjuuden päättymisestä. Jumalalle uhratun karitsan tuli Tooran mukaan olla virheetön ja suostua mukisematta kohtaloonsa. Uhratun eläimen liha syötiin.

Kun roomalaiset tuhosivat viimeisimmän Jerusalemin temppelin noin 70-luvulla (jaa), pääsiäisperinne irtautui temppelikultista ja alkoi saada nykyistä asuaan.

Juutalaiseen pääsiäisateriaan kuuluu muun muassa tyhjän paikan kattaminen ruokapöytään ja ulko-oven jättäminen raolleen siltä varalta, että paikalle osuisi nälkäinen vieras. Toisten ihmisten kohtaaminen silmien tasalta on vapautetuksi tulemisesta johtuva uskonnollinen velvollisuus.

Muukalaista tulee kestitä, olivathan Egyptistä vapautuneet orjat itsekin muukalaisia.

MISTÄ yli miljoona kiloa lihaa on peräisin? Hiljaisen viikon myynti vastaa suomalaisen lampaanlihan koko vuosittaista tuotantoa, joten on selvää, että iso osa pääsiäispöytien lihasta on tuotettu ulkomailla.

Kauppojen tiskeissä on lammasta muun muassa Uudesta-Seelannista, joka on yksi maailman suurimmista lampaanlihan viejämaista.

Uudessa-Seelannissa teurastetaan yli 20 miljoonaa lammasta vuodessa. Koska osa lihasta myydään Lähi-idän ja Aasian suuriin muslimimaihin, kaikki Uuden-Seelannin lampaat teurastetaan varmuuden vuoksi islamilaisten ruokasäädösten mukaisesti. Myös teurastajat ovat uskonnollisista syistä pääosin muslimeja.

Lampaan pää käännetään halal-teurastuksessa Mekkaa kohti, eläin tainnutetaan sähköllä ja sen kaulavaltimo viilletään auki.

Halal-teurastuksen juuret ovat juutalaisissa ruokasäädöksissä. Lampaan kaula katkaistaan myös kosher-teurastuksessa. Koska eläin kuolee verenhukkaan, rituaali toteuttaa Tooran verensyöntikieltoa. Taustalla on muinainen uskomus vereen sisältyvästä sielusta.

Kristinusko omaksui juutalaisuudesta vereen liittyvän mystiikan ja toi siihen omat lisänsä, kuten viimeisellä aterialla asetettavan ehtoollisen ja Kristuksen verta symboloivan viinin.

Ei ole sattumaa, että ristiinnaulittua Jeesusta kutsutaan Jumalan karitsaksi. Ilmaisu viittaa temppelin pääsiäisrituaaliin ja pitää sisällään ajatuksen virheettömästä (synnittömästä) uhrista, joka suostuu kohtaloonsa, kristillisen pääsiäisen tapauksessa ristiinnaulitsemiseen, vastaan panematta.

Kristinusko peri myös pääsiäisen ytimessä olevan juutalaisen vapauskertomuksen ja muunsi Egyptin orjuuden kuoleman ja synnin orjuudeksi, josta ylösnoussut Kristus ihmiskunnan vapauttaa.

Pääsiäislampaan syömisen arvellaan yleistyneen Euroopassa 600-luvulta alkaen. Eläinten kärsimys on jäänyt lihantäyteisissä pääsiäisperinteissä sivurooliin.

MAAILMASSA on nykyisin noin 1,2 miljardia lammasta, joiden elämänkaari syntymästä kuolemaan on ihmisten sääntelemä. Eläimet ovat osa globaalia teollisuutta, joka kohtelee niitä välineinä villan- ja ruuantuotannossa.

Emme ehkä puhu yhtä paljon tappamisesta ja verestä kuin muinaiset paimentolaisuskontojen edustajat, mutta jos Suomessa syödään pääsiäisen alla miljoona kiloa lammasta ja yhdestä lampaasta saa lihaa noin 15 kiloa, karitsoista huomattavasti vähemmän, jokainen ymmärtää millaiset teurastukset pääsiäisen viettoa edeltävät.

Toisaalta eläimet vanhassa maatalousyhteiskunnassa ja eläimet teollisesti tuotettujen elintarvikkeiden raaka-aineina ovat kaksi eri asiaa.

Vanhastaan omat eläimet tunnettiin nimeltä ja surmattiin tarpeeseen. Korvaavia proteiininlähteitä ei useinkaan ollut tai niitä ei tunnettu.

Nykyinen tuotantotapa poistaa henkilökohtaisuuden ja kadottaa kärsimyksen näkyvistä. Liha ilmaantuu kauppoihin hygieenisissä muovipakkauksissa, surmaamista ei tarvitse ajatella.

HISTORIOITSIJA Yuval Noah Harari on huomauttanut, että lajien yksipuolistumisen ja eläinten massamaisen kärsimyksen alkupisteenä voidaan pitää hetkeä, jolloin metsästys-keräily vaihtui maatalouteen noin 10 000 vuotta sitten.

Juutalaiskristillisessä traditiossa eläimet on hahmotettu alemmiksi, ihmisten vallan alle kuuluviksi luontokappaleiksi. Keskiajalla suositussa aristoteelisen filosofian perinteessä eläimiä pidettiin järjettöminä olentoina, joilta uupuvat ihmissielun ylimmät osat.

Tästä katsantokannasta nähtynä eläimiä on kohdeltu kyvyttöminä samanlaiseen kärsimykseen kuin ihmiset. Järjettömien eläinten ei ole uskottu ymmärtävän omaa tai toistensa kärsimystä.

Tieteessä ajatus eläinten “järjettömyydestä” on tullut haastetuksi. Suurten apinoiden lisäksi muun muassa korpeilla on havaittu viitteitä mielen teoriasta, kyvystä ymmärtää, että muilla yksilöillä on oma tietoisuutensa ja omat tuntemuksensa.

KUN historialliset tavat ymmärtää ihmisten ja eläinten erilaisuus ovat osoittautuneet väärinkäsityksiksi, tuotantoeläinten kohtelusta on tullut ajankohtainen poliittinen kysymys.

Muun muassa Suomessa on tehty aloitteita eläinten oikeuksien kirjaamisesta perustuslakiin. Käytännössä kyse on lajinomaisen käyttäytymisen, hyvän elämän, ymmärtämisestä eläimille kuuluvana.

Myös eläinten oikeus vapauteen on ollut jo pidempään mukana keskustelussa. On toinen asia, mitä se voisi käytännössä tarkoittaa.

Vapauskäsityksemme juurena oleva juutalaiskristillinen perinne on ylläpitänyt eläinten ja luonnon välineellistä kohtelua. Tosin traditiosta löytyy jälkiä myös tasa-arvoisemmasta luontosuhteesta, joka ei korosta ihmisen ylemmyyttä.

Pääsiäisen vapauskertomuksen on muun muassa tulkittu koskevan koko luomakuntaa.

Ajatuksen toteuttamisen voi aloittaa esimerkiksi pohtimalla niukempien aikakausien elintapoja ja arjen ja juhlan eroa. Jos lihaa syödään, onko sitä saatava joka päivä tai edes joka viikko?