Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Suomalaismepiltä rankka kritiikki EU–värisuoran täydentämisestä – “Ei lisää moniarvoisuutta, että yksi puolue ottaa kaikki”

Pitkien äänestysten jälkeen Euroopan parlamentin uudeksi puheenjohtajaksi valittiiin eilen italialainen Antonio Tajani.

Valinta tarkoittaa sitä, että keskustaoikeiston EPP-ryhmällä on niin sanottu värisuora eli sekä komission, Eurooppa-neuvoston että Euroopan parlamentin puheenjohtajuus.

Sosialidemokraattisen S&D-ryhmän asettama ehdokas italialainen Gianni Pittella hävisi Tajanille neljännellä eli viimeisellä äänestyskierroksella äänin 351–282.

S&D:llä ja EPP:llä oli alun perin sopimus, että puhemies vaihtuu vaalikauden puolenvälin jälkeen. Näin siis nyt kävikin.

Erinäisten vaiheitten jälkeen S&D asetti kuitenkin oman ehdokkaansa sanouduttuaan irti sopimuksesta ja yhteistyöstä EPP:n kanssa.

S&D:ssä ei pidetä reiluna EPP:n värisuoraa, jossa komissiota johtaa Jean-Claude Juncker, Eurooppa-neuvostoa Donald Tusk ja parlamenttia Antonio Tajani.

– Ei se Euroopan moniarvoisuutta kauheasti ulospäin lisää, että yksi puolue ottaa kaikki. Puolue (EPP),  jolla on muutama kymmenen paikkaa enemmän kuin meillä (S&D), haluaa hallita kaikkia, sosialidemokraattien meppi Miapetra Kumpula-Natri suree.

Hän pitää kuitenkin hyvänä, että puhemiehen vaalissa oli tällä kertaa “vähemmän perinteistä peliä”.

– Oli hyvä tunnelma siitä, että käytiin kunnon vaalit, ettei ole vaan kabinettisopimispolitiikkaa.

“Kuusikymppiset miehet” johdossa.

Kumpula-Natri kirjoitti jo joulukuussa Antonio Tajanista erittäin kriittisen blogipostauksen, jota hän päivitti maanantaina. Hän luonnehti vielä tuolloin puhemiesehdokaana ollut Tajania tasa-arvoa vastustavaksi Berlusconin ystäväksi ja piti tämän mahdollista valintaa erittäin huolestuttavana.

– Tajani vastustaa myös seksuaalivähemmistöjen oikeuksia ja on muun muassa väittänyt, että samaa sukupuolta olevien vanhempien perheissä lapset saavat väistämättä henkisiä vammoja. Väite on pahantahtoinen ja virheellinen, Kumpula-Natri muun muassa kirjoittaa.

Kumpula-Natri toteaa myös, että työskennellessään komissaarina Tajani ehti ryvettyä Volkswagenin niin sanotussa dieselgate-skandaalissa.

– EPP mainostaa Tajania ”sillanrakentajaksi”. Forza Italia onkin menestyksekkäästi rakentanut siltoja esimerkiksi Berlusconin, median, oikeuslaitoksen ja mafian välille. Ihminen, joka haluaa kyykyttää yli puolta EU:n väestöstä, ei kuitenkaan voi rakentaa siltoja. Tajanin johtama parlamentti tarkoittaisi huonompaa Eurooppaa kaikille, jotka eivät ole miehiä, monille vähemmistöille sekä korruptiota vastustaville eurooppalaisille Kumpula-Natri latasi kirjoituksessaan.

– Mikäli Tajani valitaan, ollaan tilanteessa, jossa sekä Euroopan parlamenttia, komissiota että neuvostoa johtaa oikeistolaista EPP-puoluetta edustava kuusikymppinen mies, hän kirjoitti eilen.

“En tiedä, mitä ECR sai lahjaksi.”

Demokraatille Kumpula-Natri sanoo ihmettelevänsä, miksi suomalaisen kokoomuksen sisäänsä sulkema EPP-ryhmä nostaa aina kontroverssit ihmiset johtopaikoille. Hän muistuttaa, että Junckerin “ansiot” Luxemburgin pääministerinä veroasioiden hoidossa olivat tiedossa jo ennen hänen valintaansa.

Puhemiehen valinnan kalkkiviivoilla myös liberaalien ALDE sitoutui tukemaan EPP:n Tajania ALDEn oman ehdokkaan Guy Verhofstadtin jättäydyttyä kisasta pois.

– Verhofstadt teki diilin, ilmoitti kaksi minuuttia ennen äänestyksen alkua, ettei ole ehdokkaana. Twiitistä saatiin lukea, että oli diili ja että he siirtyivät tukemaan EPP:tä. ALDE sai siinä kaupassa EPP:ltä lupauksia, muun muassa valiokuntien puheenjohtajuuksia. EPP siinä osti tukea lupaamalla heille kokoansa suuremman roolin, Kumpula-Natri sanoo.

Myös EU-kriittinen ECR-ryhmä siirtyi Tajanin taakse.

– En tiedä, mitä ECR sai lahjaksi.

Suomesta keskusta kuuluu ALDEen ja perussuomalaiset ECR-ryhmään.

– Mielenkiintoista on se, että EPP ja ALDE kirjoittivat sopimuspaperin siitä, mitä haluavat Tajanin esittävän. Se on suomalaisille aika federalistinen paperi. Siinä keskitytään euron taloushallinnon ja puolustusliiton eteenpäin viemiseen. Voi olla että Verhofstadt on paljon sanellut sitä, Kumpula-Natri epäilee.

Hänen mukaansa sopimuksessa ei kiinnitetä juuri huomiota esimerkiksi sosiaaliseen Eurooppaan, pakolaisongelmiin, ihmisoikeuksiin tai ilmastomuutokseen.

EU on uuden edessä, kun EPP:n ja S&D:n yhteistyöllä ei vallitsevassa tilanteessa viedä asioita eteenpäin.

Miapetra Kumpula-Natrin mukaan jatkossa parlamentissa etsitään tapauksittain enemmistöjä, jolloin päätöksenteko ottaa hiukan enemmän aikaa.

– ECR:n ydin on Britannian konservatiivinen puolue ja Puolan hallituspuolue, niiden varassa tuskin syntyy enemmistöjä, Kumpula-Natri toteaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE