Kadut ovat hiljentyneet kesälomien aikana, mutta ukrainalaisten apukeskuksessa Vallilassa ihmisiä käy tasaisena virtana.

Sotaa paenneet ukrainalaiset kiertelevät katsomassa pöydille asetettuja lahjoitettuja vaatteita tai hakevat ruokaa ja päivittäistarvikkeita. Toiset saavat täältä tukea työnhakuun, asunnon etsimiseen sekä Suomen byrokratiassa luovimiseen.

Ukrainalaisten yhdistyksen Spystyttämässä apukeskuksessa käy viikoittain melkein 600 pakolaista, kertoo apukeskuksen perustaja ja johtaja Elizabeth Harjunpää.

Johtuneeko auttamisinnon laimentumisesta vai kesälomista, mutta keskukseen on hänen mukaansa viimeisen kuukauden ajan tullut vähemmän lahjoituksia.

Suomessa on ainakin yli 31  500 sotaa paennutta ukrainalaista. Heidän suurin ongelmansa on oman asunnon sekä työpaikan löytäminen.

Ukrainalaisten tarkkaa kokonaislukua ei tiedetä, koska ukrainalaisilla on oikeus viisumittomaan liikkumiseen, eikä näin ollen kaikkia maahan saapuneita rekisteröidä.

Myöskään Ukrainasta tulleiden työllistymisestä Suomessa ei ole saatavilla virallisia lukuja.

Harjunpään kokemuksen mukaan kuitenkin vain harva sotaa paennut ukrainalainen on työllistynyt. Monille ongelmana on järjestää lapsille päivähoitopaikka. Suuri este on myös kielitaidon puute: englantia osaavat työllistyvät helpommin.

Parhaillaan vain hieman yli 800 yritystä on ilmoittanut TE-toimistoihin kiinnostuksestaan palkata ukrainalaisia, kerrotaan työ- ja elinkeinoministeriöstä. Näistä suurin osa on maatalouden alalta, ravintola-alalta sekä kiinteistön- ja maisemanhoitoalalta.

Monet ukrainalaiset ovat jo palanneet takaisin kotimaahansa tai lähteneet muualle.

-  Joskus ihmiset ovat paniikissa. Heidän on vaikea ottaa askel kerrallaan. Kun he tajuavat, että täytyy olla kärsivällinen, heidän on helpompi jäädä tänne, Harjunpää uskoo.

Osa lähtee takaisin esimerkiksi kotimaan tilanteeseen, töihin tai perheeseen liittyvien syiden takia.

Maahanmuuttovirasto ei erityisesti kartoita lähdön syitä, kertoo Migrin vastaanottoyksikön ylitarkastaja Maria Kunelius STT:lle.

-  Suomesta lähtee huomattava määrä ukrainalaisia saapumisensa jälkeen, mutta osa vain käy kotimaassaan tai muussa Euroopan maassa ja palaa takaisin. Lähtijöistä ei ole saatavilla tarkkoja lukumääriä, koska henkilöillä on oikeus matkustaa ja iso osa poistujista on ollut Suomessa viisumitta, jolloin heitä ei ole rekisteröity maahan tullessa, hän sanoo.

Ukrainasta tulee yhä enimmäkseen naisia ja lapsia sekä huomattava määrä vanhuksia. Tulijoista yhteensä yli 80 prosenttia on naisia ja lapsia.

Aluksi valtaosa heistä järjesti itse majoituksensa. Ajan kuluessa osa on kuitenkin siirtynyt ystävien ja sukulaisten luota tai muusta majoituksesta vastaanottokeskuksiin, Maria Kunelius kertoo.

-  Tällä hetkellä yli 60 prosenttia järjestää itse majoituksensa vastaanottokeskuksen ulkopuolella. Tämä luku on hieman laskenut, se oli jossain vaiheessa yli 70 prosenttia. Osa on siirtynyt syystä tai toisesta yksityismajoituksesta vastaanottokeskuksiin, hän sanoo.

-  Syynä vastaanottokeskukseen siirtymiseen on esimerkiksi, että on saatu vapaaehtoisilta majoitus maahan tullessa, mutta majoitus ei ole ollut tarkoitettu pitkäaikaiseksi.

Tulijoiden palvelujen tarpeet voivat myös olla suurempia kuin mitä yksityismajoituksessa voidaan täyttää, hän uskoo.

-  Tulijoiden joukossa on hyvin paljon traumatisoituneita ja väsyneitä ihmisiä. Palvelut ovat usein vastaanottokeskuksissa heitä lähempänä, Kunelius arvioi.

Turvapaikanhakijat voivat hakea myös vastaanottorahaa. Se on samantyyppinen etuus kuin Kelan toimeentulotuki, mutta pienempi, ja sitä myönnetään 1-3 kuukaudeksi kerrallaan hakijan tilanteesta riippuen. Perhekohtainen suuruus määräytyy perheen koon mukaan.

Kuneliuksen mukaan esimerkiksi äiti ja kaksi alaikäistä lasta, joilla ei ole tuloja tai varoja, saavat yhteensä kuukaudessa noin 736 euroa. Niille, jotka majoittuvat ateriat järjestävässä vastaanottokeskuksessa, vastaanottoraha on pienempi.

Apukeskuksessa auttavan 17-vuotiaan Anastasian perhe elää omillaan, koska hänen isällään on Suomessa työpaikka autonkorjaajana. Isä oli työskennellyt Suomessa jo yli vuoden, kun muu perhe – Anastasia, äiti sekä pikkuveli – jätti kotikaupungin Dnipropetrovskin huhtikuussa ja seurasi isää Suomeen.

Äiti ei ole saanut töitä, ja raha on tiukoilla. Anastasian perhe hakee ruoka-apua apukeskuksesta ja on saanut sieltä kotiinsa myös käytetyn television.

-  Tulimme tänne melkein tyhjin käsin. Olen tosi kiitollinen suomalaisille kaikesta avusta. En olisi uskonut, miten paljon apua saamme, hän sanoo.

Kotona seurataan tiiviisti sotauutisia. Viimeksi edellispäivänä tuli uutinen kotikaupunkiin tehdystä ohjusiskusta – onneksi tällä kertaa tuhoutui vain rakennus. Isku kuitenkin tehtiin lähellä Anastasian isovanhempien asuntoa, eivätkä isovanhemmat halua jättää kotiaan.

-  Huolemme heistä on kasvanut. Haluamme, että he menevät turvallisempaan paikkaan, Anastasia sanoo.

Anastasia päätti lukionsa Ukrainassa etäopetuksen avulla tänä keväänä. Seuraavaksi hän haluaa opiskella lääketiedettä ammattikorkeakoulussa ja myöhemmin yliopistossa. Ensin on kuitenkin opittava suomea.

Hän on luottavaisena tulevaisuudestaan.

-  Uskon, että elämämme järjestyy.

Kirjoittaja: STT/Ayla Albayrak