Politiikka
9.11.2022 09:57 ・ Päivitetty: 9.11.2022 09:58
Suomalaisten tulotiedot julki – asiantuntijalta esitys: ”Kestämätöntä, että osa tuloista näkyy julkisissa verotiedoissa ja osa ei”
Verohallinto julkisti tänään verovuoden 2021 tuloverotiedot. Tiedoista selviää, minkä verran Suomessa verotettavia ansio- ja pääomatuloja kukin on ansainnut ja niistä valtiolle veroja maksanut.
Kalevi Sorsa -säätiön toiminnanjohtaja Lauri Finér muistuttaa säätiön blogissa, että julkiset verotiedot antavat varsin puutteellisen kuvan veronmaksusta ja tuloista.
– Erityisesti suurituloisimpien tuloista merkittävä osa kuitenkin puuttuu verotiedoista, ja veroista niiden piirissä on vain kolmannes.
– Julkisista verotiedoista saa maksettujen verojen ohella puutteellisen kuvan myös ihmisten tuloista. Tämä johtuu siitä, että ne sisältävät lain 5 §:n mukaan vain verotettavat tulot. Esimerkiksi valtaosa osingoista kertyy osakeyhtiöille, rahastoille ja muille yhteisöille, joille ne ovat lain mukaan pääosin verovapaata tuloa, Finér kirjoittaa.
Hän muistuttaa myös, että perinnöt ja lahjat taas eivät sisälly julkisiin verotietoihin, sillä niitä ei laissa luokitella tuloiksi, sillä niitä verotetaan erillisen perintö- ja lahjaverolain mukaisesti.
– Erityisesti varakkaimpien ihmisten tuloista merkittävä osa kertyy holdingyhtiöihin, niin kutsuttuihin vakuutuskuoriin sekä muihin yhteisöihin, Sorsa-säätiön johtaja lisää.
Finér esittääkin, että yksinkertainen parannus olisi lisätä julkisiin verotietoihin sellaiset verovapaat tulot, joista kerätään jo nyt tarvittavat tiedot veroilmoituksilla.
– Näihin tuloihin lukeutuvat edellä käsittelemäni yksityishenkilöiden suoraan saamat verovapaat osingot. Myös perintöjen ja lahjojen sekä niistä maksettujen verojen kokonaismäärien julkistaminen saajakohtaisesti voisi olla suhteellisen helppoa.
Hänen mukaansa vakuutuskuoriin sekä yhteisöihin kertyneiden osinkojen ja varallisuustietojen ainakin osittaiselle julkistamiselle on helppo löytää perusteita.
– Tämä voisi edellyttää kuitenkin uusien tietojen keräämistä julkistusta varten, joten julkisuuden lisäämisessä voi olla syytä edetä asteittain. Joka tapauksessa on verotietojen julkisuuden tavoitteiden kannalta kestämätöntä, että osa tuloista näkyy julkisissa verotiedoissa ja osa ei. Siksi ongelma olisi syytä ratkaista.
SUOMEN suurituloisimpien listalle singahtanut yllätysnimi sanoi keskiviikkona päätyneensä tulokärkeen virheen vuoksi.
Verotietojen tulokärjessä oleva Juhapekka Piiroinen kertoi Helsingin Sanomille, että hänen tuloissaan on virhe. Hämeenlinnalainen Piiroinen ansaitsi Verohallinnon tänään toimittamien tietojen perusteella 133,7 miljoonaa euroa vuonna 2021.
Piiroinen kertoo HS:n haastattelussa näppäilleensä omat tulonsa virheellisesti, kun hän on ilmoittanut tulojaan kryptovaluuttakaupasta. Luku 1337 viittaa terminä verkon alakulttuuriin.
Verohallinnon viestintäjohtaja Kati Kalliomäki kommentoi puolestaan STT:lle, ettei hänen tietojensa mukaan Piiroiselta ole toistaiseksi tullut korjauspyyntöjä viime vuoden verotuksesta.
Piiroinen on Patentti- ja rekisterihallituksen yritysrekisterin mukaan toimitusjohtajana Goofy Unicorn -yhtiössä.
Toisena suurituloisten listalla oli peliyhtiö Supercellin toimitusjohtaja Ilkka Paananen 58,7 miljoonan euron verotettavilla tuloilla. Paananen tienasi ansiotuloja 10,8 miljoonaa euroa ja pääomatuloja 47,9 miljoonaa euroa.
Tulokärki päivittyy sitä mukaa kun media etsii tietoja käsin. Tulokärjestä saattaa puuttua nimiä, sillä Verohallinto on antanut mahdollisuuden tietojen piilottamiseen medialle toimitettavalta suurituloisten listalta.
HELSINKILÄISEN pelistudio Reworksin myynti Israeliin nosti useamman nimen viime vuoden suurituloisimpien joukkoon. Reworksin perustajiin kuuluvat Ilkka Teppo, Jarno Heikkinen, Miika Fabritius, Aaro Väänänen ja Jarno Fabritius tienasivat viime vuonna yhteensä yli 150 miljoonan euron pääomatulot.
Reworks myytiin viime vuonna israelilaiselle Playtika-yhtiölle. Playtika osti 80 prosenttia Reworksin osakekannasta 400 miljoonalla dollarilla. Reworks on tunnettu Redecor-pelistään, jossa pelaajat voivat sisustaa koteja.
Reworksin toimitusjohtajana toiminut Ilkka Teppo harppasi medialle luovutettujen verotietojen mukaan kolmanneksi viime vuoden suurituloisimpien listalla. Hän tienasi viime vuonna verotettavia ansio- ja pääomatuloja yhteensä 46,3 miljoonaa euroa.
Jarno Heikkisen tulot olivat yhteensä 31,7 miljoonaa euroa, Miika Fabritiuksen 25,7 miljoonaa euroa, Aaro Väänäsen 25,0 miljoonaa euroa ja Jarno Fabritiuksen 24,3 miljoonaa euroa.
Verotietojen mukaan Teppo, Väänänen ja Jarno Fabritius ovat Uudeltamaalta, Heikkinen Keski-Suomesta ja Miika Fabritius Pirkanmaalta.
SUURITULOISIMPIEN listan kärjen tuntumassa on myös Supercellin perustajiin kuuluva Mikko Kodisoja. Hän sai viime vuonna ansio- ja pääomatuloja yhteensä 35,4 miljoonaa euroa.
Nykyisin Kodisoja toimii perustamassaan Fireframe-elokuvastudiossa. Hän oli Suomen tulokuningas vuonna 2020 eli vuosi sitten julkaistuissa verotiedoissa.
Suurituloisimpien listalla ensimmäinen nainen löytyy sijalta 20 verottajan medialle luovuttamissa tiedoissa. Hän on Maria Severina, jonka verotettavat ansio- ja pääomatulot olivat viime vuonna yhteensä 18,2 miljoonaa euroa. Näistä valtaosa oli pääomatuloa.
Venäläistaustainen Severina on tehnyt uraa muun muassa toimitusjohtajana. Hän on vasta-aineita valmistavan HyTest-yrityksen perustaja.
Hyvätuloisin alle 30-vuotias Verohallinnon medialle luovuttamalla listalla on uusimaalainen Kitty Salovaara. Hän on syntynyt vuonna 1993. Salovaaran yhteenlasketut ansio- ja pääomatulot olivat viime vuonna noin 4,3 miljoonaa euroa.
VEROTTAJAN luovuttamien tietojen mukaan eniten verotettua ansiotuloa sai viime vuonna pörssiyhtiö Qt Groupin toimitusjohtaja Juha Varelius. Hänen ansiotulonsa olivat 27,2 miljoonaa euroa.
Toisena verottajan tiedoista ilmenevässä ansiotulokärjessä oli Ilkka Paananen 10,8 miljoonan euron ansiotuloilla. Kolmas verottajan listalla oli Marina Ruohonen, jonka ansiotulot olivat 10,1 miljoonaa euroa. Kolmikko on Uudeltamaalta.
Verohallinto julkisti tänä aamuna verovuoden 2021 tuloverotiedot. Niistä selviää, minkä verran Suomessa verotettavia ansio- ja pääomatuloja kukin on ansainnut ja niistä valtiolle veroja maksanut.
Verotiedot eivät kuitenkaan kerro varmuudella, kuinka paljon rahaa kukin on tienannut, koska kaikki tulot ja vähennykset eivät niissä näy.
Verottaja myös toimittaa medioille listoja verotuksen perusteella suurituloisimmista ihmisistä. Tiedot eivät ole täydellisiä, koska omien tietojensa luovuttamista voi vastustaa. Lista tietojensa luovuttamista vastustaneista on kuitenkin julkinen.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.