Urheilu
5.2.2022 08:00 ・ Päivitetty: 5.2.2022 08:00
Suomen ainoa mäkimies yllätti – leiskautti karsinnassa kahdeksanneksi
Antti Aalto on varmistanut paikkansa talviolympialaisten miesten mäkihypyn huomisessa normaalimäen kilpailussa.
Aalto venytti tänään karsinnassa 98,5 metriä ja sijoittui 53 miehen karsintakilpailussa kahdeksanneksi.
Aalto oli Zhangjiakoun HS106-mäessä jopa kauden parhaassa vireessään. Hänen taakseen jäi muun muassa maailmancupin kärkimies, Saksan Karl Geiger.
Maailmancupissa 26-vuotias Aalto on kisannut tällä kaudella vain marraskuussa Rukalla, joulukuun lopussa mäkiviikolla Oberstdorfissa sekä tammikuussa kahdessa Titisee-Neustadtin kisassa Saksassa. Aallon ainoa cupin pisteitä tuonut kisa oli 22. tammikuuta Saksassa, jolloin hän oli Titisee-Neustadtin suurmäessä 23:s.
Aalto kertoi aiemmin viihtyvänsä olympialaisten normaalimäessä.
- Mäki on nykystandardien mukainen, ja puitteet on rakennettu viimeisen päälle. Mäki on loivapiirteinen, eikä kaarteesta tule painetta hirveästi. Korkeassa ilmanalassa ei tunne myöskään ilmavirtauksen painetta niin paljoa kuin tavallisesti, Aalto sanoi.
Miesten mäkikarsinta hypättiin, jotta 53 miehestä saatiin seulottua 50 hyppääjää huomiseen kilpailuun. Karsinnan ykkönen oli Norjan Marius Lindvik 100,5 metrin hypyllä. Norjalaisten panosta vahvisti karsinnan pisimmän hypyn 103-metrisellään hypännyt Robert Johansson kakkossijallaan. Kolmas oli Puolan Piotr Zyla (102,5 metriä).
Aalto on toistaiseksi Suomen ainoa miesmäkihyppääjä Pekingin olympialaisten kisarupeaman alussa. Niko Kytösaho ei ole päässyt vielä matkustamaan Kiinaan koronavirustartunnan takia.
Suomi ei pysty kilpailemaan maanantaina sekajoukkuekilpailussa, koska siihen tarvittaisiin kaksi mieshyppääjää. Suomen mäkinaiset ovat kolmansissa olympialaisissaan kilpaileva Julia Kykkänen ja olympiadebytantti Jenny Rautionaho. He hyppäävät tänään normaalimäen kilpailussa, joka alkaa kello 12.45 Suomen aikaa.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.