Talous
1.8.2025 08:36 ・ Päivitetty: 1.8.2025 08:36
Suomen autokanta sähköistyy ja uusiutuu, mutta hitaasti
Suomessa ensirekisteröitiin heinäkuussa yli 5 400 uutta henkilöautoa, mikä on 4,4 prosenttia enemmän kuin edellisvuoden heinäkuussa, kertoo Autoalan tiedotuskeskus.
Vuoden seitsemän ensimmäisen kuukauden jälkeen uusien henkilöautojen ensirekisteröintimäärät olivat kuitenkin viime vuotta jäljessä. Tammi-heinäkuussa uusia autoja rekisteröitiin 3,8 prosenttia vähemmän kuin edellisvuoden vastaavana ajankohtana.
TÄYSSÄHKÖISTEN henkilöautojen osuus ensirekisteröinneistä on moninkertaistunut viiden vuoden aikana. Vuonna 2020 niiden osuus oli vain noin 4 prosenttia, kun tammi-heinäkuussa osuus ylsi jo noin kolmasosaan kaikista ensirekisteröidyistä henkilöautoista.
Myös ladattavien hybridien osuus ensirekisteröinneistä on kasvanut. Viisi vuotta sitten ladattavien hybridien osuus oli lähes 14 prosenttia, kun tammi-heinäkuussa se kattoi noin viidesosan ensirekisteröidyistä henkilöautoista.
Autoalan tiedotuskeskuksen mukaan henkilöautojen sähköistyminen etenee Suomessa suhteellisesti samaa tahtia kuin Ruotsissa. Sähköistyminen on kuitenkin on selvästi Norjaa ja Tanskaa jäljessä.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.