Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Suomen ensimmäinen apinarokkotartunta hyvin todennäköinen – potilaalla on rakkuloita ja kova kuume

LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Helsingin yliopistollisessa sairaalassa on todettu aikuisella miespotilaalla orthopox-ryhmään kuuluvan viruksen aiheuttama tartunta, HUS kertoo tiedotteessa.

Demokraatti

Demokraatti

Apina- ja isorokkovirukset ovat orthopoxviruksia. Virustartunta varmistui tänään.

Tiedotteen mukaan tartunta on saatu Eurooppaan suuntautuneella matkalla. Kotihoidossa olevalla potilaalla on rakkuloita ja korkea kuume, mutta muutoin hän voi HUSin mukaan hyvin.

– Tartunnan saaneen kanssa läheisessä kontaktissa olleet on jäljitetty ja ohjeistettu tartunnan leviämisen estämiseksi.

Lopullinen varmistus apinarokkotartunnasta saadaan, kun näytteen sekvensointi valmistuu loppuviikolla.

HUS ei anna potilaasta tämän enempää tietoa yksityisyyden suojan vuoksi.

Tauti paranee tavallisesti itsestään.

Apinarokkoa aiheuttavaa virusta esiintyy pääasiassa Länsi- ja Keski-Afrikassa, ja tartunnat saaneet ihmiset ovat tavallisesti olleet tekemisissä villieläinten kanssa. Taudin tarttuminen ihmisestä toiseen on ollut harvinaista.

Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa on todettu muutaman viime viikon aikana useita kymmeniä apinarokkotapauksia. Tartunnat on todettu henkilöillä, jotka eivät ole matkustaneet alueilla, missä apinarokkoa tavallisesti esiintyy. Suurimmassa osassa tapauksista tartuntojen epäillään liittyvän miesten väliseen seksiin. Tarttuakseen ihmisestä toiseen tauti tarvitsee usein hyvin läheisen kontaktin.

HUSin mukaan apinarokkotartunnan saaneelle voi kehittyä vesirokkoa muistuttavia, rakkulamaisia ihomuutoksia erityisesti kasvoille, mutta niitä voi olla myös muualla keholla sekä sukuelinten alueella. Kuumetta ja yleistä sairauden tunnetta saattaa esiintyä muutama päivä ennen ihottuman puhkeamista.

– Apinarokon hoito on oireenmukaista, ja tauti paranee tavallisesti itsestään muutamassa viikossa. Vakavat taudinkuvat ovat kuitenkin mahdollisia erityisesti niillä, joiden puolustuskyky on muun sairauden tai lääketieteellisen hoidon vuoksi heikentynyt, tiedotteessa kerrotaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE