Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Suomen ympäristökeskus arvioi: “Sinilevälauttojen muodostumisriski on tänä kesänä huomattava Suomenlahdella”

Voimakkaiden ja laajojen sinileväkukintojen riski Suomen merialueella on viime vuosien tasoa, kertoo Suomen ympäristökeskus.

Demokraatti

Demokraatti

Sinilevälauttojen muodostumisriski on tänä kesänä huomattava Suomenlahdella, Itämeren pääaltaan pohjoisosassa ja suurimmassa osassa Saaristomerta.

Kesän lopullisen levätilanteen ratkaisevat sääolot. Sinilevä viihtyy lämpimässä vedessä ja tarvitsee kasvuunsa myös runsaasti valoa. Sinilevien kasvu on hidasta, joten runsas leväkukinta vaatii parin viikon suotuisia olosuhteita.

Viime kesän helteiden tuloksena oli yksi viime vuosien pahimmista sinilevätilanteista merialueellamme huolimatta siitä, että talven ravinnetilanne ennakoi vain keskimääräistä riskiä.

Sinileväkukintojen huippu Suomen merialueella ajoittuu yleensä heinäkuun lopulle ja elokuun alkuun. Kukinnat voivat jatkua paikoin pitkälle syksyyn, mutta eivät yleensä yhtä massiivisina kuin kesällä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE