Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

“Suomessa kyettäisiin testaamaan noin 7 000 ihmistä vuorokaudessa” – ja näin HALI hoitaisi homman

Sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön laajamittainen testaaminen koronavirukselta on erittäin tärkeää hoivakotien ja kotihoidon asukkaiden suojelemiseksi, yksityistä sektoria edustava Hyvinvointiala HALI korostaa.

Demokraatti

Demokraatti

– Jotta laaja testaaminen on mahdollista, valtion on korvattava kyseiset testit. Myös yksityisen sektorin resurssit testien toteuttamiseen on otettava käyttöön. Työntekijöiden testit voidaan rahoittaa Kansaneläkelaitoksen kautta, HALI esittää tiedotteessaan.

HALIn mukaan sote-palvelualoilla työskentelee edelleen paljon henkilöstöä, joita ei ole päästy testaamaan kapasiteettipulan ja testien korkean hinnan vuoksi. Esimerkiksi pienillä sosiaalipalvelualan tuottajilla ei välttämättä ole mahdollisuutta hankkia testejä kaikille työntekijöilleen.

Tähän tarvitaan välittömästi valtion apua, jotta asiakkaiden altistumiset voidaan minimoida.

– Valtion on korvattava koronatestit täysimääräisesti ainakin sote- ja suojelualojen työnantajien järjestämässä työterveydenhuollossa, eikä näiden kustannuksia pidä laskea työterveyshuollon korvausten enimmäismääriin, HALin toimitusjohtaja Ulla-Maija Rajakangas vaatii.

Hän painottaa, että koronaviruksen nykyistä laajemmalla testaamisella tartuntoja saadaan kiinni aikaisemmin ja uusia altistumisia voidaan ehkäistä. Testaus antaa mahdollisuuden myös koronaviruksen tietämättään sairastaneiden palaamiseen takaisin töihin.

– Myös ihmisten elämää ja taloutta heikentäviä rajoituksia voidaan purkaa nopeammin laajamittaisen testaamisen avulla. Mahdolliset uudet rajoitteet voidaan pitää paikallisina, mikäli tartuntaketjut päästään pysäyttämään ajoissa.

Lisää aiheesta

Rajakangas huomauttaa, että esimerkiksi Saksa ja monet muut Euroopan maat ovat lisänneet ja lisäämässä testauksia merkittävästi.

HALI arvioi, että yksityisen sektorin palvelutuottajilla on resurssit ja valmius tuottaa noin 4 000 koronatestiä vuorokaudessa.

– Hyödyntämällä näitä resursseja julkinen sektori voisi nopeasti tuplata nykyisen testausmäärän. Tällöin Suomessa kyettäisiin testaamaan noin 7 000 ihmistä vuorokaudessa nykyisen noin 3 000 asemesta.

Rajakankaan mukaan valtion suorahankinta Kelan kautta antaisi mahdollisuuden myös siihen, että koronatestejä tehdään viranomaisten määrittelemille kohderyhmille ja prioriteettijärjestyksessä.

– Tällöin etusijalla olisivat luonnollisesti sote- ja suojelualojen asiakaspalvelua tuottavat henkilöt.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE