Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

”Suomessa on parhaillaan käynnissä iso ulkona syömisen kulttuurin muutos” – hampurilaisketju kaksinkertaistaa työntekijöidensä määrän

LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Suomalainen hampurilaisketju Friends & Brgrs kertoo aikovansa palkata tänä vuonna yli 300 uutta työntekijää ja avata kymmenen uutta ravintolaa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Uudet työntekijät merkitsevät sitä, että yhtiön henkilökunta kaksinkertaistuu. Tällä hetkellä Friends & Brgrsillä on 18 ravintolaa ympäri Suomea.

-  Suomessa on parhaillaan käynnissä iso ulkona syömisen kulttuurin muutos, ja tätä trendiä vauhdittavat nuoret kuluttajat. Hampurilaistemme suuren kysynnän myötä etsimmekin nyt aktiivisesti toimitiloja ympäri maata, kertoo toimitusjohtaja Peter Fagerholm tiedotteessa.

Hänen mukaansa Friends & Brgrsin toimintaidea on, että kaikki ruoka valmistetaan itse tuoreista kotimaisista raaka-aineista. Sen vuoksi yhtiö tarvitsee enemmän henkilökuntaa kuin monet muut ravintolat.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE