Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Suomessa yritetään nyt pitää vankiloita väljinä – tästä on kyse

Eduskunnan lakivaliokunta on päättänyt, että vapaudessa tuomion täytäntöönpanoa odottavien vankeusrangaistuksen aloitusta siirretään koronaviruksen vuoksi

Demokraatti

Demokraatti

Vankeusrangaistuksien täytäntöönpanon aloittamista lykätään sellaisten vankeusrangaistuksen täytäntöönpanoa vapaudessa odottavien tuomittujen osalta, joita tuomioistuin ei ole määrännyt vangittavaksi.

Muutos ei merkitse vankilassa jo olevien vankien ennenaikaista vapauttamista. Vankeusrangaistusten täytäntöönpanosta ei kokonaan luovuta eikä rangaistuksia päästetä raukeamaan.

Tavoitteena on vähentää vankilukua tilapäisesti, jotta vankien ja vankilahenkilökunnan terveys sekä rangaistusten asianmukainen ja turvallinen täytäntöönpano voidaan turvata koronavirusepidemian aikana.

Joissakin maissa on koronavirustilanteen vuoksi vapautettu ennenaikaisesti vankeja, mitä valiokunta ei pidä hyvänä ratkaisuna.

Lakivaliokunta pitää vankimäärän vähentämistä rajoittamalla tilapäisesti vankilaan vapaudesta otettavien määrää hyväksyttävämpänä tapana torjua koronaviruksen aiheuttamia ongelmia mahdollisimman nopeasti.

Lykkäys on voimassa enintään 31.7.2020 asti.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE