”Älä oo tylsä, lupasit juoda tänään! Pitäisit edes joskus hauskaa…” Kuulen saman virren jo kolmatta kertaa kieltäytyessäni kohteliaasti shoteista. Tunnen itseni ulkopuoliseksi, yksinäiseksikin. Molemmat siksi, etteivät muut tunnu hyväksyvän valintaani olla tavoittelematta humaltumista. Yhä edelleen vain raskaus, kuskina oleminen tai antibioottikuuri tuntuvat olevan yleisesti hyväksyttyjä syitä kieltäytyä alkoholista.

Vaikka sober curious -ajattelu on herättänyt viime vuosina kiinnostusta ympäri maailman, liittyy päihtyminen yhä tunnusomaisesti monien yhteisöjen toimintaan. Politiikassa tätä ilmentää Suomi-Areena, jonka kutsuminen poliittisen eliitin ryyppyjuhlaksi ei ole kovin tuulesta temmattu herja.

Perinteet ja normit eivät ole kiveen hakattu totuus. Jos jonkin tutun tavan alkoholikeskeisyys ei tunnu enää merkitykselliseltä, on syytä miettiä, pitäisikö sitä muuttaa. Toivon lämpimästi, että minun sukupolveni rakentaa uudenlaista ilmapiiriä alkoholin ympärille sekä järjestöissä että laajemmin yhteiskunnassa.

Alkoholin ei tarvitse olla ratkaisu yhteisöllisyyden luomiseen tai itsensä ja toisten kiittämiseen.

Alkoholi itsessään ei ole aina ongelma. Minäkin nautin välillä juoman tai kaksi, viimeksi Rammsteinin keikalla ystävieni kanssa. Niin kauan kuin juomattomuutta joutuu perustelemaan, mutta juomista ei, on ajattelussa kuitenkin vinouma.

Etenkin nuorisojärjestöissä alkoholinormatiivisuuden suhteen tarvitaan erityistä herkkyyttä. Kyse kun on toiminnasta, jonka tavoitteena on kasvattaa uusia, kirkkain ajatuksin linjaavia maailman muuttajia. Heitä en välttämättä Suomi-Areenan kaltaisiin tapahtumiin tahtoisi enää viedä. Olivatpa ne sitten kuinka hyviä paikkoja verkostoitua tahansa.