tyovaenkirjallisuuspaiva
kaisaniemi

Kolumni

Kauko-Aatos Leväaho

Kirjoittaja on Demokraatin urheilukolumnisti.

Suomi jälleen MM-kisoihin – pelasivat olkapäissään numero 1

Lentopallo on kansainvälisesti menestyvin suomalaislaji. Tshekin Karlovy Varin turnauksessa Suomi silotti tiensä jälleen MM-kisoihin. Viiden päivän putkessa kaatuivat Kypros, Pohjois-Irlanti ja Ruotsi – kukin 3–0 – Espanja ja Tshekki 3–1. Joukkueemme pelasi 17 erää häviten vain kaksi.

Kun maailmassa on 220 lentopalloa pelaavaa maata ja Suomi on rankattu 17:nneksi, niin voidaan olla ylpeitä.

Jälleen kerran maajoukkueemme osoitti myös sivistyneisyyttään kunnioittamalla maamme ykköslentopalloilijan presidentti Mauno Koiviston hautajaisia pelaamalla olkapäissään numero yksi.

Siis tuimiin toimiin!

Jatkosotamme aikana Italian diktaattori Benito Mussolini lähetti Suomelle aseapua Terni-kiväärien muodossa. Suomalaisten sotilaiden, minä muiden mukana, kokemus niistä oli lähinnä itsestäänlaukeavia itsemurha-aseita.

Nyt Italian tekniikka on loihtinut maailman nopeimmat Ferrari-autot.

Monacossa F1-kisassa Ferrarit ottivat kaksoisvoiton ja Saksan Mersut on ohitettu. Vaikka Kimi ajoikin kakkoseksi ja Bottas oli neljäs, niin olimme pettyneitä. Sebastian Vettel on taitava kuski ja älykäs strategi. Juuri nyt jälleen maailman ykkönen. Pisteitä hänellä on 128, Hamiltonilla 104, Bottaksella 75 ja Räikkösellä 67.

Jääkiekkomme floppasi nelostilastaan huolimatta MM-kisoissa. Alkulohkossamme selvisimme niukin naukin jatkoon. Sokea kana löysi sitten jyvän ja passitimme USA:n siihen joukkoon, johon me olisimme itse kuuluneet.

Tosi on kuitenkin edelleen se, että jääkiekkomme rämpii keskinkertaisena maana isojen joukossa.

Kiekkosaralla kyllä tehdään työtä ja siitä erikoiskiitos Kummolan Kalelle, mutta paikkaamme emme ole vakiinnuttaneet maailmanmestarien joukossa. Silloin tällöin kyllä tärppää. Kuten nuorissa, mutta miksei kypsällä iällä? Korjaustoimenpiteet ovat herrojen hallinnassa ja heidän rootelissaan.

Siis tuimiin toimiin!

Euroopan mestaruuden ratkaisevat edelleenkin vain Ruotsi, Venäjä, Tshekki ja Suomi. MM-kisat osoittivat, että tähän EM-kisaan pitäisi sallia osanotto monelle muullekin maalle. EHL ei ole urheilullisesti ajan tasalla.

Sympatiani oli HIFK:n kotimaisuuden puolella.

En pidä enää HJK:ta Suomen jalkapallomestaruuden tavoittelijan arvoisena suomalaisseurana.

Kun mestariksi povattu HJK kävi hakemassa 1–0 voiton jumbopään Kemistä, niin HJK:n avauskokoonpanossa oli 4 suomalaista ja 7 ulkomaista pelaajaa. Kun Klubi kamppaili stadin derbyssä HIFK:ta vastaan 0–0, niin suomalaisia oli vain 3 ja ulkomaisia 8. Puhu siinä sitten suomalaisesta jalkapallosta.

HIFK:lla puolestaan oli vain 3 ulkomaista, joten sympatiani oli HIFK:n kotimaisuuden puolella. HIFK puolestaan on kieliseura, mutta kuinkahan moni sen pelaaja taitaa edes ruotsin aakkosia. Tiedän, ettei monikaan.

Ei suomalainen jalkapallo voi kehittyä näin, että omat tulevat kykymme istuvat katsomossa seuraamassa vain keskitasoisten ulkomaisten temmellystä. Heidän määränpäänään vain kuukausipalkka ja siinä ohessa kenties Suomen mestaruus. Sekin vain oman uran siivittämiseksi.

Tässä yksi syy, miksi Suomi on jalkapallon kääpiömaa. Omalta jalkapallouraltani Helsingin Kullervossa vuoden 1950 SM-sarjasta muistan seurahenkisyyden. Ottelujen ja harjoitusten ulkopuolella vietimme aikaa yhdessä. Kävimme elokuvissa, tansseissa tyttöjä pyörittämässä ja muuten vaan kuljeksimme yhdessä pitkin katuja niitä näitä rupatellen. Oluttuoppikierrokset eivät siihen aikaan olleet muodissa.

Olimme tiimi myös kentän ulkopuolella.

Ei raha ratkaise kaikkea.

Menneitä muistellen nykypolvella olisi opittavaa miten joukkue koostetaan. Ei kaikki menestys riipu palkan suuruudesta. Ei raha ratkaise kaikkea. Palkkapelaajilla ei ole seurahenkirakkautta.

On käyty keskustelua pelaako maajoukkueen jäsen tehtävässään roolia itselleen vai maalleen. Sanovat, että on kunnia-asia pukea siniristilippuasu ylleen. Sanat ovat usein kuin herrojen juhlapuheet. Kauniita ja lupaavia, mutta eivät toteutettuja.

Tietysti tässäkin asiassa on monta totuutta. Ruotsin paitaa tavoiteltiin aidosti NHL-pelaajien keskuudessa ja tulos oli MM. Jo kymmenes maailmanmestaruus rakkaalle naapurillemme.

Jotkut ovat isänmaallisia. Toiset raharakkaita oman uransa pönkittäjiä itsekkäästi. Jotkuthan kannustavatkin Suomessa jokaista olemaan oman onnensa seppä, viis Suomesta.

Yleistyksenä voisi kuitenkin kuvitella, että rahan merkitys urheilussa on nykyään niin suuri, että sitä ei voi sivuuttaa kun sanoja asetellaan. Kyllä Paavo Nurmikin  amatööriaikanaan rahastuksen osasi.

Kerrotaanpa legendana sekin, että kun Eläintarhan keväässä kymppitonnin juoksussa järjestäjillä oli varaa juoksijoidemme kuninkaalle maksaa vain kahdeksan tonnia, niin Paavo keskeytti 8 000 metrin kohdalla. Hänen taksansa oli silloin markka per metri pitemmillä matkoilla.

Kolumni

Kauko-Aatos Leväaho

Kirjoittaja on Demokraatin urheilukolumnisti.

Valtion urheilurahat uusjakoon – ”Minäkin aion panna oman lusikkani soppaan”

Tämän kesän urheiluhelmet tarjoiltiin kotisohville television välityksellä. Anti oli rikas. Uinnin MM-kisat ja rata- ja kenttäurheilun maailman valioiden mestaruudet päällimmäisinä. Tietty myös formulat, Bottas ja Räikkönen.

Uinnissa USA oli ylivoimallaan maailman uinnin hallitsija. Naapurimaamme Ruotsin Sarah Sjöström puolestaan häkellytti yksilösuorituksillaan. Suomen uimarit osoittivat, että harjoiteltu on, mutta ei ihan vieläkään olla palattu aivan maailman terävimpään Sievisen, Kasvion ja Hanna-Maria Seppälän aikoihin.

Lontoossa herkuteltiin, kihelmöitiin ja nähtiin vallanvaihtoja. Bolt ja Farah eivät olleetkaan kuolemattomia. Tero Pitkämäki ainoana suomalaisena pystyi kilpailemaan aivan maailman kärkipaikoilla. Keihään viides sija upealla tuloksella oli hivelyä.

***

Mietin, millä viihteen alalla Suomi on kansainvälisesti tunnettu. Urheilussa emme enää ole kuten ennen.

Musiikissa silloin tällöin eri bändit hetkittäin. Oopperalaulajat, kuten Karita Mattilan nimi pulpahtaa joskus kriitikkojen palstoilla. Euroviisuissa löysimme kerran jyvän kuten kävi sokealle kanallekin. Sen sijaan kapellimestarit Esa-Pekka Salosen johdolla ovat tunkeutuneet taidoillaan maailman eliittiin. Hyvä, että edes joillakin viihdealoilla saamme tunnustusta. Se kirvoittaa harrastajia lisää.

On aina tärkeää, että ihmisillä on olemassa harrastuksia elävöittämässä arkista elämäntaivalta.

Urheilun harrastamisen suurin merkitys on liikunnan iskostaminen meihin. Liikunta on oleellinen osa ihmisen terveyden ylläpitoa. Kaikkihan me tiedämme, että terveys on ihmisen elon eliksiiri.

Terve sielu terveessä ruumiissa on kaiken lähtökohta. Siis, vaikka emme enää menestykään urheilunhuipulla, niin sen harrastamista tulee silti yhä vain laajentaa.

***

Naisjalkapallon alkuaikoina irvailtiin sen olevan satunnaista sinne tänne potkimista ja kaikkien kahdenkymmenen kirmausta pallon perään.

Nyt kun seuraa naisfutista, niin ällistyy. Naisilla on tekniikkaa, taitoa ja peliälyä jaettavaksi vaikkapa Englannin miesten Valioliigaan. Naiset eivät myöskään kieri teatraalisesti nurmen pinnassa pienten yhteentörmäysten jälkeen. Eikä keltainen korttikaan heilu, kuten uroiden puolella.

Saksan valtakausi Euroopassa päättyi. Hollanti astui tilalle ja Tanska edusti pohjoismaista väriä hopeallaan.

Ilahduttavaa myös todeta, että Suomen naiset pärjäävät maailmalla miehiämme selvästi paremmin.

Kumarrus naisille!

***

Olympiakomitean puheenjohtaja Timo Ritakallio vieraili Uudessa-Seelannissa. Hän tapasi siellä virkaveljensä ja kuuli Uuden-Seelannin keskittävän valtion urheilutukirahat vain muutamaan olympialajiin. Kuten joissakin muun mailman maissa on jo tehty.

Nyt Suomen OK aikoo puuttua huippu-urheilurahojemme jakoon. On tuumattu meilläkin olevan keskittämisen tarve. Tuettavaa lajikirjoa aiotaan kaventaa. Miten käy kansallislaji pesäpallon? Moni muukin urheilulajeistamme, joilla on enemmistö OK:ssa, vastustaa rahojensa menettämistä. Silti lopputulos voi olla kuten Finnairissa.

Suomen urheilun alennustila askarruttaa monia. Kun se koskettaa niin laajaa kansalaispiiriä, niin minäkin aion panna oman lusikkani soppaan. Olen kutsunut koolle myöhäissyksyllä muutamia tuntemiani olympiamitalisteja, maailmanmestareita, ME-urheilijoita, huippuvalmentajia, urheilujohtajia, urheilutoimittajia ja ihan vain tavallisia penkkiurheilijoita pohtimaan Suomen tien siloittamista takaisin menestykseen.

Onko apua koululiikunnan reivaamisesta mullin mallin, kykyjen etsinnästä, asennekasvatuksesta, valmennuksista, urheiluakatemioissa, johtamisesta, rahasta, leireilyistä, vai mistä. Tilaisuuteen osallistujista kukin asettaa rankingiinsa yhden tai useamman toimenpiteen keskusteluun.

Tv-urheilun ex-toimittaja Juha Jokinen ei matkansa vuoksi ehdi paikalle, mutta hän antoi jo nyt etukäteen oman listansa. Harjoitus, harjoitus ja harjoitus. Se oli Juhan resepti. Muistammehan myös Jukka Uunilan Arthur Lydiardin pestaamisen juoksumme tulokselliseen kohottamiseen sekä Göran Stubbin oivalluksen kutsua 1970-luvun alussa Sapporon kisojen jälkeen kanadalainen kiekkosuuruus, rämäpäinen Carl Brewer nostamaan Suomen lätkä huippufääreihin.

Kun tämä tilaisuus on pidetty ja osapuolia kuultu, niin kerron tämän klaanin ajatukset lukijoillemme.

Kauko-Aatos Leväaho

Kirjoittaja on Demokraatin urheilukolumnisti.

Kolumni

Joona Räsänen

Kirjoittaja on kansanedustaja

Hallituksella ei ole varaa jäädä lepäämään laakereilleen – ”Parantunut tilanne ei voi näkyä vain johtajien ja omistajien taskuissa”

Suomen taloudessa on pitkästä aikaa havaittavissa hyviä merkkejä. Pääministeri Sipilän hallitus seilaa elokuun budjettiriiheensä nyt talouden myötätuulessa, jota selittävät ennen kaikkea viennin ja investointien elpyminen viimeisen puolen vuoden aikana. Taloutemme saa nyt mukavasti vetoapua maailmalta.

Vaikka talouden yleinen tilanne näyttää paremmalta kuin pitkään aikaan, hallituksella ei ole varaa jäädä lepäämään laakereilleen. Pitkällä aikavälillä Suomen taloutta vaivanneet haasteet ovat edelleen olemassa: valtiontalouden tulot ja menot ovat epätasapainossa, velkaantuminen jatkuu ja rakenteelliset uudistukset antavat odottaa toteuttamistaan.

Hallituksen budjettiriiheltä vaaditaankin nyt tekoja tämän positiivisen tilanteen vauhdittamiseksi ja työllisyyden sekä talouskasvun tukemiseksi. Valtionvarain­ministerin budjettiesitys ei tähän riitä.

Parantunut tilanne ei voi näkyä vain johtajien ja omistajien taskuissa.

Kaivattuja toimia ovat esimerkiksi tasa-arvoa lisäävän ja työllisyyttä tukevan perhevapaauudistuksen käynnistäminen, yritystukimiljardien remontti tukemaan enemmän elinkeinorakenteemme uudistumista sekä oppivelvollisuuden pidentäminen. Samalla hallitus voisi kiirehtiä sosiaaliturvan kokonaisuudistuksen valmistelua.

Hallituspuolueiden edustajat ovat monesta näistäkin aiheista käyttäneet puheenvuoroja, mutta nyt on tekojen aika. Talouden positiivinen kehitys ei saa haudata alleen tarpeellisten rakenteellisten uudistusten tekemistä.

Syksyn palkkaneuvottelut takaavat osaltaan myös sen, että talouden toimintaympäristö säilyy edelleen jännitteisenä. Vastuullisilta työmarkkinaosapuolilta sopii odottaa ratkaisuja, jotka tukevat Suomen positiivista kehitystä. Palkankorotustoiveet sekä vaatimukset lomarahaleikkauksen perumisesta ymmärtää, sillä on selvää, että parantunut tilanne ei voi näkyä vain johtajien ja omistajien taskuissa.

Puolueiden ei kuitenkaan kannata omin toimin olla ainakaan vaikeuttamassa ratkaisujen syntymistä. Meiltä löytyy nimittäin ihan tarpeeksi esimerkkejä siitä, mihin poliittisten päättäjien puuttuminen palkanmuodostukseen on johtanut.

Joona Räsänen

Kirjoittaja on kansanedustaja

Kolumni

Asko Mäki

Perussuomalaiset on huono vaihtoehto, mutta yhdessä asiassa Jussi Halla-aho on toivottavasti oikeassa

Demokraatti julkaisi 10.8.2017 Perussuomalaisten puheenjohtajan Jussi Halla-ahon kolumnin Opposition ääni -palstalla. Julkaiseminen herätti lehden lukijoissa ihmetystä ja pahennustakin. Minustakin Halla-ahon kirjoituksen julkaiseminen tässä lehdessä oli tarpeetonta. Halla-ahon näkemyksiä täytyy nyt kuitenkin kommentoida.

Halla-aho esittää PS:n populistisena puolueena, jonka vastakohta on elitismi. Suomessa ei kuitenkaan ole yhtä yhtenäistä vallanpitäjien ryhmää, eliittiä. Yhteiskunnan eri aloilla on erillisiä eliittejä.

Puolueita johtavat eliitit, kuten vaikka ammattiliittojakin. Kansanedustajat, ministerit ja EU-edustajat ovat politiikan ehdotonta eliittiä. Halla-ahokin on siis eliittiä. Näitä eliittiryhmiä yhdistää kuitenkin se, että niihin kuuluvat on valittu enemmän tai vähemmän demokraattisesti. Suurinta valtaa käyttävä talouselämän johtajien eliitti on sen sijaan valikoitunut omistuksen ja usein perimisen kautta.

Halla-ahon näkemys suomalaisesta yhteiskunnasta on siis vähintäänkin harhaanjohtava.

Vastenmielistä fanatismia Suomessa edustavat ennen kaikkea Jussi Halla-aho ja monet PS:n jäsenet ja kannattajat, ei vain maahanmuuttokriittisyydessään, vaan jopa maahanmuuttajien vastaisuudessaan.

Euroopan unionista (EU) Halla-aho maalaa mörköä, joka estää suomalaisia tekemästä etujensa mukaista politiikkaa. Tosiasiassa EU on yhteistoimintajärjestelmä, jonka linjauksia suomalaiset ovat vahvasti muiden jäsenmaiden edustajien kanssa tekemässä.

EU:ssa mukana oleminen hyödyttää suomalaisia – työntekijöitä, eläkeläisiä, opiskelijoita, pienituloisia – monin verroin enemmän kuin sen puitteissa tehdyt sovitteluratkaisut etujamme rajaavat. Ja monet asiat ratkaisemme edelleen ihan omin nokkinemme, hyvin tai huonosti, mutta ilman EU:ia.

Maahanmuutosta Halla-aho esittää jopa valheellisia väitteitä. Suurin osa Suomeen tulijoista haluaa päästä mukaan suomalaiseen työelämään ja osallistua yhteiskuntamme rakentamiseen edellytystensä mukaan. Valtaosa maahanmuuttajista on tavallisia ihmisiä, jotka haluavat itselleen ja perheelleen hyvän elämän, kuten kaikki ihmiset. Rikollisuus ja uskonnollinen fanatismi ovat kaukana useimpien elämästä.

Vastenmielistä fanatismia Suomessa edustavat ennen kaikkea Jussi Halla-aho ja monet PS:n jäsenet ja kannattajat, ei vain maahanmuuttokriittisyydessään, vaan jopa maahanmuuttajien vastaisuudessaan.

Totta kai suhteellisen suureksi kasvanut maahanmuutto synnyttää ongelmiakin ja uusien suomalaisten sopeutuminen yhteiskuntaan vaatii tukea ja aikaa. Avoin ja myönteinen asennoituminen on tässäkin asiassa silti parempi vaihtoehto, kuin vääristely ja vihan lietsonta. Maahanmuutto on väestöltään vanhenevalle ja vielä melko sulkeutuneelle Suomelle ennen kaikkea mahdollisuus, ei uhka.

Yhdessä asiassa Halla-aho on toivottavasti oikeassa: PS on yksin suomalaisessa puoluekentässä. Se on vaihtoehto, mutta todella huono. Perussuomalaisten linjalla ei ratkaista yhtään suomalaisen yhteiskunnan todellisista ongelmista, joista pahin on suuri työttömyys. Mitä pienemmäksi PS:n kannatus supistuu, sitä parempi.

Asko Mäki
AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Kolumn

Monika Fagerholm

Monika Fagerholm: Vi måste tala om mordet – för hennes, offrets skull

Det är faktiskt först när jag under de här tysta sommarveckorna via just djungeltelegrafen får höra hur brottet begicks, hur utstuderat våld det var frågan om som jag med hull och hår tycker mig inse att det verkligen spelar en roll hur vi berättar den här hemska historien, för oss själva, för varandra, skriver Monika Fagerholm.

Lue lisää

Monika Fagerholm

Monika Fagerholm. Foto: Christoffer Relander

Kolumni

Matti Linnanahde

Kirjoittaja on Demokraatin entinen pääkirjoitustoimittaja.

”Edessä voi olla myrskyisä syksy”, arvioi kokenut politiikan tarkkailija

Kulunut kesä on sujunut sisäpolitiikassa suhteellisen leppoisasti. Pienimuotoinen järistys koettiin kesäkuussa, kun perussuomalaiset jakautuivat puolueena ja eduskuntaryhmänä kahtia. Taistelu sieluista on jatkunut sen jälkeen piiri- ja kuntatasoilla.

Jussi Halla-ahon johtamat tynkäperussuomalaiset ryhtyivät nopeasti oppositiopuolueeksi ja Timo Soinin tosiasiassa ohjastamat loikkarit jatkavat kutistuneena hallituspuolueena. Oikeampi termi on kuitenkin takiaispuolue, joka kuvaa soinilaisten tarrautumista ministerinsalkkuihin.

Hallitus jatkoi perussuomalaisten hajoamisen jälkeen kuin mitään ei olisi tapahtunut, mikä herätti aivan aiheellisesti valtiosääntöoikeudellista keskustelua. Tyylikkäämpää olisi ollut muodostaa uusi hallitus, koska alkuperäisen poliittista pohjaa ei enää ollut olemassa.

Se, mikä suosii kokoomusta, tuntuu olevan myrkkyä keskustan kannattajakunnalle.

Hallitus on epäilemättä hoitanut rutiiniasiansa kesäkuukausina, mutta hyvin näyttää ministereille jääneen aikaa myös lomailuun. Valtion ensi vuoden budjettiesitys on valmistunut virkamiesvetoisesti ja poliittisia peukalonjälkiä siihen alkaa tulla vasta nyt elokuussa.

Kesän mittaan on julkistettu puolueiden kannatusmittauksia, mutta kun politiikka on ollut säästöliekillä, niihin kannattaa suhtautua varauksella. Jotain niistä pistää kuitenkin silmään.

Perussuomalaiset ovat vajonneet puolueen hajoamisen jälkeen kääpiöryhmäksi ja soinilaisesta siivestä on ainakin aluksi ollut vaikeuksia löytää edes mitattavaa tulosta. Suomalaiset eivät hevin silitä loikkareiden päitä.

Kokoomus on säilyttänyt johtavan aseman puolueen valtiovarainmisteriydestä huolimatta tai ehkä juuri siksi. Ajan henki on siivittänyt kokoomusta jo usean vuoden ajan. Valtiontalouden vaikeudet ovat suosineet puolueen lempiaiheita – julkisen sektorin kurittamista ja kaiken mahdollisen avaamista markkinaehtoiseksi. Niiden raameissa kokoomus voi esiintyä johdonmukaisena.

Mutta se, mikä suosii kokoomusta, tuntuu olevan myrkkyä keskustan kannattajakunnalle. Kannatus on ollut alavireistä, kun hallitus näyttää kokoomusvetoiselta, vaikka keskustalla on pääministerin paikka.

Vielä vaiheessa oleva maakuntauudistuskaan ei riitä kompensoimaan pelkoja, joita keskustaväki kokee, kun sosiaali- ja terveyspalveluja sekä muita keskeisiä toimintoja väännetään kokoomuksen johdolla markkinavetoisiksi. Luottamus keskustajohtoon on omien parissa koetuksella.

Suotta ei Helsingin Sanomien Marko Junkkari olekaan suositellut tarkkailemaan kokeneen ja puolueväen arvostaman kansanedustaja Seppo Kääriäisen reaktioita. Tämä Kirmanjärven oraakkeliksikin kutsuttu mies on keskustassa raskaan sarjan mielipidevaikuttaja.

Kun hallituksen puolella ei tapahdu juuri mitään, ei löydy luontevia tarttumapintoja.

Oppositiopuolueille kesä on aina ongelmallista aikaa. Kun hallituksen puolella ei tapahdu juuri mitään, ei löydy luontevia tarttumapintoja. Tilanne korjaantuu kyllä senkin edestä, kun politiikan syyskausi alkaa täysitehoisesti.

Pelkästään hallituksen ensi vuoden budjettiesitys antaa paljon aiheita ottaa kantaa ja esittää omia vaihtoehtoja. Sote-uudistukseen liittyvät lait ovat edelleenkin kaikkea muuta kuin läpihuutojuttu. Keskustelu rautatieliikenteen avaamisesta ulkomaisille kermankuorijoille on vasta alkanut ja kokonaiskuva maan tasapuolisesta liikennöinnistä on vielä hämärän peitossa.

Edessä voi olla myrskyisä syksy.

Matti Linnanahde

Kirjoittaja on Demokraatin entinen pääkirjoitustoimittaja.