Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

Superin tuleva puheenjohtaja varoittaa: ”Olkaa kiltisti naiset” -kommentteja hoitajat eivät niele

LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Super saa uuden puheenjohtajan, kun tuusulalainen perushoitaja Päivi Inberg aloittaa tehtävässä 1. elokuuta.

Marja Luumi

Demokraatti

Inberg kertoo Demokraatille lähtevänsä hyvillä mielin luotsaamaan noin 85 000 jäsenen liittoa, koska liittokokouksesta tuli selkeä luottamuksen osoitus äänestyksessä.

– Jäsenten etu tulee minun ajattelussani ensimmäisenä. Minulla on oma tyylini, ja kun pääsen elokuun alussa aloittamaan puheenjohtajana, lähden rakentamaan omannäköistäni 4-vuotiskautta.

Hän totesi puheessaan liittokokouksessa, ettei kukaan ole seppä syntyessään ja puheenjohtajan tehtäviin kasvetaan.

– Mutta onneksi tätä ei tehdä yksin vaan yhdessä.

Kysymykseen, millaisen puheenjohtajan Super hänestä saa, tulee vastaus kuin apteekin hyllyltä.

– Ainakin sanavalmiin, sen voin luvata. Puheenjohtajan työ on välillä yksinäistä, mutta tieto siitä, että takana on vahva tuki, antaa voimia.

Lisää aiheesta

12 VUOTTA Superin johdossa ollut Silja Paavola jää eläkkeelle elokuun alussa. Inberg kehuu, että hänen tekemänsä työ antaa hyvän pohjan rakentaa edelleen liiton ja sen jäsenten tulevaisuutta.

Inbergillä on jo selkeä visio, mikä on puheenjohtajana ensimmäinen tehtävä elokuun alussa. Hän haluaa tutustua liiton väkeen entistä paremmin.

– Kuuntelen heitä ensin siitä, miten lähdemme yhdessä varmistamaan Superin vahvan tulevaisuuden.

Erityisesti tavoitteena on nostaa Superin näkyvyyttä.

– Kun arki alkaa, lähdemme tekemään työtä, että liitto on entistä rohkeampi, vuorovaikutuksellinen ja lähellä jäsentä oleva.

LIITTONA Super seuraa myös tarkalla silmällä hallitusohjelman linjausten etenemistä.

Inbergiltä lähtikin liittokokouksesta jo ensimmäinen viesti hallitukselle:

– Siinä ei ole mitään järkeä, että hallitus puuttuu työmarkkinoiden ja erityisesti ay-liikkeen toimintaan. Olen tottunut keskustelukulttuuriin, en vastakkainasetteluun – haetaan ratkaisua työmarkkinoilla yhdessä keskustelemalla ja tuomalla esille omia näkökulmia rakentavasti. Se on aina paras ratkaisu.

Hän toivookin hallitukselta malttia sen viedessä vielä jäljellä olevia uudistuksiaan eteenpäin.

– Nämä leikkaukset rokottavat niin paljon pienipalkkaista sote-alan jäsenistöä. Siksi olisi tärkeää, että hallitus ottaisi lusikan kauniiseen käteen ja miettisi, näilläkö toimilla saadaan Suomi todellakin nousuun.

YKSITYISELLÄ terveysalalla on jo kuohunut loppukeväästä, kun Sote ry, johon Superkin kuuluu, on jättänyt useita lakkovaroituksia. Millaista esimakua se antaa, kun neuvottelukierros palkankorotuksista ja muista työehdoista todella käynnistyy?

– Kyllähän se selkeästi antaa viestin siitä, että me olemme tosissamme. Katsotaan, mitä kehitellään syksyn aikana.

Olkaa kiltisti naiset” -kommentteja hoitajat eivät kuuntele, tuore puheenjohtaja varoittaa.

Hyvinvointialueilla Superin pääaloilla sopimuskautta on jäljellä vuoden verran, mutta tunnustelut tulevasta alkavat viimeistään vuoden loppupuolilla.

TUUSULALAINEN perushoitaja Inberg työskentelee Keski-Uudenmaan hyvinvointialueella ja on ollut Superin edustajiston puheenjohtaja.

Hän toimii myös pääluottamusmiehenä, ammattiosaston hallituksen jäsenenä ja Superin työttömyyskassan hallituksen jäsenenä. Lisäksi Inberg on toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n edustajiston varapuheenjohtaja.

Inberg pohtii sitä, miten oma arki muuttuu. Perheeseen kuuluu mies ja kaksi teinipoikaa.

– Kyllä he tiedostavat, että tuleva työ vie aikaani erityisesti neuvotellessa. Mutta mies on jo nyt ottanut enemmän roolia perheen arjen pyörittämisessä.

Suurimpana muutoksena Päivi Inberg pitää sitä, että puheenjohtajuuden myötä hänestä tulee ”julkisuuden henkilö”. Siihenkin totuttautumiseen menee oma aikansa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE