Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Suunnitteletko öljylämmityksen vaihtoa? – ELY-keskukselta varoitus lieveilmiöistä ja huijauksista

iStock

Jo lähes 18 000 pientalon omistajaa on hakenut ELY-keskuksen avustusta öljylämmityksen vaihtamiseen. Heistä yli 9 300 on saanut päätöksen.

Demokraatti

Demokraatti

Lämmityksenvaihtobuumi on synnyttänyt myös ikäviä lieveilmiöitä. Avustuksen hakijat ovat kohdanneet virheellistä tietoa ja jopa huijauksia, ELY-keskus kertoo tiedotteessaan.

Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tietoon on tullut tapauksia, joissa lämmitysalan urakoitsija on toimittanut öljylämmityksen vaihtoa suunnittelevalle asiakkaalle virheellistä tietoa avustuksen ehdoista. Pahimmillaan öljylämmityksen vaihtaja on jopa saanut urakoitsijalta ELY-keskuksen päätöstä muistuttavan viestin avustuksen myöntämisestä.

– Alan toimijat ovat lähtökohtaisesti luotettavia. Koemme kuitenkin tärkeäksi varoittaa öljylämmityksen vaihtajia ja kehottaa heitä huolellisuuteen. Jos asiakas luottaa urakoitsijan tarjoamiin virheellisiin dokumentteihin tai suullisiin tietoihin, vaarana on, että remontti ei täytäkään avustuksen ehtoja ja avustus jää saamatta, ryhmäpäällikkö Vesa-Pekka Heikkilä sanoo tiedotteessa.

ELY-keskus ei koskaan toimita avustuspäätöstietoja urakoitsijalle, vaan päätös lähetetään aina suoraan kiinteistön omistajalle joko postilla tai sähköpostilla.

Öljylämmityksen vaihtajat ovat raportoineet ELY-keskukselle saaneensa urakoitsijoilta väärää tietoa avustuksen myöntämisperusteista ja muista ehdoista. Virheellistä tietoa liikkuu esimerkiksi vaatimuksesta poistaa öljysäiliö.

– Pelkkä säiliön puhdistaminen ei riitä, vaan avustuksen saamiseksi säiliö pitää pääsääntöisesti poistaa. Öljysäiliön voi jättää paikoilleen ainoastaan, jos ympäristösuojeluviranomainen on myöntänyt luvan poiketa poistamisvelvollisuudesta tai jos rakennuksen sisällä olevan öljysäiliön poistaminen ei ole mahdollista rakennuksen kantavia rakenteita purkamatta, Heikkilä selvittää tiedotteessa.

Avustuksen tarkat myöntämisperusteet ja ehdot löytyvät ELY-keskuksen verkkosivuilta.

Jos hakemuksen tiedot tai liitteet ovat puutteellisia, ELY-keskus toimittaa hakijalle täydennyspyynnön sähköisen asiointipalvelun kautta, sähköpostilla tai kirjeellä.

Jos avustuksen hakija epäilee joutuneensa lämmitysremontin yhteydessä rikoksen kohteeksi, hänen kannattaa kääntyä suoraan poliisin puoleen, ELY-keskus neuvoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE