Työmarkkinat
27.11.2021 07:52 ・ Päivitetty: 27.11.2021 07:52
Syytös: UPM:ssä on meneillään ”väestön vaihto”
Ammattiliitto Pron tavoitteena on sopia palkankorotuksista, tasa-arvoisemmasta ja työntekijän hyvinvoinnin huomioivasta työelämästä sekä paremmasta paikallisesta sopimisesta työ- ja virkaehtosopimuksiin. Liiton mukaan monilla aloilla työnantaja tavoittelee sopimusneuvotteluissa yksipuolisen määräysvallan lisäämistä paikallisen sopimisen nimissä.
Prolla on käynnissä sopimusneuvottelut jo usealla toimialalla, muun muassa lentoaloilla, teknologiateollisuudessa, autoalalla, suunnittelu- ja konsulttialalla, kemianteollisuudessa, vakuutusalalla ja metsäteollisuudessa.
Pron edustajiston sääntömääräisessä kokouksessa 26.-27.11.2021 edustajiston puheenjohtaja Kristiina Lindroos totesi, että työnantajien esitykset ovat kuin aikamatka menneisyyteen, sotia edeltävään aikaan.
”Kun elinkeinoelämän järjestöt eivät ole saaneet lakiteitse paikallista määräämistä lisättyä haluamallaan tavalla, tuodaan tavoitteet pilotoitavaksi suoraan joihinkin neuvottelupöytiin”, Lindroos sanoo tiedotteessa.
Liiton mukaan hankalin tilanne on Pron noin 700 toimihenkilöllä UPM:n tehtailla. Pro sanoo, että yritys kieltäytyy neuvottelemasta ja sopimasta Pron kanssa minkäänlaista yritystason työehtosopimusta toimihenkilöille. UPM on Pron mukaan ilmoittanut, että 1.1.2022 alkaen se ottaa käyttöön toimihenkilöille työnantajan yksin määrittämät palkat ja työsuhteen ehdot.
”Luottamusmiehet UPM:n eri tuotantolaitoksissa ovat saavat ristiriitaista tietoa tulevista ehdoista. Huhuja liikkuu suuntaan ja toiseen, miten toimihenkilöryhmää tullaan kohtelemaan. Työilmapiiri on huonontunut ja monet ovat hakeneet ja saaneet töitä muualta. UPM:ssä on meneillään ”väestön vaihto” eli siirtyminen alalla parempien työnantajien töihin. Työvoimapula lisää tätä liikehdintää”, arvioi Pron puheenjohtaja Jorma Malinen tiedotteessa.
Pron tavoite on edelleen saada UPM:n toimihenkilöille työehdot turvaava työehtosopimus.
Lisää aiheesta
”Onneksi käynnistyneissä neuvotteluissa on edelleen myös sellaisia vastuullisia ja yhteistyökykyisiä työnantajia, joiden kanssa Pron neuvottelukierroksen tavoite – yhdessä sopien – näyttää toteutuvan”, Malinen sanoo.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Työmarkkinat
25.11.2021 15:05
Teknologiateollisuudessa alkaa viimeinen puristus – Riku Aalto odottaa sovun löytyvän, mutta ”ei hinnalla millä hyvänsä”
Työmarkkinat
23.11.2021 14:37
UPM:ltä kova ilmoitus – liiton vastaus pöytään: Työntekijät eivät mene tammikuun 1. päivän jälkeen töihin yksiköihin, joissa työehtosopimusta ei ole
Työmarkkinat
23.11.2021 15:37
Stora Enson maajohtaja: ”Tätä muutosta on dramatisoitu liikaa”