Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Talous

21.8.2025 12:11 ・ Päivitetty: 21.8.2025 12:11

Syyttäjä: Rovaniemen johdolla oli oikeus järjestellä kaupungin sijoituksia

iStock

Esitutkinta Rovaniemen kaupungin sijoitusomaisuuden viiden vuoden takaisesta kotiuttamisesta on lopetettu, kertoi syyttäjä torstaina tiedotteessaan.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

-  Asiassa ei ole ollut todennäköisiä syitä epäillä virkavelvollisuuden rikkomista eikä tuottamuksellista virkavelvollisuuden rikkomista kaupunginjohtajan eikä talous- ja rahoitusjohtajan päätöksenteossa, tiedotteessa sanotaan.

Kaupunginjohtaja Ulla-Kirsikka Vainion epäiltiin syyskuussa 2020 päättäneen kaupungin noin 19 miljoonan euron sijoitusomaisuuden kotiuttamisesta ilman tarvittavaa toimivaltaa.

Talous- ja rahoitusjohtaja Saara Saaren epäiltiin puolestaan päättäneen helmikuussa 2021 varojen uudelleensijoittamisesta ennen päätöstä sijoitusohjeiden päivittämisestä.

Syyttäjän mukaan Vainion kohdalla ei ollut osoitettavissa, että hän olisi ylittänyt harkintavaltansa. Saaren ei osoitettu menetelleen minkään säännöksen vastaisesti.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU