Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Taas tuli väärä todistus lähimmäisestä” – opettajankoulutus jaksoi kuumentaa yhä tunteita

Ex-opetusministeri Jukka Gustafsson tuohtui nykyisen opetusministerin väitteistä.

SDP:n mielestä eilinen välikysymyskeskustelu osoitti selvästi, että hallitus asettaa markkinat alueiden ja ihmisten edelle. Edellisen kauden opetusministeri Jukka Gustafsson (sd.) totesi kyselytunnilla, että tämän politiikan surullisena symbolina on opettajankoulutuksen lakkauttamista Savonlinnassa.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) sysäsi vastuun lakkautuksesta Itä-Suomen yliopiston harteille. Sipilän mukaan Itä-Suomen yliopiston edustajille eivät kelvanneet hallituksen tarjoamat rahoitusratkaisut kuten strategiaraha.

– Keskeisessä osassa ovat tulosmittarit, ja meille tehtiin selväksi, että niitä ei hallituksen rahaesityksillä ratkaista.

Sipilälle oli kerrottu, ettei Savonlinnan opettajankoulutuslaitos ole tarpeeksi vetovoimainen ja keskeytyksiä on liikaa.

– Yliopistossa haettiin pitkäjänteistä rahoituspohjaa. Jos hallitus ei olisi leikannut koulutuksesta, rahaa olisi ollut ja se olisi auttanut. Tämä pitäisi tunnustaa, Suna Kymäläinen (sd.) huomautti.

Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) piiloutui Sipilän tavoin yliopistojen autonomian taakse.

– Meillä ei ole mahdollisuutta toimia vastoin yliopiston tahtoa. Tässä tapauksessa Itä-Suomen yliopisto haluaa hakea parempaa opettajankoulutusta, kun Joensuun kampuksesta tulee vahvempi, Grahn-Laasonen perusteli.

Lisää aiheesta

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman muistutti, että yliopistoilla ei ole itsehallintosuojaa, kun kyse on sijaintipaikkakunnista.

– Yliopistojen autonomia oli olemassa jo silloin, kun SDP ja ministeri Gustafsson pelastivat Savonlinnan kampuksen viime kerralla.

Säästöt ovat laskettavissa sadoissa tuhansissa, kustannukset miljoonissa euroissa.

Lindtman ja Gustafsson ihmettelivät, miksi hallitus salli Savonlinnan kampuksen kuoliniskun, ennen kuin Sipilän pyytämä Pellervon taloudellisen tutkimuslaitoksen selvitys lakkauttamisen alueellisista vaikutuksista edes valmistui.

– Säästöt ovat laskettavissa sadoissa tuhansissa, mutta kustannukset miljoonissa euroissa, Lindtman laski.

Sipilä raotti selvitystä sen verran, että aluetaloudelliset vaikutukset jäisivät oletettua pienemmiksi.

Hallituksen ministerit syyttelivät taas kerran edellisen kauden ministereitä menneistä “pahoista teoista”. Grahn-Laasonen pisti ex-opetusministeri Gustafssonin syyksi Hämeenlinnan opettajankoulutuslaitoksen lopettamisen.

– Päätöksen Hämeenlinnasta teki kylläkin kokoomuksen opetusministeri Henna Virkkunen. Ministerin pitäisi selvittää tällaiset asiat, ennen kuin toistamiseen… On parempi, etten sano, mitä ajattelen. Halusin vain oikaista väärän todistuksen lähimmäisestä, Gustafsson puuskahti.

Grahn-Laasonen yritti vielä inttää, että Gustafsson hoiti tointa, kun toiminta Hämeenlinnassa ajettiin alas.

Savonlinnalaisen kansanedustajan Kaj Turunen (ps.) mielestä Savonlinnalle pitää rakentaa tukipaketti, ettei kaupungin talous romahda kokonaan. Hän esitti myös työryhmää selvittämään, miten alueen elinvoima säilyisi. Sipilä oli myötämielinen ryhmän perustamiselle.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE