Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Taas uusi Guggenheim-kohu luvassa— SDP:n Osku Pajamäki ennustaa: Äänet menevät 8—7

Helsingin kaupunginhallitus käsittelee esitystä Guggenheim-museon perustamisesta uudelleen huomenna. Esitystä käsiteltiin viimeksi kaksi viikkoa sitten, jolloin se jäi pöydälle.

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Tatu Rauhamäki (kok.) pitää selvänä, että äänestyksestä tulee hyvin tiukka. Hän uskoo ja toivoo, että esitys etenee kaupunginvaltuustolle.

– Tämä on iso asia ja kansainvälisesti laajasti seurattu, ja ylimmän päätöksentekoelimen pitäisi päästä tekemään siitä päätös, Rauhamäki toteaa.

Puolueryhmillä ei Rauhamäen käsityksen mukaan ole yhteistä linjaa. Kokoomuksen hallitusedustajat ovat hänen tietääkseen hankkeen kannalla.

Rauhamäki itse perustelee Guggenheim-myönteisyyttään elinkeino- ja kulttuuripolitiikalla.

– Elinkeino tulee matkailun ja Helsingin tunnettuuden kautta, ja kulttuuri tulee siitä, että tarjolla on sellaista taidetta, jota ei muuta kautta Suomeen helpolla saataisi. Tässä kaksi asiaa paiskaa aika hienosti kättä.

Helsingin kaupunginhallituksen jäsen ja vasemmistoliiton valtuustoryhmän puheenjohtaja Veronika Honkasalo kertoo, että vasemmistoliitto aikoo esittää esityksen hylkäämistä. Se ei hänen mukaansa täytä hankkeelle asetettuja edellytyksiä esimerkiksi yksityisen rahoituksen osuudesta.

Lisää aiheesta

Honkasalo ei osaa ennakoida äänestyksen tulosta, koska erityisesti vihreiden kannasta ei ole vielä tietoa.

Kaupunginhallituksen varapuheenjohtajan Osku Pajamäen (sd.) tietojen mukaan SDP:n edustajat pyytävät asiaa ensin pöydälle, jos talouden ydinkysymyksiin ei saada vastausta. Jos tähän ei suostuta, he kaikki todennäköisesti äänestävät hylkäyksen puolesta.

Pajamäki ennakoi, että kaupunginhallitus hyväksyy hankkeen äänin 8–7.

Kaupunginhallituksen jäsen ja perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtaja Mika Raatikainen pitää mahdollisena, että Guggenheim-hanke menee valtuustoon. Hän veikkaa, että asian ratkaisevat lopulta vihreät.

Raatikaisen mukaan perussuomalaiset ei kannata Guggenheim-säätiön rahoittamista helsinkiläisten tai valtion verovaroin.

– Joku yksittäinen valtuutettu voi toki olla eri mieltä, hän toteaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE