Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Taksilla 22 000 eurolla veronmaksajien piikkiin matkustaneen Jani Toivolan tekemiset edelleen tapetilla – Vihreä kommentti: “Edustajan omassa harkinnassa, miten tätä työtä tekee”

Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Krista Mikkonen sanoo keskustelleensa kansanedustaja Jani Toivolan kanssa tämän kulukorvauksista syntyneistä epäselvyyksistä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Iltalehti uutisoi tiistaina, että Toivola nostaa eduskunnalta korotettua kulukorvausta Riihimäellä olevasta asunnosta, vaikka hän asuu todellisuudessa Helsingissä. Toivola ilmoitti tämän jälkeen Facebookissa, että Riihimäen asunnon kustannukset jäävät jatkossa hänen omalle vastuulleen.

Mikkosen mukaan nämä asiat ovat ensisijaisesti eduskunnan ja edustajan välisiä asioita, mutta hän on puhunut Toivolan kanssa asiasta.

– Mutta kyllä olen Janin kanssa keskustellut ja pyytänyt, että hän selvittää tätä eduskunnan hallinnon kanssa, niin kuin hän tekikin, Mikkonen sanoi STT:lle keskiviikkona.

Alkuviikolla esiin nousivat myös Toivolan taksikulut. Iltalehti uutisoi, että Toivola on käyttänyt eduskunnan taksikorttia tämän vaalikauden aikana yhteensä 1 039 kertaa ja taksimatkat ovat maksaneet 22 000 euroa.

– Ainakin se on näyttänyt herättävän kansalaisissa paljon keskustelua. Ja sehän on edustajan omassa harkinnassa, miten tätä työtä tekee ja millä tavalla vaikkapa käyttää taksia, Mikkonen vastasi kysymykseen, vaikuttavatko taksikulut kohtuullisilta ja vihreälle kansanedustajalle sopivalta toiminnalta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE