Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Taleban-järjestö kertoo pudottaneensa amerikkalaisen tiedustelukoneen

Taleban-järjestö kertoo pudottaneensa amerikkalaisen tiedustelukoneen Afganistanin itäosassa. Yhdysvallat ei ole vahvistanut asiaa. BBC:n mukaan kone putosi Deh Yakin piirikunnassa Ghaznissa. Ghazni on valtaosin talebanien hallussa, joten viranomaisten pääsy koneen luokse on hankalaa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Sosiaalisessa mediassa leviävien videoiden perusteella kyseessä olisi amerikkalainen Bombardier-tiedustelukone. Vahvistamattomien tietojen mukaan koneessa olisi ollut joukko amerikkalaisia sotilaita.

Ensimmäiset tiedot koneen putoamisesta tulivat jo päivällä, mutta tuolloin ei tiedetty, millainen kone oli kyseessä. Tuolloin arveltiin, että kyseessä olisi ollut Afganistanin kansallisen lentoyhtiön Ariana Airlinesin kone, mutta lentoyhtiö kiisti tiedot. Lentoyhtiön mukaan kaikki sen maanantain lennot ovat laskeutuneet turvallisesti.

Lentoturmat ovat tavallisia Afganistanissa. Edellisen kerran siviilikone putosi Afganistanissa toukokuussa 2010, kun Pamir Airwaysin lentokone putosi huonossa säässä Kunduzissa maan pohjoisosassa. Koneessa oli kuusi miehistön jäsentä ja 38 matkustajaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE