Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Työmarkkinat

4.12.2025 07:24 ・ Päivitetty: 4.12.2025 07:24

Talentia: Sosiaalihuoltolain höllennys ei ratkaise, vaan luo ongelmia – ”Viimeinen perälauta apuun ollaan viemässä”

DEMOKRAATTI / ARJA JOKIAHO
Talentia muistuttaa, että sosiaalihuoltolaki näkyy arjessa esimerkiksi silloin, kun lapsiperhe tarvitsee apua, ikääntynyt kotiin palveluja tai nuori kohtaa kriisin.

Hallitus uudistaa sosiaalihuoltolakia tällä kaudella. Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia painottaa, että lakia ei saa höllentää. Seuraukset olisivat vakavia.

Demokraatti

Demokraatti

Talentia esittää kannanotossaan lakiuudistukseen viittä ratkaisua, joilla turvataan ihmisten avunsaanti ja saavutetaan säästöjä.

Kannanotossa painotetaan, että sosiaalihuoltolaki on sosiaalipalvelujärjestelmän selkäranka. Sen tehtävänä on turvata ihmisille oikeus saada apua oikea-aikaisesti, tarpeen mukaan ja yhdenvertaisesti. Laki myös varmistaa, että sosiaalialan ammattilaiset voivat tehdä työnsä vaikuttavasti ja eettisesti.

– Laki toimii nykyisessä yhteiskunnallisessa ja taloudellisessa tilanteessa perälautana, jota ilman moni avun tarvitsija jäisi kokonaan tuetta. Siksi lainsäädännön väljentäminen ei ole hyväksyttävää, sanoo Talentian erityisasiantuntija Kristiina Ruuskanen tiedotteessa.

SOSIAALIHUOLTOLAKI näkyy ihmisten arjessa esimerkiksi silloin, kun lapsiperhe tarvitsee apua, ikääntynyt tarvitsee kotiin palveluja tai nuori kohtaa kriisin.

Järjestö muistuttaa, että jo nyt hyvinvointialueiden välillä on suuria eroja sosiaalipalvelujen saatavuudessa. Lisäksi sosiaalihuollon johtotehtäviin on noussut henkilöitä ilman sosiaalialan koulutusta.

Talentia pitää tätä vakavana ongelmana, joka heikentää palvelujen laatua ja asiakasturvallisuutta.

– Jos sosiaalihuoltolakia väljennetään ja päätökset ihmisille annettavasta tuesta jätetään hyvinvointialueiden harteille, odotettavissa on kaaos. Alueiden erot repeävät ja työntekijöiden kuormitus kasvaa entisestään. He joutuisivat taistelemaan nykyistäkin kovemmin asiakkaiden oikeuksien puolesta, Ruuskanen sanoo.

HALLITUS tavoittelee sosiaalihuoltolain uudistuksella säästöjä. Niitä on järjestön mukaan mahdollista saada, jos lakiuudistus tehdään huolellisesti. Tärkein säästökeino on se, että ihmiset saavat ajoissa tarvitsemansa avun.

Talentian mukaan laissa tulee säätää palvelutarpeen arvioinnista, asiakassuunnitelmasta ja päätöksenteosta sekä turvattava asiakkaan oikeus laillistettujen sosiaalihuollon ammattihenkilöiden osaamiseen. Erityisen tuen tarpeen määritelmät on säilytettävä.

Sosiaalityö ja sosiaaliohjaus on säilytettävä ja selkeytettävä. Kyse on eri tehtävistä, jotka täydentävät toisiaan. Molempiin tarvitaan asiakasmitoitus, ja ammatillinen johtaminen on turvattava lailla.

Sen sijaan lailla ei voida määritellä, miten yksilö laitetaan kantamaan vastuuta, koska ihmisten lähtökohdat, kyvyt ja lähiyhteisöt vaihtelevat. Voimavaranäkökulma palvelutarpeen arvioinnissa ehkäisee ongelmia ja vähentää kustannuksia.

Tilastointi, asiakastietojärjestelmät ja johdon raportoinnin tiedonkeruu on uudistettava niin, ettei sosionomien ja sosiaalityöntekijöiden työaika kulu taulukoiden täyttämiseen. Hallinnon keventäminen vapauttaa aikaa vuorovaikutukseen, joka on sosiaalityön ja sosiaaliohjauksen vaikuttavuuden ydin.

Asiakkaalla tulee olla yksi asiakassuunnitelma ja pysyvä omatyöntekijä, joka koordinoi tuen kokonaisuuden. Palvelutarpeen arviointi on tehtävä yli yksikkörajojen. Tekoälyn käyttöä sosiaalihuollossa on kehitettävä eettisesti ja turvallisesti.

Lisäksi omatyöntekijöiden päätöksenteko- ja koordinointioikeuksia pitää vahvistaa. Omatyöntekijyys olisi pysyvää myös silloin, kun asiakkaan sosiaalihuollon tarpeet vaihtelevat.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU