Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Tällaisia ovat Timo Harakan väläyttämät tutkimukset SDP:n kannatuksesta alle 50-vuotiaiden keskuudessa ja imagosta uudistajana

SDP:n puheenjohtajaehdokkaiden yhteinen kampanjakiertue ympäri Suomen alkoi eilen keskustelutilaisuudella Kuopion kaupungintalolla. Paikalla olivat kolme ehdokasta Antti Rinne, Timo Harakka ja Tytti Tuppurainen.

Mielipideroa ehdokkaiden välille saatiin, kun keskusteluun nousivat pohdinnat SDP:stä tulevaisuuden puolueena. Istuva puheenjohtaja Rinne näki tilanteen valoisampana kuin haastaja Harakka, joka nosti esiin kaksi lukua, jotka ovat hätkähdyttäneet häntä: 7 1/2 ja 14.

Rinne sanoi, että tilanne ei ole niin synkkä kuin usein luullaan. Rinne kertoi saaneensa palautetta kentällä, että SDP:hen on vetoa. Hänen mukaansa on merkkejä, että myös nuoriso on kiinnostunut SDP:stä. Esimerkin hän kertoi kotikunnastaan Mäntsälästä. Kyse on vaikutuskanavan antamisesta.

— Ei tämä rakettitiedettä ole. Jos SDP koetaan alustaksi vaikuttaa, kyllä tässä pärjätään ja nuoriakin ihmisiä tulee mukaan.

Harakka oli asiasta toista mieltä.

— Pakko sanoa, että puheenjohtajan näkemys oli turhan optimistinen.

— Seitsemän ja puoli on SDP:tä äänestäneiden alle 50-vuotiaiden osuus viime eduskuntavaaleissa. Me olemme siis aktiiviväestölle, huomisen suomalaisille pikkupuolue.

Lisää aiheesta

— Kun suomalaisilta kysytään, mikä puolue on yhteiskuntaa uudistava voima, 14 % valitsee heistä SDP:n, Harakka jatkoi.

Luku 7 1/2 tulee tutkimuksesta, joka tehtiin eduskuntavaalien 2015 jälkeen. On-Time Research Solutions Oy teki vaalien jälkeisenä maanantaina 20.4.2015 automatisoituina puhelinhaastatteluina kyselytutkimuksen, johon vastasi 1004 äänestysikäistä henkilöä koko Suomesta Ahvenanmaata lukuunottamatta.

“Suomen eduskuntapuolueiden voimasuhteet muuttuvat merkittävästi seuraavan parin vuosikymmenen kuluessa, kun katsotaan näissä eduskuntavaaleissa alle 50-vuotiaiden antamien äänten jakaumia suhteessa vaalitulokseen. Tämän ikäryhmän keskuudessa kokoomus olisi ollut näissä vaaleissa suurin puolue 21,4 % kannatuksella keskustan jäädessä toiseksi 16,9 % saaliilla. Kolmossijasta olisivat kamppailleet rinta rinnan perussuomalaiset ja vihreät 14,9 % kannatuksella”, tutkimuksessa sanotaan.

“Entinen valtapuolue SDP on sen sijaan kovien aikojen edessä, sillä sen kannattajakunta on iäkästä. Alle viisikymppisistä SDP:ta äänesti vain 7,5 % ja alle 50-vuotiaista miehistä ainoastaan 4,5 %.”

Toisaalta sama tutkimus kertoo, että yli 50-vuotiaiden joukossa SDP oli suosituin puolue ennen keskustaa ja perussuomalaisia.

“Miesten äänestyskäyttäytymisessä ikäluokan mukaan nousee selvimmin esille edellä mainittu SDP:n ikäkriisi: alle viisikymppisistä miehistä vain 4,5 % äänesti SDP:ta, kun sitä vanhempien joukossa kannatus on 24,2 %.”

Kyselyn virhemarginaaliksi ilmoitettiin suurimpien puolueiden kohdalla n. 3 prosenttiyksikköä. Lisäksi ikäjakaumien ja sukupuolijakaumien virhemarginaali on n. 4 prosenttiyksikköä ja yhdistettyjen ikä- ja sukupuolijakaumien virhemarginaali on n. 6 prosenttiyksikköä.

Harakan mainitsema toinen luku 14 tulee Yle Uutisten haltuunsa saamasta viimeisimmästä imagotutkimuksesta. Sen mukaan kokoomus (31 %)  on noussut maan uudistavimmaksi puolueeksi kansalaisten mielikuvissa. SDP:n edellä ovat reilulla marginaalilla myös vihreät (25 %) ja keskusta (24 %). SDP on perussuomalaisten kanssa tasoissa.

SDP:n kokonaisimago oli tutkimuksen kolmanneksi paras keskustan ja vihreiden jälkeen. Yle uutisoi asiasta toukokuussa 2016.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE