Ulkomaat
10.4.2019 15:28 ・ Päivitetty: 10.4.2019 16:21
Tältä näyttää musta aukko, joka sijaitsee 55 miljoonan valovuoden päässä Maasta ja on kooltaan valtava
Tutkijat ovat esitelleet maailmanhistorian ensimmäisen kuvan mustasta aukosta. Kuva on muodostettu Event Horizon Telescope -hankkeessa useiden eri puolilla maapalloa sijaitsevien radioteleskooppien keräämästä tiedosta.
Kuvassa näkyy oranssinpunainen hehkuva rengas. Se on mustan aukon niin kutsuttua tapahtumahorisonttia myötäilevä kuumasta kaasusta muodostuva kehä. Itse mustaa aukkoa ei voi määritelmällisesti nähdä, koska edes valo ei kykene pakenemaan sen valtavaa painovoimaa.
Kuvan kohteena oleva musta aukko sijaitsee noin 55 miljoonan valovuoden päässä Maasta M87-nimellä tunnetussa galaksissa. Aukko on kooltaan valtava: sen massa on 6,5 miljardia kertaa oman Aurinkomme massa.
Löytö esiteltiin iltapäivällä Suomen aikaa samanaikaisissa lehdistötilaisuuksissa eri puolilla maailmaa. Tutkimushankkeen tiedot aiotaan julkaista lähipäivinä kaikkien arvioitavaksi.
Mustan aukon keskustassa valtava määrä massaa on tiivistynyt äärettömän pieneen tilaan. Maapallon koko massan arvioitaisiin mahtuvan mustan aukon sisällä sormustimeen.
Tiedemiehet ovat kyenneet saamaan mustien aukkojen olemassaolosta paljon epäsuoria todisteita, mutta tähän mennessä suora visuaalinen todiste on puuttunut. Havainnot ovat sopineet Albert Einsteinin sata vuotta sitten esittelemän yleisen suhteellisuusteorian raameihin.
Korjattu otsikkoon ”miljoonan”.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.