Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

“Tämä olisi tärkeää erityisesti yksinyrittäjävanhemmille” – hallitukselle kiitosta joustoista

Suomen Yrittäjät on tyytyväinen siitä, että perhevapaisiin suunnitellaan joustoja.

Demokraatti

Demokraatti

– Se auttaisi yrittäjävanhempia hoitamaan sekä lapsensa että firmansa hyvin. Tämä olisi tärkeää erityisesti yksinyrittäjävanhemmille, Suomen Yrittäjien työmarkkina-asioiden päällikkö Harri Hellstén arvioi tiedotteessa.

Järjestön mukaan uudistus uhkaa kuitenkin nostaa työnantajakustannuksia ja heikentää työllisyyttä.

Suomen Yrittäjät on mukana työryhmässä, joka valmistelee perhevapaauudistusta ja päivärahamallia.

Hellsténin mukaan malli on yrittäjille “niin hyvä, kuin EU-direktiivien ja hallitusohjelman vaatimusten pohjalta voi saada aikaan”.

Joustoja kaavaillaan niin, että vapaita voisi esimerkiksi pitää nykyistä useammassa osassa ja jaksossa.

– Joustot antaisivat mahdollisuuden myös yrittäjille pitää paremmin perhevapaita, Hellstén sanoo.

Lisää aiheesta

Hänen mukaansa joustot kuuluvat työntekijöillekin, kunhan niistä sovitaan työpaikalla. Tätä valmistellaan työ- ja elinkeinoministeriössä.

“Varhaiskasvatusoikeuden varhentamista emme aja.”

Kotihoidontuki jatkuu hallitusohjelman mukaan nykymuotoisena. Yrittäjät kuitenkin toivoo, että joustoja lisättäessä lastenhoidon tukijärjestelmää muutettaisiin niin, että myös lastenhoidon voi järjestää työskentelyjaksoilla.

– Tämä on tärkeää, jotta yrittäjä voisi oikeasti hyödyntää päivärahajärjestelmään mahdollisesti tulevat joustot. Varhaiskasvatusoikeuden varhentamista emme aja, Hellstén linjaa.

Yrittäjäjärjestö pelkää, että kustannukset nousevat ja työllisyys ei edisty, jos sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekosen (vas.) esittelemä malli toteutuu.

Yrittäjien mukaan työryhmälle tehtyjen alustavien laskelmien mukaan malli voisi vähentää työllisyyttä jopa 5 000:llä vuoteen 2030 mennessä ja maksaisi enimmillään yli sata miljoonaa euroa.

– Suurin osa uudistuksesta tulisi maksettavaksi sairausvakuutusmaksujen korotuksien kautta. Näiden vaikutusten lopullinen laajuus riippuu siitä, miten aktiivisesti isät alkaisivat uutta kiintiötään käyttää.

– Työryhmässä ei valitettavasti käsitellä lainkaan perhevapaista yksittäiselle työnantajalle aiheutuvia kustannuksia ja niiden parempaa kompensointia tai kustannusten siirtämistä kokonaan verovaroin rahoitettavaksi.

Hellstén muistuttaa, että päätöksiä ei vielä ole tehty. Uudistuksen on tarkoitus tulla voimaan aikaisintaan ensi vuoden alusta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE