Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

”Tämä on erittäin hälyttävää” – hallituksen talousarviolle huutia työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan demareilta

LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Suomen julkisen talouden velkaantuminen on jatkunut hallituksen kovista puheista huolimatta, eikä hallitus ole tarttunut toimiin, joilla työllistymistä olisi vahvistettu nopeammin. Tästä syystä työelämä- ja tasa-arvovaliokunnassa vaikuttavat SDP:n kansanedustajat jättivät eriävän mielipiteen hallituksen talousarviosta.

Demokraatti

Demokraatti

Valiokunnan varapuheenjohtaja Lauri Lyly muistuttaa, että Suomen työllisyyskehitys on ollut Euroopan huonointa. Hän viittaa eilen julkaistuihin työttömyyslukuihin, joiden mukaan työttömiä työnhakijoita on liki 30 000 enemmän ja avoimia työpaikkoja 53 000 vähemmän kuin vuosi sitten.

– Nyt tarvitaan keinoja työllistymisen vahvistamiseksi, joita olisivat muun muassa kasvun aikaansaaminen, osaamiseen kehittäminen, koulutukseen ja työpaikan kohtaanto-ongelmaan ratkaisujen hakeminen, hän sanoo tiedotteessa.

Lylyn mukaan aikuiskoulutustuen ja vuorotteluvapaan lakkauttaminen on ollut hallitukselta vastuutonta tässä tilanteessa.

– Ne ovat pahentaneet työttömäksi joutuvien mahdollisuutta täydentää osaamistaan ja kouluttautua uuteen ammattiin. Lisäksi ammatillisen koulutuksen 120 miljoonan euron leikkaukset ovat täysin väärä signaali, kun osaamista pitäisi olla yhä enemmän.

VALIOKUNNAN asiantuntijakuulemisissa nousi kansanedustaja Timo Suhosen mukaan esille, että köyhyys lisääntyy jopa 100 000 henkilöllä. Suhonen toteaa köyhien määrän lisääntyvän päätösperäisesti enemmän kuin hallituksen esitysten mukainen työpaikkojen määrä. Suhosen mukaan tämä kielii osaltaan siitä, että että hallituksen monet leikkaukset ovat osuneet samoihin henkilöihin.

– Eri ihmisoikeussopimusten mukaan leikkauksia ei pitäisi kohdistaa pienituloisimpiin taikka haavoittuvimmassa asemassa oleviin väestöryhmiin. Lapsen edun ja lapsen oikeuksien toteutumisen näkökulmasta tulisi välttää etenkin lapsiköyhyyttä lisääviä politiikkatoimenpiteitä. Valitettavasti hallituksen esityksillä on tällaisia vaikutuksia, hän sanoo.

Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnassa SDP:stä vaikuttavat kansanedustajat Timo Suhonen, Lauri Lyly, Piritta Rantanen ja Juha Viitala. (Kuvat: Jukka-Pekka Flander)

HALLITUS osoittaa Piritta Rantasen mukaan toiminnallaan, että se viis veisaa harmaan talouden torjunnasta. Rantasen mukaan hallitus on jopa helpottanut ja luonut tilausta työvoiman hyväksikäyttöön.

– Hallitus on ollut aktiivinen muuttaessaan työelämän pelisääntöjä sekä karsimalla työtekijöiden oikeuksia puolustaa taloudellisia ja sosiaalisia etujaan. Luomalla työmarkkinoille kaaoksen, hallitus on avannut ovet epäterveelle ja vääristyneelle kilpailulle, Rantanen moittii.

Harmaata taloutta voisi Rantasen mukaan torjua aidosti järjestöjen kanneoikeudella, tulkintaetuoikeuden siirtämisellä työntekijöille ja alipalkkauksen kriminalisoinnilla.

– Kaikkia näitä SDP:n edustajat ovat esittäneet. Lisäksi harmaan talouden torjunnassa viranomaisten tiedonsaanti ja yhteistyö ovat ensiarvoisen tärkeitä ja niitä on edelleen parannettava.

TYÖSUOJELUSTA hallitus on aikeissa leikata 600 000 euroa ensi vuonna. Määrärahojen pieneneminen heijastuu väistämättä työsuojelun vastuualueiden toimintaan – valvontatehtävien määrä kasvaa ja samalla henkilöstön määrästä joudutaan kärsimään, kansanedustaja Juha Viitala kiteyttää.

– Tämä on erittäin hälyttävää. Työsuojeluviranomaisten panos on merkittävä juuri harmaan talouden työperäisten ilmiöiden torjunnassa yhteistyössä muiden viranomaisten kanssa. Nyt tätä työtä vähennetään, hän moittii.

Viitalan mukaan on tärkeää kiinnittää erityistä huomiota työsuojeluviranomaisten tiedonsaantioikeuksiin ja työkaluihin alipalkkauksen havaitsemisessa.

– Tämä etenkin julkisissa hankinnoissa, joissa tilaajavastuulain tarkennuksia tarvitaan, jotta havaitaan kilpailua vääristävät ketjutukset sekä Suomessakin todennetusti toimivat kansainväliset eri ammattialojen lainvastaisesti toimivat yritykset.

Viitalan mukaan oman haasteensa valvonnalle tuo hallituksen esitys paikallisen sopimisen laajentamisesta. Hän sanoo, että Suomeen lähetettyjen työntekijöiden työsuhteiden ehtojen valvonta tulee entistä vaikeammaksi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE