Työmarkkinat
14.10.2024 08:51 ・ Päivitetty: 14.10.2024 08:51
”Tämä on ollut pettymys” – Ilmatieteen laitoksen yt:t alkoivat, säästää pitää jo ensi vuonna 4,4 miljoonaa
Ilmatieteen laitoksen tänään alkaneet yhteistoimintaneuvottelut johtavat enintään 30 työntekijän irtisanomiseen tuotannollis-taloudellisista syistä.
– Toistaiseksi eniten huolta ovat ilmaisseet määräaikaisilla sopimuksilla työskentelevät. Heistä moni pelkää nyt löytävänsä työnsä karsittavien toimintojen listalta, kertoo Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestön Jukon pääluottamusmies, vanhempi meriasiantuntija Jouni Vainio toteaa tiedotteessa.
Alustavien tietojen mukaan liikenne- ja viestintäministeriö on kohdistanut hallinonalansa suurimmat säästötavoitteet juuri Ilmatieteen laitokseen.
– Tämä on ollut pettymys ja kohtelu koettu jossain määrin epäreiluksi, Vainio huomauttaa.
Henkilöstöön kohdistuvien säätöjen lisäksi laitos on ilmoittanut tavoittelevansa leikkauksia myös muista menoista.
– Ilmatieteen laitoksella on menossa tilauudistus, jonka sanotaan tuottavan vasta ensi vuosikymmenellä. Hankkeen jatkamista tässä tilanteessa ihmetellään suuresti, jos rahasta on pulaa, Vainio sanoo.
VALONPILKAHDUKSEN hän näkee Suomeen perustettavassa avaruustilannekeskuksessa, jonka siviilijohtokeskus on tulossa Ilmatieteen laitokselle.
– Olemme hyviä hankkimaan tutkimushankkeisiin ulkopuolista rahoitusta. Ongelmana on ollut ja on vastinrahan puute. Nyt vastinrahaa on saatu tälle ja ensi vuodelle, mutta sen jälkeen tilanne on auki.
Vähintään kuusi viikkoa kestävien yt-neuvottelujen kohteena olevissa tehtävissä työskentelee noin sata henkilöä. Kaikkiaan laitos työllistää liki 760 työntekijää.
VALTIONHALLINNON tuottavuusohjelmassa Ilmatieteen laitoksen talousarviorahoitukseen on kohdistettu yhteensä yli kuuden miljoonan euron pysyvä leikkaus vuoteen 2027 mennessä. Säästöistä noin 4,4 miljoonaa on saavutettava jo ensi vuonna.
Ilmatieteen laitoksen tehtävät perustuvat lakiin. Liikenne- ja viestintäministeriön alaisuudessa toimiva laitos tuottaa sääpalveluja ja muun muassa kansainvälisesti merkittävää ilmastonmuutoksen hillitsemiseen liittyvää tutkimustietoa.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.