Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Tämä on vastuun välttelyä ja sotkun sysäämistä seuraaville hallituksille” – oppositio jättää välikysymyksen

Oppositio kertoi aamulla tiedotustilaisuudessa välikysymyksestään.

Opposition mielestä hallituksen talouspolitiikka ei ole hallitusohjelman mukaista. Kaikki neljä oppositiossa olevaa eduskuntaryhmää jättää tänään välikysymyksen hallitusohjelman talous- ja työllisyystavoitteiden hylkäämisestä.

Demokraatti

Demokraatti

Kokoomuksen, perussuomalaisten, kristillisdemokraattien ja nyt-liikkeen mielestä hallituksen politiikka vaarantaa hyvinvointiyhteiskunnan palvelut, ylläpitää työttömyyttä ja johtaa veronkorotuksiin.

– Olemme pakotettuja käyttämään opposition raskainta välinettä, koska hallituksen talous- ja työllisyyspolitiikka on mennyt täysin vastuuttomaksi. Hallitus ei voi siirtää työllisyystavoitettaan vuosikymmenen loppuun. Tämä on vastuun välttelyä ja sotkun sysäämistä seuraavien hallitusten siivottavaksi, kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo perustelee välikysymystä tiedotteessa.

Puolueen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen toteaa, että budjettiriihen odotukset olivat suuret, mutta tulokset heikot.

– Hallitus ei kyennyt tekemään päätöksiä velkakierteen pysäyttämisestä, riittävistä työllisyyspäätöksistä ja kilpailukyvyn uskottavasta parantamisesta. Keinoja työllisyyden vahvistamiseksi kyllä on. Nyt olisi tarvittu hallitukselta tahtoa niiden toteuttamiseksi.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho toteaa, että suomalainen hyvinvointi voi rakentua vain suomalaiselle työlle.

– Hallitus ei toimillaan paranna työn ja yrittämisen edellytyksiä vaan rapauttaa niitä.

Lisää aiheesta

Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio (ps.) kritisoi, että korona ei ole mikään tekosyy tehdä vähemmän ja velkaantua enemmän.

– Velkaantumisen ja veronkorotusten tie alkaa olla Suomessa loppuun kuljettu.

“Hallitus jätti tärkeimmät päätökset työryhmille.”

Kristillisdemokraatit ovat eduskuntaryhmän puheenjohtajan Päivi Räsäsen mukaan työllisyysvälikysymyksessä, koska Sanna Marinin (sd.) hallitus ei kyennyt budjettiriihessään tekemään työllisyyspäätöksiä.

– Se jätti kaikkein tärkeimmät päätökset työryhmille, jotka eivät ole tähänkään saakka kyenneet esityksiä tekemään. Koronatilanteen takia velkaantuminen on tiettyyn rajaan asti ymmärrettävää, mutta sen vastapainoksi hallituksen olisi pitänyt saada aikaan uskottavia työllisyystoimia sekä rakenteellisia uudistuksia.

Nyt-liikkeen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Harry Harkimo toteaa, että “hallituksen työllisyystoimien ainoa varma asia on julkisen talouden lisäkulut”.

– Yritykset pitää saada kasvuun ja työnteko kannattavaksi. Suomeen syntyy oikeita työpaikkoja vain niin, että pienet ja keskisuuret yritykset kasvavat, investoivat ja palkkaavat lisää väkeä. Yritysten verotus uusiksi, paikallinen sopiminen kuntoon ja kotitalousvähennykseen panostusta, hän luettelee tiedotteessa.

Kokoomus ilmoitti syyskuun alussa jättävänsä välikysymyksen, mikäli hallitus ei pysty budjettiriihessä tekemään päätöksiä velkakierteen pysäyttämiseksi, uudesta työllisyystavoitteesta ja ratkaisuista kilpailukyvyn parantamiseksi. Muut oppositioryhmät päättivät yhtyä välikysymykseen hallituksen budjettiriihen jälkeen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE