Kotimaa
23.4.2024 06:53 ・ Päivitetty: 23.4.2024 10:47
Tampereen Lenin-museo suljetaan – hirmuvaltiaan nimi aiheutti liikaa väärinkäsityksiä
Tampereella sijaitseva Lenin-museo vaihtaa nimensä ja muuttuu ensi talvena idänsuhteiden ja suomettumisen ajan museoksi.
Vuodesta 1946 asti toiminut Lenin-museo suljetaan marraskuun alussa, eikä paluuta vanhaan ole, kertoo museonjohtaja Kalle Kallio Demokraatille.
Samoissa työväentalon tiloissa avataan helmikuussa 2025 idänsuhteiden museo Nootti, joka kertoo idänkaupan ja kulttuurivaihdon ohella myös suomettumisesta, YYA-ajasta ja rähmälläänolosta.
– Leninin nimestä aiheutuneiden väärinymmärrysten määrä on viime vuosina ollut niin suuri, että helpointa on muuttaa koko museo uudenlaiseksi. Uskon, että tällaiselle objektiivisesti ja neutraalisti Venäjä-suhteitamme lähestyvälle museolle on Suomessa tarvetta, Kallio kertoo.
VAIKKA Kallion johtajuuskaudella Lenin-museon näyttelyssä on esitelty kattavasti neuvostopropagandaa sekä katsauksia Leninin luoman diktatuurin hirmuteoista, vankileireistä ja Stalinin vainoista, paikkaa on syytetty nykyisen Venäjän tukemisesta.
– Sosiaalisen median perusteella me olemme olleet joku pahuuden temppeli tai Leninin palvontapaikka, ja tällaista ovat väittäneet useimmiten ihmiset jotka eivät ole meillä ikinä käyneet. Se on tuntunut epäreilulta, kun meillä ei ole Putinin Venäjän kanssa mitään tekemistä eikä mitään sympatioita sinne, Kallio korostaa.
Mielikuva periytyy 1970-luvulta, kun museo oli Suomessa vierailleiden itänaapurin arvovieraiden ja kotimaisten kommunistien pakollinen virallinen pyhiinvaelluskohde.
Lisää aiheesta
Museonjohtaja Kalliokaan ei ole itse edes koskaan käynyt Neuvostoliitossa.
NIMENMUUTOKSEEN oli tilaisuus jo kahdeksan vuotta sitten, kun museo viimeksi uudistettiin osana yhdistymistä tamperelaiseen työväenmuseo Werstaaseen. Tuolloin historianäkemys kuitenkin voitti.
– Ajattelimme silloin, että Lenin on Suomen historiaan kuuluva hahmo, ja riittää että hänet ja Neuvostoliitto kuvataan täällä rehellisesti. Emme kuitenkaan onnistuneet muuttamaan museon imagoa tarpeeksi, Kalle Kallio sanoo.
Kallion mukaan nimenmuutos ei johdu tamperelaispoliitikkojen tai museon rahoittajien käskystä.
– Olemme saaneet toimia kokonaan historiantutkimuksen ehdoilla, ja nyt on aika uudistua. Emme halua jäädä menneisyyden – eikä missään nimessä Leninin -vangeiksi.
Hän lupaa, että uusi Nootti-museo esittelee Suomen, Neuvostoliiton ja Venäjän kanssakäymistä kaikkine hyvine puolineen sekä väärinkäytöksineen mahdollisimman avoimesti.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.