Sellaiseen tarjosi tilaisuuden Tampereen yliopiston näyttelijäopiskelijoiden kotipesässä Teatterimontussa lauantai-iltana nähty Birdboy, jonka voi luokitella halutessaan vaikka tanssiteatteriksi. Itse määrittelisin sen liikekieliseksi monologiksi, josta oli luettavissa tarina nuoren pojan yksinäisyydestä, syrjään jääneen tai jättäytyneen sisäisistä tuntemuksista.

Lintujen vapautta ihaileva ja kadehtiva poika pakenee ympäröivää todellisuutta unelmoilla lentämisestä, maan kahleista irtautumisesta. Tukikohtanaan hänellä on joutomaalle unohdettu autonrämä, jonka radio vielä toimii. Siellä soi surumielinen musiikki: Roy Orbisonin Only the Lonely, Elviksen Are You Lonesame Tonight ja muita alone-lonely-lonesame-teemaisia biisejä. Kuuluu (epäselvästi rätinän takaa) myös nuorukaisen päiväkirjamaisia tilityksiä olemisestaan.

Coquelandin kehollimen ilmaisu on yhtä aikaa koskettavaa ja hauskaa. Hän yhtäältä liikkuu elastisesti pitkin näyttämöä puhtain tanssiliikkein, toisaalta taas änketyy Volkkarin ovista ja ikkunoista sisään ulos kuin heikkopäinen, ja tömäyttelee (muka) päätään vielä kaikkiin mahdollisiin pieliin.

Näkö- ja kuuloaistin ohella Birdboy koskettaa myös tuntoaistia ilmapallohahmojen leijuessa näyttämöltä puhaltimien ohjaamina katsomon ylle kuin henkiolentoina. Palloihin, tai itse asiassa heliumtäytteisiin muovipusseihin, kiinnitetyt hopeahapsut koskettavat katsojien päälakia ja kasvoja – aivan inmellisen vangitseva tunnelma. Kun yksi leijuu vielä esityksen päätyttyä katsomon portaissa, sitä tekee mieli kiittää.

BIRDBOYN KOREOGRAFI ja ohjaaja, vuodesta 2018 omaa United Fall -tanssiteatteriaan luotsannut irlantilainen Emma Martin on kertonut luoneensa Birdboyn omalle tyttärelleen. Niinpä esitys on suunnattu kaikenikäisille, ja Teatterimontussakin nähtiin ilahduttavasti monen ikäpolven katsojia ala-asteikäisistä mummu-/pappaosastolle.

Teos on tarkoitettu kunnianosoitukseksi kaikille niille lapsille, jota ovat etsineet turvaa omista mielikuvitusmaailmoistaan, ja siksi tulleet leimatuksi kummajaisiksi, englanniksi weirdoiksi. Sanalle, joka näyttämön visualisoinnissakin vilahtaa, löytyy suomen kielestä tätä esitystä ajatellen aivan täsmäkäännös: outolintu.

Birdboy tuo mieleen aika tuoreen tapauksen elokuvan puolelta. Viime vuonna ensi-iltansa saanut Andrea Arnoldin ohjaama Bird kertoi aika kovaa, selviytymiskamppailun kaltaista elämää lähiössä elävän tytön väylästä paeta todellisuutta: se on lintumies, siivekäs kaveri ja outolintu mitä suurimmassa määrin. Häntä näytelleen Franz Rogowskin riipaiseva roolityö vertautuu tunnelmiltaan hyvin Kevin Coquelardin näyttämötyöskentelyyn, vaikka ihan eri estetiikkaa ovatkin.