Uutiset

Tampereen Voimia liikelaitos In house-yhtiöksi?

Kari Hulkko
Voimia on erikoistunut muun muassa ateriapalveluiden järjestämiseen.
Kari Hulkko
Voimia on erikoistunut muun muassa ateriapalveluiden järjestämiseen.
Kari Hulkko
Voimia on erikoistunut muun muassa ateriapalveluiden järjestämiseen.

 

Tampereen Voimia liikelaitoksesta valmistellaan ensi vuoden aikana In house -yhtiö. Tampereen kaupunginhallituksen konsernijaosto päätti asiasta tiistaina 10. lokakuuta. Uuden yhtiön omistaisivat Tampereen kaupunki ja Pirkanmaan sairaanhoitopiiri (PSHP) sekä myöhemmin Pirkanmaan maakunta. Voimian yhtiöittämisestä päätetään vielä erikseen konsernijaostossa ensi vuoden aikana. Yhteisyrityksen perustamisella on PSHP:n johdon tuki.

Voimian yhtiöittämisestä ja organisoinnista on tehty selvitys sote- ja maakuntauudistuksen vuoksi. Uudistus aiheuttaa muutoksia tukipalvelujen organisointiin ja volyymeihin.

Tampereen kaupungin mukaan Voimian liiketoiminnan kannattavuus on parempi yhtiöitettynä yhteisyritykseksenä (In house) kuin liikelaitoksena tai pelkästään Tampereen kaupungin omistamana In house -yhtiönä.

– Yhteisyrityksessä toiminnan volyymi ja liikevaihto kasvavat, mikä mahdollistaa skaalaetujen entistä paremman hyödyntämisen muun muassa tuotannossa, tuotannonohjauksessa ja ostoissa, sekä toiminnan edellenkehittämisessä, kaupungin asiaa koskevassa tiedotteessa todetaan.

Työntekijöiden asema ei ”pääsääntöisesti” muutu

Yhteisyrityksessä kaikki Voimian 610 työntekijää ja 100 PSHP:n työntekijää siirtyisivät In house -yhtiöön. Voimian nykyinen sote-toiminta säilyisi In house -konsernissa. Tampereen kaupunki ja maakunta voivat tällöin hankkia yhtiön palveluja kilpailuttamatta.

– Työntekijöiden asema ei In house -yhtiössä pääsääntöisesti muutu. Yhteisyritykseen siirryttäessä voidaan neuvotella henkilöstön siirtosopimus ja henkilöstön edustaja hallitukseen, kuten tehtiin Tilakeskus liikelaitoksen yhtiöittämisessä.

– Jos In house -vaihtoehdon sijaan Voimia jatkaa liikelaitoksena, liikelaitoksen sote-toiminta siirtyy maakuntaan ja siitä aiheutuu henkilöstövaikutuksia. Maakunta ei voi ostaa tukipalveluita kuntaomisteiselta toimijalta ilman kilpailutusta. Liikelaitos ei myöskään voi hankintalain mukaan myydä palveluita markkinoille (esimerkiksi maakunnalle) kuin viisi prosenttia liikevaihdostaan ja enintään 500 000 euron arvosta, tiedotteessa todetaan.

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat