Ulkomaat
19.3.2026 13:38 ・ Päivitetty: 19.3.2026 13:38
Tanskan radio: Tanska oli valmis sotatoimiin Yhdysvaltain hyökkäyksen vaikeuttamiseksi
Tanskan radion DR:n mukaan Tanska varautui alkuvuodesta tosissaan mahdolliseen Yhdysvaltain hyökkäykseen Grönlantiin.
Useiden lähteiden mukaan Grönlantiin lähetetyillä joukoilla oli muun muassa mukanaan räjähteitä, joilla tuhottaisiin Nuukin ja Kangerlussuaqin lentokenttien kiitotiet yhdysvaltalaiskoneiden laskeutumisen estämiseksi.
Lisäksi mukaan oli varattu veripusseja haavoittuneiden hoitamiseksi, DR kertoi torstaina. Tanskalaissotilailla oli aseet ja ammukset mukanaan, ja pohjoiseen lähetetyt tanskalaiset F-35-hävittäjät olivat aseistettuja.
Grönlantiin saapui tammikuussa myös liittolaismaiden sotilaita muun muassa Saksasta ja Ranskasta. Tuolloin puhuttiin julkisuudessa Arctic Endurance -harjoituksesta, mutta todellisuudessa ajatuksena oli pakottaa Yhdysvallat suurempaan taisteluun monikansallisia joukkoja vastaan, DR:n lähteet kertovat.
Myös Suomi ilmoitti tammikuun puolivälissä lähettävänsä kaksi yhteysupseeria Grönlantiin ”tutustumaan harjoitustoiminnan mahdollisuuksiin”.
TANSKAN pääministeri Mette Frederiksen ei kommentoinut torstaina suoraan Tanskan radion tietoja.
Hän kuitenkin totesi Tanskan olevan nyt paljon paremmassa asemassa kuin tammikuussa, mistä on kiittäminen nopeasti Tanskan tueksi rientäneitä eurooppalaisia liittolaisia ja Kanadaa.
- Mutta valitettavasti uskon, että Yhdysvaltain presidentin halu vallata Grönlanti on ennallaan. Siksi tilanne on vakava, ja sitä se on ollut koko ajan, Frederiksen sanoi saapuessaan EU:n huippukokoukseen.
Yhdelläkään Tanskan radion lähteellä ei ollut esittää todisteita Yhdysvaltain konkreettisista sotilaallisista suunnitelmista hyökätä Grönlantiin. Tanskan radion haastattelemien lukuisten sotilas- ja tiedustelulähteiden mukaan uhkan hyökkäyksestä Grönlantiin tulkittiin lisääntyneen huomattavasti sen jälkeen, kun Yhdysvallat oli tehnyt iskunsa Venezuelaan tammikuun alussa.
DR:N lähteiden mukaan kenelläkään ei ollut harhakuvitelmia siitä, että Tanska ja sen liittolaisten sotilaat kykenisivät torjumaan Yhdysvaltain asevoimien mahdollisen hyökkäyksen.
Tavoitteena oli nostaa Grönlannin valtauksen kustannuksia ja pakottaa Yhdysvallat vihamieliseen sotilasoperaatioon liittolaisiaan vastaan, eräs korkea puolustuslähde kuvaili.
Jännitys lieveni tammikuun jälkipuoliskolla, kun presidentti Donald Trump sanoi Davosin talousfoorumissa, ettei hän aio käyttää voimatoimia Grönlannin saamiseksi Yhdysvaltain haltuun. Korkean tanskalaisen turvallisuuslähteen mukaan luottamus on kuitenkin mennyttä eikä epävarmuus Grönlannista ole vielä ohi.
STT/Niilo Simojoki
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
