Monelle meistä Maurice Ravelin Bolero on musiikillisesti hyvinkin tuttu. Samoin siitä tehdyt tanssitulkinnat hypnoottisine miesjoukkoineen. Harvempi tietää, ettei sävellys alun perin ollut itsenäinen orkesteriteos, vaan osa Ballet Russes -balettiseurueen teosta, jonka koreografia tilattiin Bronislava Nižinskalta, seurueen kuuluisan tähtitanssijan ja koreografin Vatslav Nižinskin sisarelta. 1920-luvun lopulla valmistunut teos oli alkujaan kolmen tekijän, Ravelin, Nižinskan ja taidemaalari, lavastaja Alexandre Benois’n yhteistyö.

Tähän teokseen, siitä säilyneisiin merkintöihin, valokuviin ja piirroksiin perustuu Brunin ja Chaignaudin tulkinta. Mutta ei yksinomaan. Esitys ei ole, eikä pyri olemaan rekonstruktio alkuperäisestä koreografiasta. Tärkeimpänä osatekijänä on ajatus tapahtumapaikasta, espanjalaisesta tavernasta, sekä flamencotanssista, niin sen liikkeistä kuin tunneskaalasta, mutta mukana on myös muun muassa butotanssin perinteitä. Ennen kaikkea kokonaisuus on syntynyt Chaignaudin improvisaation ja hänen sekä Brunin koreografisen vuoropuhelun tuloksena.

Taidehalli ei ole espanjalainen taverna, vaan paljon pelkistetympi tila: tyhjät valkoiset seinät korotettu musta esiintymislava taustanaan koko seinän korkuinen ikkuna ja lavan vieressä musta flyygeli, sillä tällä kertaa musiikki esitetään nelikätisenä pianosovituksena. Yleisö istuu lattialla lavan edessä.

Tämä asetelma kohdistaa kaiken huomion, Sibelius-Akatemian intohimoisesti soittavien, taitavien pianistiopiskelijoiden Lambis Pavloun ja David Munk-Nielsenin ohella, ennen kaikkea tanssijaan. François Chaignaudin tulkinta ja tanssi on yhtä aikaa kaikkea. Jo hänen paljasjalkainen hahmonsa värikkäässä, hieman räjähtäneen oloisessa ja runsaassa tyllihameessa on hyvin androgyyni. Hänessä kohtaavat niin maskuliininen kuin feminiininenkin energia yhtä aikaa kiihkeänä ja hauraana. Liikkeissä on rujoutta, herkkyyttä ja raivoa, ja usein samalla kertaa. Koreografiassa vuorottelevat hitaat asennon vaihdot ja pysähdykset nopeiden ja tulisten purkauksien kanssa. Läsnä ovat sekä flamencon että buton hyvinkin erilainen intensiivisyys. Kummankin liikekieli on tunnistettavissa, mutta ne ovat myös elimellisesti sekoittuneet toisiinsa.

Un Bolero on pieni (kesto vain 18 minuuttia), mutta loistava helmi, joka toimi erinomaisena aloituksena yksitoistapäiväiselle Liikkeellä marraskuussa -festivaalille, jonka tavoitteena tänä vuonna on keskittyä tavallisten näyttämöesitysten sijasta toisenlaisiin esitysten muotoihin, aikakäsityksiin ja esityspaikkoihin.